Välilevyn pullistumaani ei hoideta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pullistuma
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Fyssari ja sinä yhdessä diagnosoitte että sulla ehdottomasti on leikkausta vaativa pullistuma? Niinkuin sulle ihan ekoissa vastauksissa jo kerrottiin niin vain ne vaikeimmat tapaukset joille suunnitellaan leikkausta magneettikuvataan, suurin osa (todella reilusti suurin) hoidetaan muutoin kun leikkaamalla ja siinä nimenomaan lihastreenillä on valtava rooli. Olet käynyt huonolla fyssarilla jos et saanut monenlaisia ohjeita selän jumppaamiseen ja rasituksen välttämiseen/sen jakamiseen molemmin puolin.

Selkä vaatii lepoa, enemmän kuin sen kaksi viikkoa. Sanot että lasta on pakko nostella ja sen kanssa ei voi levätä mutta miten ajattelit hoitaa ajan leikkauksen jälkeen kun sinne hingut?! (Oletan että toiveenasi on leikkaus, muuta vaikutusta toivomallasi magneettikuvalla ei hoitoosi ole) Ei senkään jälkeen ihan parissa päivässä lasta nostella ja hoideta normaaliin tapaan. Leikkaus on riskaabeli ja sitä yritetään välttää mahdollisimman pitkälle.

Mene uudelleen lääkäriin, avaa suusi ja kerro että a) et voi lapsenhoidon vuoksi käyttää lääkkeitä joita sinulle ensin määrättiin ja b) toivoisit että saisit lähetteen fyssarille kuitenkin kun kävit kerran ja siitä oli apua. Ja sitten kun menet fyssarille (mene jollekin muulle kun sillä jolla jo kävit kun sait ilmeisen huonot ohjeet sieltä) niin kyselet ja kuuntelet tarkkaan millä liikkeillä ja missä määrin voisit parhaiten lihaksiasi huoltaa. Ja sitten teet niinkuin käsketään! Voi se olla että joudut vielä leikattavaksikin mutta sitä ennen joudut kyllä ihan itse kuntouttamaan selkääsi jopa kuukausia..
 
Anteeksi tyhmä kysymys, mutta mitä se magneettikuvaus itsessään siihen kipuun auttaa? Noi pullistumat on niin kinkkisiä vaivoja, että sitä leikkaustakaan ei kovin helposti aleta kaiketi tekemään, kun riskit siihen, ettei autakaan/menee huonommaksi, on aikas suuri. Joten kaitpa lääkärit yrittää parhaansa mukaan sua neuvoa ja ohjeistaa elämäntilanteesi huomioon ottaen. Saisitko vaikka pariksi viikoksi apua lapsen hoitoon niin, että voisit välttyä nostoilta jne.., ja koittaa levolla/sopivalla liikunnalla/relaksanteilla/särkylääkkeillä helpottaa tilannettasi?
 
Fyssari ja sinä yhdessä diagnosoitte että sulla ehdottomasti on leikkausta vaativa pullistuma? Niinkuin sulle ihan ekoissa vastauksissa jo kerrottiin niin vain ne vaikeimmat tapaukset joille suunnitellaan leikkausta magneettikuvataan, suurin osa (todella reilusti suurin) hoidetaan muutoin kun leikkaamalla ja siinä nimenomaan lihastreenillä on valtava rooli. Olet käynyt huonolla fyssarilla jos et saanut monenlaisia ohjeita selän jumppaamiseen ja rasituksen välttämiseen/sen jakamiseen molemmin puolin.

Selkä vaatii lepoa, enemmän kuin sen kaksi viikkoa. Sanot että lasta on pakko nostella ja sen kanssa ei voi levätä mutta miten ajattelit hoitaa ajan leikkauksen jälkeen kun sinne hingut?! (Oletan että toiveenasi on leikkaus, muuta vaikutusta toivomallasi magneettikuvalla ei hoitoosi ole) Ei senkään jälkeen ihan parissa päivässä lasta nostella ja hoideta normaaliin tapaan. Leikkaus on riskaabeli ja sitä yritetään välttää mahdollisimman pitkälle.

