Valkovuoto eri raskauksissa.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ulpu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

ulpu

Vieras
Pohdiskelen näinkin mielenkiintoista asiaa, että onko muilla ollut erilaiset valkovuodot eri raskauksissa ja voisiko vuodon perusteella kenties päätellä jotain sukupuolesta? Ensimmäisessä raskaudessa valkkarini oli todella ohutta, juoksevaa ja runsasta, pikkuhousun suojaa piti käyttää päivittäin. Tässä toisessa raskaudessa vuoto on ollut täysin erilaista. Niukempaa, paksua ja rihmamaista. Pohdiskelin, että vaihteleeko tämäkin eri raskauksien välillä vai vaikuttaako tuohon sikiön hormonit esimerkiksi? Muuten raskaudet on olleet mielitekoja lukuunottamatta samanlaiset, vatsa hiukan eri muotoinen joidenkin mielestä. Onko siis millaisia valkkarikokemuksia ollut muilla eri raskauksissa ja onko lapset olleet eri vai samaa sukupuolta?
 
Mulla ainakin on ollut myös juuri samalla lailla kuin itse kirjoitit. Eka lapsi oli poika, nyt en vielä tiedä. En kyllä usko että sillä on mitään tekemistä sukupuolen kanssa, vaan jokainen raskaushan on muutenkin erilainen. Tai mistäs sitä tietää :)
 
Nyt palaan kertomaan, kun pohdiskelin aikoinani tuota valkkarikysymystä raskaana ollessani, et nyt on tyttö vauva sylissä. Eli ainakin minulla siis oli raskauksissa eri sukupuolta sikiöt ja valkovuodot täysin erilaiset. Joko olet "sama täällä" saanut tietää, kumpi mahassa on/oli, josko sullakin olis menny samoin? Musta tää vaan oli aika jännä juttu :)
 
Mulla ei ole kahdessa aikaisemmassa raskaudessa juuri valkkaria esiintynyt, etenkään sellaista ohutta ja juoksevaa, vaan se mitä on ollut niin juurikin sellaista paksumpaa. Kaksi tyttöä ennestään. Nyt jälleen raskaana ja valkkarista päätellen tyttö olisi tämäkin..
 
Kumpaa sukupuolta Ulpu tuo ensimmäinen lapsesi oli? Vai menikö se minulta ohi kirjoitustasi lukiessa :)
Jos nuo merkit pitävät paikkaansa niin sitten tänne olisi tulossa poika :)
 
Moikka!

En vielä ole saanut selvyyttä sukupuolesta, vuodenvaihteessa selviää eli tulen sit kertomaan :) Hauska kuulla et sulla meni noin, saas nähdä meneekö meillä samalla lailla ja saisimme tyttövauvan :)
 
No niin, muistui mieleeni tämä keskustelu eli tulin kertomaan että meillekin syntyi tyttö :) Piti siis paikkansa tuo valkovuodon koostumus eri sukupuolten välillä, oli sit sattumaa tai ei.
 

Yhteistyössä