Valmis äidiksi vasta 35-vuotiaana? Muita samoin ajattelevia linjoilla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ei tuossa ole mitään ihmeellistä. Moni ei ole valmis vielä silloinkaan, ehkä koskaan. Sen huomaa viimesitään sen jälkeen kun lapsi on syntynyt, jos homma ei vaan skulaa ;)
 
Tämä ikä on minulle paras aika tulla äidiksi.
On saanut mennä, vain itsestään huolen pitäen. On opiskellut, ja tehnyt töitä. On vakipaikka töissä, ja taloudellinen tilanne hyvä.

Mutta tärkeintä lienee se, että nyt olen seesteisempi, ja kärsivällisempi, kuin mitä parikymppisenä.
Jaksaisin kuunnella lapsen kiukuttelut paremmin menettämättä hermojani, ja tuntematta lasta vain kiusankappaleeksi, joka ilkeyttään kiukuttelee.
Ymmärrän nyt paremmin lapsen tunne-elämää, ja osaan olla oikeasti empaattinen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Tämä ikä on minulle paras aika tulla äidiksi.
On saanut mennä, vain itsestään huolen pitäen. On opiskellut, ja tehnyt töitä. On vakipaikka töissä, ja taloudellinen tilanne hyvä.

Mutta tärkeintä lienee se, että nyt olen seesteisempi, ja kärsivällisempi, kuin mitä parikymppisenä.
Jaksaisin kuunnella lapsen kiukuttelut paremmin menettämättä hermojani, ja tuntematta lasta vain kiusankappaleeksi, joka ilkeyttään kiukuttelee.
Ymmärrän nyt paremmin lapsen tunne-elämää, ja osaan olla oikeasti empaattinen.

tuonhon kaikkeen oppii vasta kokemuksen myötä. ei ikää katsomalla.
 
Mielestäni monet eivät mieti ollenkaan, onko heillä mitään annettavaa lapselle.

Onko mahdollisuus tarjota toimeentulo? Onko henkistä pääomaa lapsen kasvatukseen?
Elämänkokemuksesta on hyötyä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ev:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Tämä ikä on minulle paras aika tulla äidiksi.
On saanut mennä, vain itsestään huolen pitäen. On opiskellut, ja tehnyt töitä. On vakipaikka töissä, ja taloudellinen tilanne hyvä.

Mutta tärkeintä lienee se, että nyt olen seesteisempi, ja kärsivällisempi, kuin mitä parikymppisenä.
Jaksaisin kuunnella lapsen kiukuttelut paremmin menettämättä hermojani, ja tuntematta lasta vain kiusankappaleeksi, joka ilkeyttään kiukuttelee.
Ymmärrän nyt paremmin lapsen tunne-elämää, ja osaan olla oikeasti empaattinen.

tuonhon kaikkeen oppii vasta kokemuksen myötä. ei ikää katsomalla.

Peesi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Mielestäni monet eivät mieti ollenkaan, onko heillä mitään annettavaa lapselle.

Onko mahdollisuus tarjota toimeentulo? Onko henkistä pääomaa lapsen kasvatukseen?
Elämänkokemuksesta on hyötyä.

Tai sitten voi itse kupsahtaa 50-vuotiaana. elämää ja elämänkokemusta on monenlaista. Valmis ei ole kukaan ennalta vaan kasvu äidiksi jatkuu senkin jälkeen kun lapset muuttavat kotoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ev:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Tämä ikä on minulle paras aika tulla äidiksi.
On saanut mennä, vain itsestään huolen pitäen. On opiskellut, ja tehnyt töitä. On vakipaikka töissä, ja taloudellinen tilanne hyvä.

Mutta tärkeintä lienee se, että nyt olen seesteisempi, ja kärsivällisempi, kuin mitä parikymppisenä.
Jaksaisin kuunnella lapsen kiukuttelut paremmin menettämättä hermojani, ja tuntematta lasta vain kiusankappaleeksi, joka ilkeyttään kiukuttelee.
Ymmärrän nyt paremmin lapsen tunne-elämää, ja osaan olla oikeasti empaattinen.

tuonhon kaikkeen oppii vasta kokemuksen myötä. ei ikää katsomalla.

Mutta jos kokee lapset vain lähinnä kiukuttelevina kiusankappaleina, niin hankala siinä on empaattinen ja kärsivällinen olla?

Mutta sitten huomaa ajatusmaailmansa muuttuneen toisenlaiseksi... On siis jo ajatuksissaan valmis äidiksi, ja vastuuseen pienestä ihmisestä :)
 
Mun esikoinen syntyi ollessani 27v, kakkonen 29v ja kolmonen 34v. En siis enää mikään meganuori ollut esikoisen syntyessä - olin opiskellut kahteen ammattiin ja olin tehnyt töitä jne. Kolmosen jälkeen aloin miettiä, että olen kärsivällisempi hänen suhteensa kuin mitä aiemmin kahden vanhemman kanssa. Mietin, että nytkö vasta olen valmis äidiksi, kunnes tajusin, että oikeasti taitaisinkin olla valmis mummoksi. Kuulostaa hassulta, mutta vasta parikymmentä vuotta naisten synnytysten keski-ikä on kohonnut korkeaksi. Sitä ennen naiset pääsääntöisesti saivat lapsensa parikymppisinä ja nelikymppiset olivat jo isoäitejä. Ja isoäideillähän on tunnetusti pidempi pinna lastenlasten kanssa... Näin siis minä järkeilin :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lumivalkoinen:
Kyllä, minä olen juurikin sen ikäinen ja nyt koen että olisin valmis äidiksi, siis vasta nyt.

