O
ope
Vieras
Ohessa muutama ote professori Timo Saloviidan artikkelista, joka käsittelee inkluusiota (= erityislasten opettamista tavallisissa luokissa). Artikkeli löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html
_________________________________________________________
INKLUUSIO JA SALAMANCAN JULISTUS (1994)
Salamancan julistus (1994) (suomeksi) määritteli inklusiivisen koulun paikaksi, joka hyväksyy kaikki lapset yleisopetuksen luokille. Inkluusio tarkoittaa siis kaikkien lasten yhteistä opetusta, joka järjestetään asianmukaisin tukitoimin ja jossa huolehditaan siitä, että myös vammaiset oppilaat ovat hyväksyttyjä ja arvostettuja yhteisönsä jäseniä. Vammaisten sulkeminen omiin erillisiin palveluihinsa on syrjintää. (Vammaisuus, "disability" on englannin kielessä hieman laajempi termi kuin Suomessa).
Kyse ei siis ole pelkästä "lähikouluperiaatteesta" vaan siitä, että vammainen oppilas käy koulua tavallisessa luokassa. Kyse ei liioin ole vain prosessista, vaan myös lopputuloksesta, jota mitataan sillä, kuinka monta vammaista henkilöä käy koulua tavallisella luokalla. "Prosessista" puhuminen on liian usein vain kätevä tekosyy vaihtaa puheenaihetta. Näin on etenkin silloin, kun siirrytään prosessoimaan jo kokonaan muita asioita kuin erityisoppilaiden palauttamista takaisin tavallisille luokille. YK:n vammaisten vuoden 1981 tunnus "täysi osallistuminen ja tasa-arvo" täsmensi inkluusioperiaatteen sisällön. Tasa-arvo ei ole prosessi, se joko on tai sitä ei ole.
Inkluusio ei myöskään tarkoita avuttomien ihmisten tumppaamista (tulee sanasta "dumping") ympäristöihin, jotka ovat heille mahdottomia. Syrjinnän purkaminen on sitä, että vammaisten henkilöiden tarvitsemat tukitoimet tuodaan sinne, missä he haluavat olla. Tavallisissa luokissa toiminnan tulee olla mukautettu ottamaan huomioon kaikkien lasten erilaisuus.
Vammaisilla ihmisillä on erityistarpeita. Niitä ei pidä käyttää tekosyynä syrjinnälle. Erityistarpeet eivät tarkoita sitä, että henkilö pitää poistaa muitten joukosta. Yleensä erityistarpeisiin voidaan parhaiten vastata normaalissa ympäristössä. Muuan unohdettu erityistarve on tuen saaminen sitä varten, että henkilö voi täysimittaisesti osallistua tavallisiin elinympäristöihin, kuten koulunkäyntiin tavallisella luokalla.
INKLUUSIOTA KOSKEVAT PERIAATEOHJELMAT
Yhdistyneet Kansakunnat on hyväksynyt useita ihmisoikeuksia koskevia ohjelmajulistuksia. Erityisopetuksen kannalta tärkeitä ovat vammaisten ihmisten oikeuksia koskevat julistukset. Vuonna 1993 YK:n yleiskokous hyväksyi Vammaisten henkilöiden mahdollisuuksien yhdenvertaistamista koskevat yleisohjeet ("Standard Rules"). Niiden mukaan vammaisten lasten opetuksen tulee tapahtua yhdessä muiden kanssa. Hallituksilla tulee olla selkeä tähän pyrkivä politiikka. Tukitoimet on tuotava tavalliseen luokkaan. Erityisluokat ovat hyväksyttävissä vain poikkeuksina (Rule 6).
Seuraavana vuonna Unescon johdolla sen osallistujamaat hyväksyivät erityisopetusta koskevan tavoiteohjelman, Salamancan julistuksen. Se vaati kaikkien lasten opettamista yhdessä. Julistus otti käyttöön käsitteen "inkluusio". Siirto erityisluokalle saisi olla vain "harvinainen poikkeus" (exception), joka voi koskea esimerkiksi viittomakielistä ympäristöä haluavia kuuroja. Suomi allekirjoitti tämänkin julistuksen. Sen jälkeen erityisluokkien oppilasmäärä on Suomessa kaksinkertaistunut.
Myös Euroopan Unionilla on YK:n yleisohjeita seuraava, täyttä integraatiota ("full integration") vaativa julkilausuma erityisopetuksesta. Länsi-Euroopan maiden opetusministeriöiden yhteistyöelimenä erityisopetuksen alalla toimii Euroopan erityisopetusneuvosto. Se antaa jäsenmailleen suosituksia erityisopetuksen kehittämisestä. Neuvoston mukaan "Hallitusten tulee noudattaa selvästi määritettyä ja esitettyä inklusiiviseen opetukseen tähtäävää politiikkaa." Jotta käsitteen "inkluusio" määritelmästä ei jäisi epäselvyyksiä, neuvosto tarkentaa, että "Täysin erillisissä oppimisympäristöissä olevien oppilaiden määrän väheneminen eri maissa on osoitus niiden aidosta sitoutumisesta inkluusion edistämiseen."
