Toisaalta AP:n poikaystävä saattaa vain jutella haaveitansa, joilla ei välttämättä ole mitään todellisuuspohjaa. Varmaankin aika moni haluaisi työskennellä ulkomailla ja yrittää löytää haluamansa vapautta ilman velvollisuuksia. Osa tekee haaveista totta, osa vain tyytyy haaveilemaan.
Sinun poikaystäväsi kuulostaa tosi paljon omalta poikaystävältäni. Hän oli pitkään sinkkuna ja oli periaatteessa ihan tyytyväinen elämäänsä. Hän esimerkiksi haaveili muutaman vuoden työntekopestistä Kanadaan, vaikkei hän ole koskaan käynyt edes Tallinnassa!!! Jos on tottunut elämään pitkään yksin, on vaikea muuttua ja luopua siitä vapaudesta jota on ollut. Totta kai yhdessäolokin on ihanaa, mutta miehelle yksinäisyydessä on ollut hyviäkin asioita: ei tarvitse ottaa ketään huomioon, voi tehdä asioita haluamallaan tavalla itsekkäästi, on ainakin teoriassa vapaus tehdä ihan mitä haluaa. Toisen huomioonottaminen, tunteiden osoittaminen jne voi olla aika vaikea juttu opittavaksi, varsinkin jos sitä ei ole lapsuudenkodissa opetellut.
On myös mahdollista, että poikaystäväsi ei kehtaa kysyä suoraan, haluaisitko SINÄ lähteä hänen mukaansa, vaan hän ikäänkuin pyörittelee asiaa testatakseen, miten sinä reagoit asiaan. Olen itse ottanut sen linjan, että sanon aika suoraan, jos pahastun jostakin. Sellaisessa tapauksessa kerron, että ai jaa, enkö mä ole suunnitelmissa mukana lainkaan vai sinkuksiko olet ajatellut heittäytyä? Olen myös alkuvaiheessa kysynyt mieheltä ihan selkeästi, että seurustelemmeko me nyt? Sillä tavalla täsmennän tilannetta (joka siis itselleni on ollut selvä) niin, että mieskin sen hoksaa. Miehillä ei useinkaan ole kykyä ajatella tunne-elämän asioista niin monitasoisesti kuin naiset kykenevät. Siksi on ihan hyvä sanoa, että hei, taasko sä vaan suunnittelet noita matkoja itsellesi, mitä sä ajattelit mun suhteen tehdä?
Jos mies pohtii sinkkuutta tms niin kannattaa sitten ihan suoraan vaatia vastausta, että mitä hän ajattelee parisuhteesta ja sinusta & minusta. Jos hän ei koe, että teillä on yhteistä tulevaisuutta tai jos hän ei koe rakkautta, niin silloin on parempi pysyä erillään ja jättää mies lopullisesti. Jos taas mies ei ole tunteistaan varma, niin sitten pieni aikalisä on paikallaan.
Minä olen antanut poikaystävälleni aikaa. En ole patistanut häntä esim. muuttamaan yhteen enkä patista häntä tulemaan aina luokseni, kun omat lapseni ovat luonani. Annan ajan kulua ja ajoittain kyselen miehen tuntemuksia, jotta tiedän missä mennään. Todennäköisesti ehkä noin vuoden päästä katson, josko mies olisi kypsynyt yhteenmuuttoon. Jos ei ole, harkitsen sitten tilannetta minun kannalta, että olenko valmis odottamaan vielä vai ilmoitanko miehelle, että kaipaan miestä, joka haluaa sitoutua minuun tiukasti (avoliitto, kihlaus) jne. En ole tosin vielä itsekään kovin vahvasti miettinyt asiaa, koska avioerosta toipuminen on vienyt aikaa enkä itsekään tarkoituksella ole halunnut sitoutua tiukasti keneenkään.