Mene uudelleen lääkäriin, avaa suusi ja kerro että a) et voi lapsenhoidon vuoksi käyttää lääkkeitä joita sinulle ensin määrättiin ja b) toivoisit että saisit lähetteen fyssarille kuitenkin kun kävit kerran ja siitä oli apua. Ja sitten kun menet fyssarille (mene jollekin muulle kun sillä jolla jo kävit kun sait ilmeisen huonot ohjeet sieltä) niin kyselet ja kuuntelet tarkkaan millä liikkeillä ja missä määrin voisit parhaiten lihaksiasi huoltaa. Ja sitten teet niinkuin käsketään! Voi se olla että joudut vielä leikattavaksikin mutta sitä ennen joudut kyllä ihan itse kuntouttamaan selkääsi jopa kuukausia..

En minä ole mitään diagnosoinut vaan fyssari. Teki omat testinsä, joiden perusteella tuli tähän lopputulokseen. Hänen kanssaan oli myös tarkoitus tehdä kuntoutussuunnitelma, kunhan akuutti kipu saadaan pois.

Ja ei, en halua leikkaukseen, jos ei ole pakko. Fyssarin mukaan pullistuman sijainti olisi hyvä tietää, jotta tiedetään, miten edetään.

Tällä paikkakunnalla fyssarille jono on 6-9kk. Ei kuulemma kannata laittaa lähetettä.
 
[QUOTE="tuusannuuska";30474005]Anteeksi tyhmä kysymys, mutta mitä se magneettikuvaus itsessään siihen kipuun auttaa? Noi pullistumat on niin kinkkisiä vaivoja, että sitä leikkaustakaan ei kovin helposti aleta kaiketi tekemään, kun riskit siihen, ettei autakaan/menee huonommaksi, on aikas suuri. Joten kaitpa lääkärit yrittää parhaansa mukaan sua neuvoa ja ohjeistaa elämäntilanteesi huomioon ottaen. Saisitko vaikka pariksi viikoksi apua lapsen hoitoon niin, että voisit välttyä nostoilta jne.., ja koittaa levolla/sopivalla liikunnalla/relaksanteilla/särkylääkkeillä helpottaa tilannettasi?[/QUOTE]

Ei mitenkään, mutta pullistuman sijainti voitaisiin paikallistaa ja siten suunnitella hoitoa. Enkä halua leikkausta, jos ei ole pakko.
 
No se magneettikuva nimenomaan kertoo
- missä pullistuma tarkalleen sijaitsee
- ahtauttaako se hermoja ja kuinka paljon
- onko kyse pullistumasta vai esim repeämästä tai suuremmasta kulumasta
- mikä on välilevyn nestepitoisuus
- onko selässä tulehdusta
- onko nikamakaari normaali (siirtymät, höltymät, rasitusmurtumat)

Ja näillä kaikilla on erittäin paljon merkitystä hoidon tehokkuuden ja hoitotavan valinnan kannalta. Pelkästään fyssarilla käynti voi saada kaameita tuloksia aikaan jos lähdetään hoitamaan "arvailtua" vaivaa ja kyseessä onkin jotain muuta!
 
Jos nyt kuitenkin uskoisit lääkäriä ennemmin kuin fyssaria? Mene sinne lääkäriin uudestaan ja toimi kuten neuvoin, jos selviät ilman leikkausta olet oikeasti onnekas. Etsi fyssari joka antaa sinulle jumppaohjeita sen sijaan että neuvoo mitä sinun lääkärisi pitäisi tehdä ja ala kuntouttamaan selkääsi.
 