Inkluusio on kansainvälisesti asetettu vaatimus. Suomalainen lainsäädäntö edellyttää sitä. Inkluusio ei ole harvojen höyrypäiden eriskummallista haihattelua.
INKLUUSIOTA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ
Ihmisoikeuslainsäädäntö on kehittynyt yhä kattavammaksi koskemaan entistä selkeämmin myös esimerkiksi lapset ja vammaiset. Euroopan Neuvoston ihmisoikeussopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Suomi uudisti perustuslakejaan 1990-luvun lopussa. Ihmisoikeudet kirjattiin nyt selkeästi lakitekstiin. Perustuslain 6 § nojalla syrjintä on kiellettyä. Syrjintää voi olla myös pelkkä segregaatio, (sitähän erityisluokkasiirto on), ellei siihen ole erityisen hyviä, yksilön omasta edusta ja pelkästään siitä lähteviä syitä. Vuonna 1987 säädetyssä vammaispalvelulaissa (380/1987) todetaan, että "Kunnan on huolehdittava siitä, että kunnan yleiset palvelut soveltuvat myös vammaiselle henkilölle" (7§). Kouluun sovellettuna tämä tarkoittaa sitä, että erityisluokkasiirtoa ei saa tehdä esimerkiksi vetoamalla ylisuuriin luokkiin tai tukitoimien puuttumiseen. Kuntien nettisivuja selaamalla on helppo todeta, että kunnat rikkovat lakia. Yleisopetuksen kouluihin ei anneta riittävästi erityisopettajan ohjausapua. Tätä käytetään sitten tekosyynä siirtää lapsi erityisluokalle.
Suomi ratifioi Lapsen oikeuksien sopimuksen vuonna 2002. Sopimus velvoittaa järjestämään vammaisen lapsen opetuksen siten, että se tukee lapsen kuulumista tavalliseen yhteiskuntaan ("fullest possible social integration and individual development"). Toista kansainvälistä, ratifioinnin jälkeen pian myös Suomen lainsäädäntöön kuuluvaa lakia edustaa Vammaisten oikeuksien sopimus 2006. Laki edellyttää "inklusiivista koulujärjestelmää" (States parties shall ensure an inclusive education system at all levels"). Ketään ei saa poistaa tavalliselta luokalta vammaisuuden nojalla. Jotta vammaiset oppilaat voisivat olla tavallisilla luokilla, opetusta on mukautettava ja tarjottava tehokkaita tukitoimia. Sopimuksen artikla 24 velvoittaa järjestämään tavalliseen luokkaan vammaisen oppilaan tarvitsemat tukipalvelut. Lakitekstiä selittää tarkemmin Handbook for parlamentarians on the Convention (2007).
Perusopetuslaki (1998) jättää silti kouluintegraation edelleen opettajien vapaaseen harkintaan. Perustuslakiin sisältyvä selkeä syrjintäkielto liukenee perusopetuslaissa muotoiluksi, jonka mukaan oppilas sijoitetaan tavalliseen luokkaan "mahdollisuuksien mukaan". Kohtelias fraasi tarkoittaa käytännössä sitä, että oppilas integroidaan, ellei siitä ole kenellekään liikaa vaivaa. Lapselle pitää antaa erityistä tukea, mutta jos tukitoimet on satuttu sijoittamaan vain erityisluokkaan, lapsen paikka olkoon sitten siellä, koska "mahdollisuuksia" integraatioon ei enää ole (esim. Lappeenranta). Tällainen toiminta on tietysti keplottelua.
Toinen perusopetuslain erikoisuus on se, että erityisluokkasiirto voidaan tehdä tahdonvastaisesti, se voi siis olla pakkotoimi. Viranomaiset eivät saa estää raskaana olevan äidin juopottelua, joka vammauttaa sikiön. Äidin vapaata tahtoa ei kuitenkaan tarvitse kunnioittaa, kun hänen FAS -lapsensa tulee kouluikään. Lapsi voidaan panna erityisluokalle vaikka äiti ja lapsi pyristelisivät vastaan. Potilaan oikeuksia koskevan lain nojalla (785/ 1992) henkilö saa kieltäytyä sairaanhoidosta, vaikka henki menisi. Jos potilas toipuu, hänet voidaan pakottaa erityisluokalle. Opetuksen järjestämispaikka on lainsäätäjälle isompi juttu kuin henki tai terveys.