Ja ei mielestäni ole mitenkään outoa.
Itsehän sitä itsensä tuntee. Ainakin itse koen niin. Ja ikähän on vain numeroita, niihin ei voi tuijottaa eikä verrata itseään muihin.
Mulle on ihan maailman tärkein asia että pystyisin itse elättämään lapseni, ei sosiaalituilla eikä kituuttamalla eläen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja ev:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Tämä ikä on minulle paras aika tulla äidiksi.
On saanut mennä, vain itsestään huolen pitäen. On opiskellut, ja tehnyt töitä. On vakipaikka töissä, ja taloudellinen tilanne hyvä.

Mutta tärkeintä lienee se, että nyt olen seesteisempi, ja kärsivällisempi, kuin mitä parikymppisenä.
Jaksaisin kuunnella lapsen kiukuttelut paremmin menettämättä hermojani, ja tuntematta lasta vain kiusankappaleeksi, joka ilkeyttään kiukuttelee.
Ymmärrän nyt paremmin lapsen tunne-elämää, ja osaan olla oikeasti empaattinen.

tuonhon kaikkeen oppii vasta kokemuksen myötä. ei ikää katsomalla.

Niin...no suurimmalla osalla tämä tapahtuu onneksi aikaisemmin. Sun hedelmällisyytesi on jo kovassa laskussa, mutta toiset kypsyvät henkisesti toki myöhemmin...

Mutta jos kokee lapset vain lähinnä kiukuttelevina kiusankappaleina, niin hankala siinä on empaattinen ja kärsivällinen olla?

Mutta sitten huomaa ajatusmaailmansa muuttuneen toisenlaiseksi... On siis jo ajatuksissaan valmis äidiksi, ja vastuuseen pienestä ihmisestä :)

 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja ev:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Tämä ikä on minulle paras aika tulla äidiksi.
On saanut mennä, vain itsestään huolen pitäen. On opiskellut, ja tehnyt töitä. On vakipaikka töissä, ja taloudellinen tilanne hyvä.

Mutta tärkeintä lienee se, että nyt olen seesteisempi, ja kärsivällisempi, kuin mitä parikymppisenä.
Jaksaisin kuunnella lapsen kiukuttelut paremmin menettämättä hermojani, ja tuntematta lasta vain kiusankappaleeksi, joka ilkeyttään kiukuttelee.
Ymmärrän nyt paremmin lapsen tunne-elämää, ja osaan olla oikeasti empaattinen.

tuonhon kaikkeen oppii vasta kokemuksen myötä. ei ikää katsomalla.

Mutta jos kokee lapset vain lähinnä kiukuttelevina kiusankappaleina, niin hankala siinä on empaattinen ja kärsivällinen olla?

Mutta sitten huomaa ajatusmaailmansa muuttuneen toisenlaiseksi... On siis jo ajatuksissaan valmis äidiksi, ja vastuuseen pienestä ihmisestä :)

muiden lapset on niin eri juttu kuin omat. tuollaista yleistämistä lasten kohdalla on turha tehdä.

pidän kiinni sanomastani. iällä ei ole mitään tekemistä tuon asian kanssa, kokemus kasvattaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja ev:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Tämä ikä on minulle paras aika tulla äidiksi.
On saanut mennä, vain itsestään huolen pitäen. On opiskellut, ja tehnyt töitä. On vakipaikka töissä, ja taloudellinen tilanne hyvä.

Mutta tärkeintä lienee se, että nyt olen seesteisempi, ja kärsivällisempi, kuin mitä parikymppisenä.
Jaksaisin kuunnella lapsen kiukuttelut paremmin menettämättä hermojani, ja tuntematta lasta vain kiusankappaleeksi, joka ilkeyttään kiukuttelee.
Ymmärrän nyt paremmin lapsen tunne-elämää, ja osaan olla oikeasti empaattinen.

tuonhon kaikkeen oppii vasta kokemuksen myötä. ei ikää katsomalla.

Mutta jos kokee lapset vain lähinnä kiukuttelevina kiusankappaleina, niin hankala siinä on empaattinen ja kärsivällinen olla?

Mutta sitten huomaa ajatusmaailmansa muuttuneen toisenlaiseksi... On siis jo ajatuksissaan valmis äidiksi, ja vastuuseen pienestä ihmisestä :)

Voi, useimmat varmasti kokevat lapsensa kiukutteleviksi kiusankappaleiksi joskus ja aika useinkin iästä riippumatta :D Se on osa äitiyttä, hyväksyä ja käsitellä myös negatiivisia ajatuksia omista lapsista.
 