Törmäsin muuten lapsen muskarissa äitiin, joka sanoi, että hänellä oli samoja vaivoja eikä häntäkään uskottu. Tilanne meni lopulta siihen, että hänellä halvaantuivat jalat ja selkä leikattiin kiireisenä päivystysleikkauksena. En itse haluaisi joutua siihen tilanteeseen.
 
Jos nyt kuitenkin uskoisit lääkäriä ennemmin kuin fyssaria? Mene sinne lääkäriin uudestaan ja toimi kuten neuvoin, jos selviät ilman leikkausta olet oikeasti onnekas. Etsi fyssari joka antaa sinulle jumppaohjeita sen sijaan että neuvoo mitä sinun lääkärisi pitäisi tehdä ja ala kuntouttamaan selkääsi.

Kuten Friida tossa sanoi, niin sen pullistuman sijainti olisi hyvä tietää, jotta voidaan suunnitella oikeanlainen hoito.
 
Miulla todettiin välilevynpullistuma aikalailla 2v sitten. Vuosia ihan itsekseni kärsin kivuista kun olivat vaan ajoittaisia, mutta kun meni sitten huonompaan, niin hakeuduin tk:hon lääkärille. Siellä lääkäri tuumi että olisi selkärankareumaa, antoi kipulääkkeet ja lähetteen reumapuolen lääkärille.
Sieltä pallotettiin ensin röntgeniin, missä ei mitään ollut, ja vääntämällä väänsin magneettilähetteen itselleni (sitä oikeesti piti vaatia, ei muuten olis suostunut sitä kirjottaan). Sieltä sitten tuli vastaus että joo on pullistuma, ei selkärankareumaa, mutta pullistuma on kuitenkin niin ettei ota sillain hermoon kiinni (tai jotain sinnepäin) että sitä ei tarvitse leikata.

Kipulääkettä ja lähete fyssarille. Parin kuukauden ajan kävin viikottain fyssarilla (jumppaohjeet sain kotiin, sitten kokeiltiin akupunktioo, hierontaa ja sähköä. Sähkö niistä parhaiten auttoi, jumppajuttuja tein sen mitä pystyin kotona. Sen sähkötyksen jälkeen olinkin sitten suht pitkään lähes kivuton. Nyt sitten kipulääkettä sillon harvoin kun sitä tarvii, ts. silloin alkaa särkeen jos liian pitkään putkeen touhuan seisaaltaan.

Muiden juttujen takia pääsin tuossa joku aika sitten magneettiin, ja siellä oli mukavana yllätyksenä, että pullistuma on pienentynyt niihin 2v takaisiin vertailukuviin.

Liikuntana miulla on koirien kanssa lenkkeily, eli sen kummemmin en ole alkanut mitään tekemään, mutta sen kyllä huomaa että metsälenkit on niitä parhaita, ei ala särkemään ollenkaan, mutta annas olla jos asfaltilla täytyy jonnekin pidemmän matkaa kävellä...

Eli nyt vaan vaatimaan sitä magneettia, ymmärtääkseni tosin ei tavalliset lääkärit niitä voi kirjoittaa, eli tarvitsisi jotain erikoislääkäriä?
 
Niin joo, ja fyssarille kun aikaa varasin, niin pyydettiin viemään se lausunto magneettikuvista, että missä ja mimmonen pullistuma on, muuten ei olisi sille lähdetty mitään tekemään.
 
Kuten Friida tossa sanoi, niin sen pullistuman sijainti olisi hyvä tietää, jotta voidaan suunnitella oikeanlainen hoito.

Joo. Kuitenkin tosi pieni määrä kaikista pullistumista magneettikuvataan ja muut hoidetaan ilman kuvaamista. Ja jopa onnistuneesti. Suurin osa siis saa ihan samaa hoitoa kuin sinä! Todella harva pääsee kuvaukseen ekan lääkärikäynnin jälkeen, siinä kohtaa on sitten lähes jalaton jos niin toimitaan. Et ole siis millään lailla poikkeus etkä voi sanoa ettet saa hoitoa niinkuin otsikossa väität. Kiputilasi jatkuu eli mene lääkäriin ja kerro miten asiat on, vain siten asiasi etenee. Mutta varaudu tosissaan siihen että itse se selkä on kuntoon jumpattava. Liikunta on aloitettava kevyesti, pienistä määristä ja lisäten hiljalleen. Ei kahden viikon levosta suoraan kahden kilsan kävelyyn.

