T
"Tinttaliina"
Vieras
Kävin eilen yhdessä paikassa, missä katselin ympärilläni olevia ihmisiä. Näin nuoria nättejä naisia ja nuoria komeita miehiä. ajattelin, että ah, ollapa vielä nuori... Sitten havahduin miettimään minkähän ikäisiä nuo ympärillä olevat nuoret hyvännäköiset ovat. Päädyin arvioimaan noin kolmenkympin kumpaakin puolta. "Herranjestas, minähän olen saman ikäinen!"
Pitkästä aikaa tajusin, että minähän olen niin kovin nuori, mutta kuitenkin käyttäydyn kuin vanha. Minulla on vain perhe (maailman ihanin ja tärkein sellainen) ja työ (stressaava ja kuluttava) ja siinä se mun elämä. Itseni olen unohtanut aikaa sitten. En käy parturissa, en jaksa enää laittaa kynsiä, en osta vaatteita, en omista lähellä olevia kavereita (kaikki jäi pari vuotta sitten entiselle asuinpaikkakunnalle, uusia en ole ehtinyt löytämään), emme miehen kanssakaan juurikaan tee mitään erikoista. Kaikki tämä jää tekemättä, koska rahaa ei juurikaan ole ylimääräistä ja ajattelen aina, että pärjään ilmankin, laitetaan nämäkin rahat lapsien tarpeisiin. Olen lihonut ja häpeän itseäni, haluaisin olla vain piilossa kotona. Olen raskaana ja tulossa on erittäin toivottu vauva, mutta se tietää lisää kotiin hautautumista ja sitä, että jatkossa ei senkään vertaa ole sitä itseensä panostamista.
Olen siis vanha! Tässä aloituksessa nyt ei ehkä ole oikein mitään pointtia, ei kysymystä, ei mitään järkevää kerrottavaa, mutta tämä auttoi minua jäsentämään ajatuksia. Auttoi tunnustamaan sen, että olen oikeasti tainnut unohtaa itseni jonnekin. Auttoi tajuamaan, että kaipaan niin kovin jotakin omaa, muutakin kuin sitä maailman ihaninta perhettä. Mitenkähän sitä aloittais...
Pitkästä aikaa tajusin, että minähän olen niin kovin nuori, mutta kuitenkin käyttäydyn kuin vanha. Minulla on vain perhe (maailman ihanin ja tärkein sellainen) ja työ (stressaava ja kuluttava) ja siinä se mun elämä. Itseni olen unohtanut aikaa sitten. En käy parturissa, en jaksa enää laittaa kynsiä, en osta vaatteita, en omista lähellä olevia kavereita (kaikki jäi pari vuotta sitten entiselle asuinpaikkakunnalle, uusia en ole ehtinyt löytämään), emme miehen kanssakaan juurikaan tee mitään erikoista. Kaikki tämä jää tekemättä, koska rahaa ei juurikaan ole ylimääräistä ja ajattelen aina, että pärjään ilmankin, laitetaan nämäkin rahat lapsien tarpeisiin. Olen lihonut ja häpeän itseäni, haluaisin olla vain piilossa kotona. Olen raskaana ja tulossa on erittäin toivottu vauva, mutta se tietää lisää kotiin hautautumista ja sitä, että jatkossa ei senkään vertaa ole sitä itseensä panostamista.
Olen siis vanha! Tässä aloituksessa nyt ei ehkä ole oikein mitään pointtia, ei kysymystä, ei mitään järkevää kerrottavaa, mutta tämä auttoi minua jäsentämään ajatuksia. Auttoi tunnustamaan sen, että olen oikeasti tainnut unohtaa itseni jonnekin. Auttoi tajuamaan, että kaipaan niin kovin jotakin omaa, muutakin kuin sitä maailman ihaninta perhettä. Mitenkähän sitä aloittais...
mutta pidemällä tähtäimellä. kyllä sitä omaakin aikaa tulee, kun lapset kasvaa.