..minkä ikäinen, kunhan on oikeasti valmis kantamaan vastuuden lapsesta ja perheestä! Ei se siis outoa ole sinun iässäsi. Hyvä että olet saanut viettää huoletonta elämää (tarkoitan siis ettei huolta lapsesta) ja nyt koet olevasi valmis jakamaan elämäsi myös lapsen kanssa. Onnea vaan kovasti, järkevästi olet ajatellut!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja ev:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Tämä ikä on minulle paras aika tulla äidiksi.
On saanut mennä, vain itsestään huolen pitäen. On opiskellut, ja tehnyt töitä. On vakipaikka töissä, ja taloudellinen tilanne hyvä.

Mutta tärkeintä lienee se, että nyt olen seesteisempi, ja kärsivällisempi, kuin mitä parikymppisenä.
Jaksaisin kuunnella lapsen kiukuttelut paremmin menettämättä hermojani, ja tuntematta lasta vain kiusankappaleeksi, joka ilkeyttään kiukuttelee.
Ymmärrän nyt paremmin lapsen tunne-elämää, ja osaan olla oikeasti empaattinen.

tuonhon kaikkeen oppii vasta kokemuksen myötä. ei ikää katsomalla.

Mutta jos kokee lapset vain lähinnä kiukuttelevina kiusankappaleina, niin hankala siinä on empaattinen ja kärsivällinen olla?

Mutta sitten huomaa ajatusmaailmansa muuttuneen toisenlaiseksi... On siis jo ajatuksissaan valmis äidiksi, ja vastuuseen pienestä ihmisestä :)

Voi, useimmat varmasti kokevat lapsensa kiukutteleviksi kiusankappaleiksi joskus ja aika useinkin iästä riippumatta :D Se on osa äitiyttä, hyväksyä ja käsitellä myös negatiivisia ajatuksia omista lapsista.

juuri näin. :)

enpä tunne yhtäkään äitiä joka aina hymyssä suin jaksaisi lastensa kiukittelut yms. en tunne yhtään äitiä joka sanoisi että äitiys on yhtä ruusuilla tanssimista. ja minä tunnen äitejä ikävuosilta 17-43v.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ev:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja ev:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Tämä ikä on minulle paras aika tulla äidiksi.
On saanut mennä, vain itsestään huolen pitäen. On opiskellut, ja tehnyt töitä. On vakipaikka töissä, ja taloudellinen tilanne hyvä.

Mutta tärkeintä lienee se, että nyt olen seesteisempi, ja kärsivällisempi, kuin mitä parikymppisenä.
Jaksaisin kuunnella lapsen kiukuttelut paremmin menettämättä hermojani, ja tuntematta lasta vain kiusankappaleeksi, joka ilkeyttään kiukuttelee.
Ymmärrän nyt paremmin lapsen tunne-elämää, ja osaan olla oikeasti empaattinen.

tuonhon kaikkeen oppii vasta kokemuksen myötä. ei ikää katsomalla.

Mutta jos kokee lapset vain lähinnä kiukuttelevina kiusankappaleina, niin hankala siinä on empaattinen ja kärsivällinen olla?

Mutta sitten huomaa ajatusmaailmansa muuttuneen toisenlaiseksi... On siis jo ajatuksissaan valmis äidiksi, ja vastuuseen pienestä ihmisestä :)

muiden lapset on niin eri juttu kuin omat. tuollaista yleistämistä lasten kohdalla on turha tehdä.

pidän kiinni sanomastani. iällä ei ole mitään tekemistä tuon asian kanssa, kokemus kasvattaa.


Mutta mikä sitten on syynä, että nyt haluan lapsen ja olen valmis sen tuomaan vastuuseen? Vasta nyt?

Toki, jos olisin aiemmin tullut raskaaksi, en olisi aborttia tehnyt, vaan pitänyt lapsen. Varmaankin olisin sen kanssa pärjännyt ihan hyvin.

Mutta nyt olen oikeasti kypsä äidiksi, joten tervetuloa vauva meidän perheeseen :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ev:
[
juuri näin. :)

enpä tunne yhtäkään äitiä joka aina hymyssä suin jaksaisi lastensa kiukittelut yms. en tunne yhtään äitiä joka sanoisi että äitiys on yhtä ruusuilla tanssimista. ja minä tunnen äitejä ikävuosilta 17-43v.

Tähän vielä lisäilisin, että vamasti moni allekirjoittaa myös sen, ettei ennen omai lapsia tuntenut suurta lämpöä vieraita lapsia kohtaan ja silti rakastaa omiaan :) Usein tätä ei äitiyskään muuta.

Kiteytettynä ollakseen valmis äitiyteen ei tarvitse tuntea suurta sympatiaa lapsia kohtaan tai kokea vauvakuumetta. Äitiyteen ei ole nimittäin valmis kukaan. Miten paremmin heikkoutensa myöntää, sen paremmaksi äidiksi on mahdollisuus kasvaa, lapsien myötä. Vastuunotto toisista on asia erikseen, sitä voisi kutsua ehdottomaksi edellytykseksi.

 

Yhteistyössä