Tilanne on paha esim silloin kun nilkasta akillesjänne lakkaa toimimasta, pakaraan tai reiteen tulee tunnottomia kohtia tai pidätyskyky katoaa.
 
Niin joo, ja fyssarille kun aikaa varasin, niin pyydettiin viemään se lausunto magneettikuvista, että missä ja mimmonen pullistuma on, muuten ei olisi sille lähdetty mitään tekemään.

No näin ei kyllä toimi läheskään kaikki fyssarit koska ihan oikeassa tässä ketjussa on oltu että suurin osa pullistumista ei koskaan pääse magneettikuvaan ja silti käyvät fyssarilla. Fyssarille on jonoa mutta niin on kyllä varmaan magneettikuvaankin.. Ja sitten taas leikkaukseen. Eli mitään nopeaa fiksiä ei ole luvassa meni tilanne niin tai näin, kannattais vaan alkaa suunnitteleen arki niin että selkää ei rasita ja etsiä liikuntamuotoja joilla vahvistaa selkälihaksia lempeästi.
 
Joo. Kuitenkin tosi pieni määrä kaikista pullistumista magneettikuvataan ja muut hoidetaan ilman kuvaamista. Ja jopa onnistuneesti. Suurin osa siis saa ihan samaa hoitoa kuin sinä! Todella harva pääsee kuvaukseen ekan lääkärikäynnin jälkeen, siinä kohtaa on sitten lähes jalaton jos niin toimitaan. Et ole siis millään lailla poikkeus etkä voi sanoa ettet saa hoitoa niinkuin otsikossa väität. Kiputilasi jatkuu eli mene lääkäriin ja kerro miten asiat on, vain siten asiasi etenee. Mutta varaudu tosissaan siihen että itse se selkä on kuntoon jumpattava. Liikunta on aloitettava kevyesti, pienistä määristä ja lisäten hiljalleen. Ei kahden viikon levosta suoraan kahden kilsan kävelyyn.

Tilanne on paha esim silloin kun nilkasta akillesjänne lakkaa toimimasta, pakaraan tai reiteen tulee tunnottomia kohtia tai pidätyskyky katoaa.

No omasta mielestäni en saa hoitoa, koska mua ei oteta tosissaan vaan kipuja väitetään psykosomaattisiksi.
 
No omasta mielestäni en saa hoitoa, koska mua ei oteta tosissaan vaan kipuja väitetään psykosomaattisiksi.

Et sä psykosomaattisiin oireisiin sais vahvoja lääkkeitä eli ei luulla :) Jos olet tyytymätön lääkärin toimintaan niin menet toiselle lääkärille, lääkärin saa nykyään valita ja jos omassa terveyskeskuksessa ei ole ketään miellyttävää niin mene toiselle paikkakunnalle. Mutta kyllä sun kivut on nyt otettu ihan tosissaan kerta lääkkeetkin sait.
 
  • Tykkää
Reactions: TrueBlood
Mun selkää ei edes erikoislääkäri suostunut kuvauttamaan. Sanoi, että ns. terveillä&kivuttomalla voi näkyä selässä pullistumia ja olla kuvien perusteella huono selkä, joten hänen mukaansa kivut ja tutkimus kertoo enemmän. Mulla välilevyrappeuma ja pullistumia rangassa. Mulke ei selän jumppaus auta kipuihin. Kevyt liike ja pakaraseudun lihasten manipulointi pitää mut työkuntoisena. Selkäkipu vie mut psyykkisesti huonoon kuntoon, joten periaatteessa tiedän mistä puhut. Mut sanoisin et kipulääkettä riittävästi ja fyssarilta akupunkiota sähköneuloilla ja helvetillisesti sattuvaa lihasmanipulaatiota. Itse olin saanut pakaraseutuni vuosien saatossa(varoessani kipeää selkää) niin jumiin, että kosketus sattui, puhumattakaan manipuloinnista. Ja se jumi myös heijasteli mun selkään kipuina. Tsemppiä!
 
