E
epätietoinen
Vieras
Olen joskus aiemminkin kirjoittanut palstalle välivaltaisesta, sadistisesta isästäni joka teki lapsuudestani aivan järkyttävän kärsimysnäytelmän - minun pahoinpitelyni - henkinen ja fyysinen - alkoi jo heti synnäriltä kotiuduttuani kun isä alkoi lyömään minua aina kuin itkin. Isälläni on paha narsistinen luonnehäiriöä eikä hän näe itsessään mitään vikaa, vaan vika on aina muissa. Esimerkiksi minusta tuli näin "paha ja kiittämätön" lapsi siksi, kun minua ei hakattu tarpeeksi hänen mielestään. Olisi pitänyt hakata lisää. (aika toimiva logiikka! 
)
No, ongelma on se että raivohulluuden puuskissaan isä käy kenen tahansa kimppuun, on mm. kuristanut minua raskaana ollessani, käynyt pahoinpitelemään luonani kyläillessäni jne, ja kaikki vain siksi että jos jostain uskaltaa olla eri mieltä tai sanoo eriävän mielipiteen niin isällä "kilahtaa". (kyseessä siis on sairas ihminen, eihän normaalilla tunne-elämällä varustettu noin toimisi).
En voi lasteni ja itseni turvallisuuden takia käydä isäni luona kylässä enkä voi kutsua häntä myöskään kotiini, sillä väkivallan uhka on kokoaikainen ja tunnelma aina vaarallisen räjähdysaltis ja jännittynyt. Välimme ovat olleet poikki jo jokusen vuoden, sillä en enää jaksa sitä samaa pelkoa ja isän "pakkomielistelyä" ja riitojen välttelyä mistä koko lapsuuteni kärsin.
Ongelma on nyt sitten oma jälkikasvuni. Kuten arvata saattaa niin en todellakaan uskalla viedä lapsiani sekunniksikaan isäni läheisyyteen, ja lapset eivät ole nähneet isääni kuin 1-2 kertaa viimeisten viiden vuoden aikana. Nyt sitten lasten vähän kasvaessa lapset ovat alkaneet kysyä papastaan ja mummostaan (sivuhuomautus: äitini ei ole lastenlasten kanssa eikä minunkaan kanssa tekemisissä, sillä isä on sadistisuudessaan kieltänyt häneltä yhteydenpidon). Lapset kyselevät isovanhemmista ja pyytävät että mennäänkö niiden luokse kylään? Lisäksi osaavat jo vertailla muihin naapuruston lapsiin ja ihmettelevät että miksei meidän pappa vie meitä uimahalliin, miksei mummolta saa koskaan synttärilahjaa?
Nyt siis vinkit kehiin mitä lapsille sanon! En halua valehdella lapsilleni mitään sellaista että "ukilla ja mummilla on kiire, eivät ehdi tänne", vaan haluaisin kertoa niinkuin asia on, mutta miten ihmeessä, ja millä terminologialla? En voi suoraan niinkään sanoa että isoisä on sadistinen psykopaatti joka haluaa vain vahingoittaa muita ja nauttii toisten kärsimyksestä. Lapseni luulevat pian että heissä on jotain vikaa/syytä. En haluaisi lasteni joutuvan kärsimään millään tavalla isästäni. Isäni on haukkunut lapseni kaikille sukulaisille (lapseni ovat vammaisia, rumia ja jälkeenjääneitä eikä heistä tule elämässä mitään niinkuin ei minustakaan). Joku sellainen palstalainen joilla on kokemusta _oikeista_ narsisteista varmaan tietää tasan tarkkaan mitä tarkoitan.
Mitä te sanoisitte lapsillenne tällaisessa tilanteessa? Olen todella neuvoton.
)No, ongelma on se että raivohulluuden puuskissaan isä käy kenen tahansa kimppuun, on mm. kuristanut minua raskaana ollessani, käynyt pahoinpitelemään luonani kyläillessäni jne, ja kaikki vain siksi että jos jostain uskaltaa olla eri mieltä tai sanoo eriävän mielipiteen niin isällä "kilahtaa". (kyseessä siis on sairas ihminen, eihän normaalilla tunne-elämällä varustettu noin toimisi).
En voi lasteni ja itseni turvallisuuden takia käydä isäni luona kylässä enkä voi kutsua häntä myöskään kotiini, sillä väkivallan uhka on kokoaikainen ja tunnelma aina vaarallisen räjähdysaltis ja jännittynyt. Välimme ovat olleet poikki jo jokusen vuoden, sillä en enää jaksa sitä samaa pelkoa ja isän "pakkomielistelyä" ja riitojen välttelyä mistä koko lapsuuteni kärsin.
Ongelma on nyt sitten oma jälkikasvuni. Kuten arvata saattaa niin en todellakaan uskalla viedä lapsiani sekunniksikaan isäni läheisyyteen, ja lapset eivät ole nähneet isääni kuin 1-2 kertaa viimeisten viiden vuoden aikana. Nyt sitten lasten vähän kasvaessa lapset ovat alkaneet kysyä papastaan ja mummostaan (sivuhuomautus: äitini ei ole lastenlasten kanssa eikä minunkaan kanssa tekemisissä, sillä isä on sadistisuudessaan kieltänyt häneltä yhteydenpidon). Lapset kyselevät isovanhemmista ja pyytävät että mennäänkö niiden luokse kylään? Lisäksi osaavat jo vertailla muihin naapuruston lapsiin ja ihmettelevät että miksei meidän pappa vie meitä uimahalliin, miksei mummolta saa koskaan synttärilahjaa?
Nyt siis vinkit kehiin mitä lapsille sanon! En halua valehdella lapsilleni mitään sellaista että "ukilla ja mummilla on kiire, eivät ehdi tänne", vaan haluaisin kertoa niinkuin asia on, mutta miten ihmeessä, ja millä terminologialla? En voi suoraan niinkään sanoa että isoisä on sadistinen psykopaatti joka haluaa vain vahingoittaa muita ja nauttii toisten kärsimyksestä. Lapseni luulevat pian että heissä on jotain vikaa/syytä. En haluaisi lasteni joutuvan kärsimään millään tavalla isästäni. Isäni on haukkunut lapseni kaikille sukulaisille (lapseni ovat vammaisia, rumia ja jälkeenjääneitä eikä heistä tule elämässä mitään niinkuin ei minustakaan). Joku sellainen palstalainen joilla on kokemusta _oikeista_ narsisteista varmaan tietää tasan tarkkaan mitä tarkoitan.
Mitä te sanoisitte lapsillenne tällaisessa tilanteessa? Olen todella neuvoton.