_________________________________________________________
INKLUUSIO JA SALAMANCAN JULISTUS (1994)
Salamancan julistus (1994) (suomeksi) määritteli inklusiivisen koulun paikaksi, joka hyväksyy kaikki lapset yleisopetuksen luokille. Inkluusio tarkoittaa siis kaikkien lasten yhteistä opetusta, joka järjestetään asianmukaisin tukitoimin ja jossa huolehditaan siitä, että myös vammaiset oppilaat ovat hyväksyttyjä ja arvostettuja yhteisönsä jäseniä. Vammaisten sulkeminen omiin erillisiin palveluihinsa on syrjintää. (Vammaisuus, "disability" on englannin kielessä hieman laajempi termi kuin Suomessa).
Kyse ei siis ole pelkästä "lähikouluperiaatteesta" vaan siitä, että vammainen oppilas käy koulua tavallisessa luokassa. Kyse ei liioin ole vain prosessista, vaan myös lopputuloksesta, jota mitataan sillä, kuinka monta vammaista henkilöä käy koulua tavallisella luokalla. "Prosessista" puhuminen on liian usein vain kätevä tekosyy vaihtaa puheenaihetta. Näin on etenkin silloin, kun siirrytään prosessoimaan jo kokonaan muita asioita kuin erityisoppilaiden palauttamista takaisin tavallisille luokille. YK:n vammaisten vuoden 1981 tunnus "täysi osallistuminen ja tasa-arvo" täsmensi inkluusioperiaatteen sisällön. Tasa-arvo ei ole prosessi, se joko on tai sitä ei ole.
Inkluusio ei myöskään tarkoita avuttomien ihmisten tumppaamista (tulee sanasta "dumping") ympäristöihin, jotka ovat heille mahdottomia. Syrjinnän purkaminen on sitä, että vammaisten henkilöiden tarvitsemat tukitoimet tuodaan sinne, missä he haluavat olla. Tavallisissa luokissa toiminnan tulee olla mukautettu ottamaan huomioon kaikkien lasten erilaisuus.
Vammaisilla ihmisillä on erityistarpeita. Niitä ei pidä käyttää tekosyynä syrjinnälle. Erityistarpeet eivät tarkoita sitä, että henkilö pitää poistaa muitten joukosta. Yleensä erityistarpeisiin voidaan parhaiten vastata normaalissa ympäristössä. Muuan unohdettu erityistarve on tuen saaminen sitä varten, että henkilö voi täysimittaisesti osallistua tavallisiin elinympäristöihin, kuten koulunkäyntiin tavallisella luokalla.
INKLUUSIOTA KOSKEVAT PERIAATEOHJELMAT
Yhdistyneet Kansakunnat on hyväksynyt useita ihmisoikeuksia koskevia ohjelmajulistuksia. Erityisopetuksen kannalta tärkeitä ovat vammaisten ihmisten oikeuksia koskevat julistukset. Vuonna 1993 YK:n yleiskokous hyväksyi Vammaisten henkilöiden mahdollisuuksien yhdenvertaistamista koskevat yleisohjeet ("Standard Rules"). Niiden mukaan vammaisten lasten opetuksen tulee tapahtua yhdessä muiden kanssa. Hallituksilla tulee olla selkeä tähän pyrkivä politiikka. Tukitoimet on tuotava tavalliseen luokkaan. Erityisluokat ovat hyväksyttävissä vain poikkeuksina (Rule 6).
Seuraavana vuonna Unescon johdolla sen osallistujamaat hyväksyivät erityisopetusta koskevan tavoiteohjelman, Salamancan julistuksen. Se vaati kaikkien lasten opettamista yhdessä. Julistus otti käyttöön käsitteen "inkluusio". Siirto erityisluokalle saisi olla vain "harvinainen poikkeus" (exception), joka voi koskea esimerkiksi viittomakielistä ympäristöä haluavia kuuroja. Suomi allekirjoitti tämänkin julistuksen. Sen jälkeen erityisluokkien oppilasmäärä on Suomessa kaksinkertaistunut.
Myös Euroopan Unionilla on YK:n yleisohjeita seuraava, täyttä integraatiota ("full integration") vaativa julkilausuma erityisopetuksesta. Länsi-Euroopan maiden opetusministeriöiden yhteistyöelimenä erityisopetuksen alalla toimii Euroopan erityisopetusneuvosto. Se antaa jäsenmailleen suosituksia erityisopetuksen kehittämisestä. Neuvoston mukaan "Hallitusten tulee noudattaa selvästi määritettyä ja esitettyä inklusiiviseen opetukseen tähtäävää politiikkaa." Jotta käsitteen "inkluusio" määritelmästä ei jäisi epäselvyyksiä, neuvosto tarkentaa, että "Täysin erillisissä oppimisympäristöissä olevien oppilaiden määrän väheneminen eri maissa on osoitus niiden aidosta sitoutumisesta inkluusion edistämiseen."