Toisille leikkaus on ainut vaihtoehto. Itse makasin 7 kk lääkkeissä kärsien pahemmista kipuista kuin synnytys konsanaan. Vasta kun alaruumista lähti tunto, hätäleikattiin. Seuraavana päivänä olin kuin uusi ihminen. Toisilla leikkaus onnistuu. 7 vkon jälkeen leikattiin uusiksi kun loput möttöt alko painaa selkää. Siitä nyt 7 vuotta ja leikkaus oli parasta elämässäni.
 
Mikäli ei ole spinaalistenoosia, niin discuss prolapsit tuppaa paranemaan spontaanisti. Itselläni kesti paraneminen n. 5kk. Siihen väliin mahtui yksi hyvä vaihe, jolloin luulin kaiken olevan kunnossa, mutta sitten tuli romahdus. Kipulääkkeitä söin ekana päivänä, kun en päässyt oikein jaloilleni. Vasempaan jalan sivuun jäi tunnottomuutta ja pientä tärinää, mutta se ei menoa haittaa. Korjaantunee aikanaan jos korjaantuu.
 
En nyt halua pelotella, mutta vaikka yleensä pullistuma häviää itsekseen, on vaarallista, jos itsestään parantumatonta pullistumaa ei hoideta ajoissa. Pahimmillaan voit saada pysyvän hermovaurion joiden takia voit joutua työkyvyttömäksi. Äidilleni kävi näin. Älä luota lääkäreihin ja selvitä ainakin pullistuman koko. Se kai vaikuttaa siihen paraneeko itsekseen. Äidilläni oli tosi iso pullistuma, mutta se joka magneetti kuvan arvioi ajatteli sen parantuvan itsekseen, toinen lääkäri jälkeenpäin oli sitä mieltä, että pullistuma oli niin iso ettei olisi ollut muuta vaihtoehtoa kuin leikkaus. Tämä kuvan väärin arvioinut lääkäri ei myöntänyt virhettä edes jälkeenpäin ja väitti leikanneen lääkärin tehneen tarpeettoman suuren leikkausviillon. Äitini joutui siis kiireelliseen leikkaukseen, kun kipu oli jo aiheuttanut hermovaurion. Äidilläni väitettiin olevan myös tuo trauma ja istui psykiatrisella tutkittavana, jos häneltä olisi löytynyt päästä vikaa. Trauma olisi siis johtunut kivusta. Ei tietysti löytynyt, ihan hulluja jotkut lääkärit. Tällä hetkellä en tarkkaan tiedä missä mennään, koska kukaan ei osaa äitiäni hoitaa. Hermovaurioita ei tunneta. Oireet ei ole mitään helppoja. Kaikki keinot humpuukiin asti kokeiltu. Jotkut kai helpottaa oireita.

Suurinosa kyllä parantuu itsestään, mutta koskaan et voi tietää jos olet joku noista 5% joilla ei parannu.
 
Miksi vastutatte selkä ja kaularankaleikauksia,Helsingissä leikataan vuodessa selkä ja kaularankaleikkauksia noin, 2000 kyllä kipu on kova, se ajaa isommankin ihmisen leikkaukseen, jos ylhäällä on rappeumaa niin varmasti alempanakin eli prolapsi tms, kärisinyt kaiken kokee, nyt olen antanut selkäkipujen olla 6 vuotta, toivon pääseväni leikkaukseen, kivut kovat.
 

Yhteistyössä