Vanhemmat eivät tiedä että minulla on perhe

["vieras"]

Sanoisin omalta kokemuksen pohjalta, että lapsuuden aikaiset kovat kokemukset eivät välttämättä kaipaa minkäänlaista sovinnontekoa vanhempien kanssa. Voit olla onnellinen ja käsitellä asiat itsesi kanssa niin, etteivät ne palaa sinua vaivaamaan niin kuin jotkut kirjoittajat ajattelevat. Itse olen joutunut katkaisemaan välit ainoaan verisukulaiseen suojellakseni itseäni. Olen käsitellyt asian terapiassa. Omiin kokemuksiini pohjautuen: jätä vanha elämäsi taakse, käsittele se miehesi ja hyvän terapeutin kanssa, nauti tulevaisuudesta. Tiedän, että ihminen johon olen katkaissut välit tietää perheestäni muiden sukulaisten kautta ja ei se ei haittaa minua mitenkään. Kuuntele itseäsi, jos joku asia tuntuu sinusta pahalta, älä tee sitä. Olet ihan tarpeeksi saanut kestää ikäviä asioita ja selviytynyt hienosti ja et ole tilivelvollinen lapsuuden perheellesi.

Näin minä tekisin! Tsemppiä tulevaisuuteen, ihailtavasti olet pärjännyt :hug:

 

[Sassykatti]

Oletko käynyt terapiassa koskaan noiden lapsuuden asioiden takia? Tai ajatellut käydä? Noin pahat traumat kun tuppaavat seuraamaan koko elämän jossei niitä jollain tavalla prosessoida pois päiväjärjestyksestä ja noin suuri henkinen taakka melko suurella todennäköisyydellä heijastuu lopun ikääsi ihmissuhteisiisi ja elämääsi jos et pääse purkamaan tuota lastia harteiltasi. Yksi vaihtoehto missä pääsisit puhumaan noista asioista ihmisten kanssa jotka ymmärtävät ja ovat itsekin olleet samassa tilanteessa on AAL (alkoholistien aikuiset lapset)

 

[äiti 40v]

Mielestäni tuollaisella taustalla kannattaa tehdä omien vanhempien suhteen niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Jos sinun ei tee mieli kertoa lapsen syntymästä ja perheen perustamisesta, niin sitten et kerro. Tehtäväsi on nyt huolehtia siitä, että oma perheesi voi hyvin ja lapsellasi on äiti, joka jaksaa hoitaa häntä parhaalla mahdollisella tavalla.

Jos vanhempasi haluavat muodostaa sinuun hyvän suhteen, he kyllä tekevät aloitteen. Ja jos he ottavat sinuub yhteyttä, voit halutessasi antaa heille uuden mahdollisuuden. Ensin hyvä suhde sinuun ja sen jälkeen, jos voit heihin luottaa, heillä on mahdollisuus myös isovanhemmuuden iloihin.

Minulla on hyvä ystävä, jo yli 40-vuotias, joka ei ole keronut omasta perheestään mitään isälleen. Ystäväni isä oli vain satunnaisesti yhteydessä tyttäreensä tämän murrosikä- ja nuoruusvuosina. Noina kertoina hän mm. yritti lähennellä ja puhui seksiasioista tyttärelleen. Mielestäni ystäväni on tehnyt oikein itseään ja kolmea lastaan kohtaan sulkemalla isoisän pois elämästään. Hän kyllä suri asiaa pitkään ja toivoi isän ottavan häneen yhteyttä, pyytävän anteeksi ja haluavan isoisäksi tyttärenlapsille. Lapset alkavat olla nyt murrosiässä, mutta isoisästä ei ole kuulunut mitään. Silti hän varmasti tietää tyttärensä elämästä paljonkin, sillä hän on kuitenkin väleissä ystäväni veljen kanssa.

Tuollaisessa tilanteessa se on oikein, mikä tuntuu hyvältä - tai mikä tuntuu vähiten pahalta. Suru on parempi tunne kuin pelko siitä miten huonosti käyttäytyneet isovanhemmat voivat vahingoittaa sinua tai perhettäsi.

 

["vieras"]

Jos kerrot nyt, niin saatte varautua piiitkään prosessiin sun lapsuutesi asioiden käsittelyssä! Siinä voi jopa ilo omasta vauvasta jäädä sivuun. En suosittele kertomaan, mutta jos ne sen jostain kuulee niin kuulkoon. Menet nyt vanhempiesi suhteen siitä missä aita on matalin (mitään vihaa ja kaunaa ei myöskään kannata alkaa lietsomaan). Jos he pysyvät raittiina niin asioiden selvittelyn aika voi tulla eteen, mutta en suosittele sitä raskaus- ja pikkuvauva-aikaan.