Inkluusio on kansainvälisesti asetettu vaatimus. Suomalainen lainsäädäntö edellyttää sitä. Inkluusio ei ole harvojen höyrypäiden eriskummallista haihattelua.
INKLUUSIOTA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ
Ihmisoikeuslainsäädäntö on kehittynyt yhä kattavammaksi koskemaan entistä selkeämmin myös esimerkiksi lapset ja vammaiset. Euroopan Neuvoston ihmisoikeussopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Suomi uudisti perustuslakejaan 1990-luvun lopussa. Ihmisoikeudet kirjattiin nyt selkeästi lakitekstiin. Perustuslain 6 § nojalla syrjintä on kiellettyä. Syrjintää voi olla myös pelkkä segregaatio, (sitähän erityisluokkasiirto on), ellei siihen ole erityisen hyviä, yksilön omasta edusta ja pelkästään siitä lähteviä syitä. Vuonna 1987 säädetyssä vammaispalvelulaissa (380/1987) todetaan, että "Kunnan on huolehdittava siitä, että kunnan yleiset palvelut soveltuvat myös vammaiselle henkilölle" (7§). Kouluun sovellettuna tämä tarkoittaa sitä, että erityisluokkasiirtoa ei saa tehdä esimerkiksi vetoamalla ylisuuriin luokkiin tai tukitoimien puuttumiseen. Kuntien nettisivuja selaamalla on helppo todeta, että kunnat rikkovat lakia. Yleisopetuksen kouluihin ei anneta riittävästi erityisopettajan ohjausapua. Tätä käytetään sitten tekosyynä siirtää lapsi erityisluokalle.
Suomi ratifioi Lapsen oikeuksien sopimuksen vuonna 2002. Sopimus velvoittaa järjestämään vammaisen lapsen opetuksen siten, että se tukee lapsen kuulumista tavalliseen yhteiskuntaan ("fullest possible social integration and individual development"). Toista kansainvälistä, ratifioinnin jälkeen pian myös Suomen lainsäädäntöön kuuluvaa lakia edustaa Vammaisten oikeuksien sopimus 2006. Laki edellyttää "inklusiivista koulujärjestelmää" (States parties shall ensure an inclusive education system at all levels"). Ketään ei saa poistaa tavalliselta luokalta vammaisuuden nojalla. Jotta vammaiset oppilaat voisivat olla tavallisilla luokilla, opetusta on mukautettava ja tarjottava tehokkaita tukitoimia. Sopimuksen artikla 24 velvoittaa järjestämään tavalliseen luokkaan vammaisen oppilaan tarvitsemat tukipalvelut. Lakitekstiä selittää tarkemmin Handbook for parlamentarians on the Convention (2007).
Perusopetuslaki (1998) jättää silti kouluintegraation edelleen opettajien vapaaseen harkintaan. Perustuslakiin sisältyvä selkeä syrjintäkielto liukenee perusopetuslaissa muotoiluksi, jonka mukaan oppilas sijoitetaan tavalliseen luokkaan "mahdollisuuksien mukaan". Kohtelias fraasi tarkoittaa käytännössä sitä, että oppilas integroidaan, ellei siitä ole kenellekään liikaa vaivaa. Lapselle pitää antaa erityistä tukea, mutta jos tukitoimet on satuttu sijoittamaan vain erityisluokkaan, lapsen paikka olkoon sitten siellä, koska "mahdollisuuksia" integraatioon ei enää ole (esim. Lappeenranta). Tällainen toiminta on tietysti keplottelua.
Toinen perusopetuslain erikoisuus on se, että erityisluokkasiirto voidaan tehdä tahdonvastaisesti, se voi siis olla pakkotoimi. Viranomaiset eivät saa estää raskaana olevan äidin juopottelua, joka vammauttaa sikiön. Äidin vapaata tahtoa ei kuitenkaan tarvitse kunnioittaa, kun hänen FAS -lapsensa tulee kouluikään. Lapsi voidaan panna erityisluokalle vaikka äiti ja lapsi pyristelisivät vastaan. Potilaan oikeuksia koskevan lain nojalla (785/ 1992) henkilö saa kieltäytyä sairaanhoidosta, vaikka henki menisi. Jos potilas toipuu, hänet voidaan pakottaa erityisluokalle. Opetuksen järjestämispaikka on lainsäätäjälle isompi juttu kuin henki tai terveys.
