O
"Outolintu"
Vieras
Tästä aiheesta löysin jo joitakin ketjuja, mutta en kovin tuoreita, joten päätin aloittaa uuden. Joku voi varmaan vinkata, jos löytyy uusi vastaava ketju jo.
Eli... tilanne on tömä: Olen 35-vuotias lapseton aviossa oleva nainen. Syön Yasmin-e-pillereitä. Minulla ei ole koskaan ollut ns. vauvakuumetta enkä ole ollut ollenkaan varma, haluanko lainkaan lapsia, ennemminkin ainakin niin päin, etten halua, kuin että haluaisin. Toki olen asiaa miettinyt, koska tuota ikääkin alkaa jo olla.
3.8 alkoivat aivan yhtäkkiä oudot oireet: kova päänsärky, ikään kuin pää olisi ollut lasista sekä lisäksi pahoinvoiva olo. Ruumiinlämpö heitteli ja olo oli kehno. Oksensinkin kerran. Iltapäivällä olo parani jonkin verran, mutta pääkipu ja pahoinvoiva olo alkoivat uudestaan illalla. Samoin alkoivat alavatsan nipistelykipu ja alaselän kipu. Googletin netistä, mistä mahtaisi olla kyse, ja yhtenä vaihtoehtona oli sitten raskausoireet. En ollut kuvitellutkaan, saatikka siis toivonut raskautta. Aiemmin en edes ole tiennyt muita raskausoireita kuin aamupahoinvoinnin. Olin siis ihan noviisi näissä asioissa.
No - tätä pahoinvoivaa oloa - välillä enemmän, välillä vähemmän - on nyt jatkunut kohta kaksi viikkoa. Lisäksi on ollut aika voimakasta närästystä, alavatsan ja alaselän kipua, sekä painon tunnetta alavatsassa. Mitään ruokaa ei oikein tee mieli, enkä pysty syömään kovin paljoa.
Kaiken tämän lisäksi - mikä on vielä "hullumpaa", oloni oli etenkin tuossa alussa aivan outo myös "henkisesti". Tunsin itseni aivan eri ihmiseksi kuin ennen ja koin, että jotain aivan uutta on nyt tapahtunut. Oloni oli myös jotenkin kovin seesteinen ja rauhallinen, tästä mieskin minulle mainitsi.
Järki on sanonut koko ajan, etten voi olla raskaana. Syönhän pillereitä, vaikka tiedän toki, että nekin voivat pettää. Olen kuitenkin ottanut kaikki pillerit ajallaan. Silti samalla on koko ajan ollut outo olo ja epäilys raskaudesta näiden tuntemusteni vuoksi.
Tein raskaustestin pian sen jälkeen, kun aloin epäillä oireita, vaikka kuukautiset olivatkin tulleet normaalisti ja "raskautuminen" olisi todennäköisesti tapahtunut vasta myöhemmin - eli testasin liian aikaisin. Testi näytti negatiivista. Nyt on tarkoitus tämän viikon lopulla testata taas.
Tällä hetkellä tunne raskaudesta ei ole enää niin vahva. Lisäksi minulla alkoi tuhruvuoto, jota on ennen kuukautisia. Varsinaisen tyhjennysvuodon pitäisi alkaa tällä viikolla. Aion tehdä testin, vaikka vuoto tulisikin. Senkin olen näiltä palstoilta oppinut, että kuukautiset voivat joskus tulla, vaikka on raskaanakin.
Syy, miksi halusin kirjoittaa, on lähinnä kysellä muiden vastaavia kokemuksia sekä ihmetellä näin "ääneen", mistä oikein on kysymys, jos en raskaana ole (kuten tällä hetkellä uskon). Onko tämä valeraskaus, ja voiko se tulla, vaikkei raskautta ole toivonutkaan? Vai jokin muu hormonihäiriö? Tuntuu, että sekoan kohta! Ja jos en ole raskaana, on kuin minua olisi huijattu niällä oireilla pahemman kerran! Antaako biologinen kello merkkejä itsestään vai mistä on kysymys? Koskaan ennen en ole tällaista kokenut.