Vanhempani eivät hyväksy unelmaani

[--]

Kirjoitin tästä jo eräälle toiselle foorumille. Kysyn nyt vinkkejä täälläkin, kun lukijakunta voi olla hieman erilaista Teksti kopioitu suoraan toiselta foorumilta.

Otsikko on vähän tönkkö, pahoittelut siitä. Minulla on ollut pitkään unelma ja ensi keväänä voisin olla askeleen lähempänä sen toteutumista. Haluan rauhanturvaajaksi. Pääsin nyt tänä keväänä ylioppilaaksi ja ajattelin hakea ensi keväänä kansainvälisiin valmiusjoukkoihin, jonka kautta pääsisin kriisinhallintatehtäviin. Tiedän, etten voi olla varma pääsystäni "valmareihin", pääsykokeet ovat vaikeat ja hakijoita paljon, aion silti yrittää.

Vanhempani ovat tyrmistyneitä ja suuttuneita. Nuo hommat eivät kuulemma ole naisia, eikä ainakaan minua varten. Tasapainottelen tässä siis oman unelmani ja vanhempieni välissä. Mitä voin tehdä tai sanoa, en halua että vanhempani lyttäävät unelmiani. Olen koittanut keskustella rauhallisesti, mutta vanhempani eivät halua puhua kanssani aiheesta.

 

["rops"]

Menet ja koetat onneasi. Et tarvitse lupaa, sen kuin menet vain. Jos pääset läpi, vanhempasi sopeutuvat ajan kanssa.

Et hitossa tee samaa virhettä kuin minä, eli jätä omaa haavettasi toteuttamatta jonkun muun takia.

Rutkasti onnea kokeisiin!

 

[näin]

Vanhempasi eivät elä elämääsi, äläkä anna heidän vaikuttaa päätöksiisi koska katkeroidut vaan heitä kohtaan

 

["Xxx"]

Ootko käynyt armeijan jo?

 

[tyhmä kysyy]

Eikö siinä pidä olla armeija käytynä ensin?

 

["justiina"]

He varmaan pelkäävät puolestasi ja toivovat sinulle helppoa mukavaa elämää? Jos olet täysi-ikäinen niin itse kuitenkin päätät. En kyllä itsekään pystyisi tukemaan lapselleni tollaista ratkaisua, en iltahtuisi vaan olisin kauhuissani. Maailma on todella raaka ja loppuelämä, jos ja kun kotiin tulet, traumojen pyörittelyä...kukapa vanhempi sellaista lapselleen toivoisi. ennemmin punaisen tuvan ja perunamaan jne tai ylevää itsensä kehittämistä kuin uhrautumista mitä järkyttävämpien epäinhimillisten ongelmien edessä, jotka eivät helpolla edes hellitä ja usein toimimista riskeissä olosuhteissa?

 

[-]

ht.net!

Tottakai pidät oman pääsi.

 

[--]

Nuo valmiusjoukot kuuluvat puolustusvoimiin. Jos sinne pääsee saa ihan saman koulutuksen kuin muutkin varusmiehet, viimeiset 20 viikkoa ovat sitten koulutusta kriisinhallintaa varten. Jos en valmiusjoukkoihin pääse niin menen jokatpauksessa armeijaan

Olen aina tehnyt niin kuin vanhempani ovat halunneet, tässä kyllä pidän pääni.

 

["mami"]

sun pitää elää omaa elämääsi. Tuskin jaksat koko loppuelämääsi elää niin kuin vanhempasi odottavat. Itse olen varmaan aiheuttanut äidilleni täydellisen pettymyksen kun en ole elänyt ja kouluttautunut hänen suunnitelmiensa mukaan. Olen kuitenkin elänyt ja toteuttanut omat haaveeni ja se lienee tärkeämpää kun vanhempien toiveet. Ei ole oikein, että vanhemmat monesti haluavat elää lastensa kautta. Pidä pääsi ja elä omaa elämääsi! ei vanhempien tai kenenkään muunkaan.

 

[kookosta]

No mä sanon, että mene unelmasi perässä.

Miehen eräs ystävä on ollut useamman kerran rauhanturvaajana maailmalla ja täytyy sanoa, että aika pysäyttäviä tarinoita hän on komennuksiltaan kertonut :| Musta ei olisi koskaan lähtemään vastaaviin töihin, mutta hän on tykännyt niistä kovastikin. eli jos ap susta tuntuu, että juuri rauhanturvaajana toimiminen olisi sun juttusi, niin pyri sinne! Mikään muu toimi rauhan-ajan valtiossa tuskin voi olla lähelläkään tuota.

 

[Keittiönoita]

Ymmärrän vanhempiasi, koska rauhanturvaaminen ei ole enää samanlaista kuin heidän nuoruudessaan. He pelkäävät sitä hetkeä, kun ovat Helsinki-Vantaalla vastaanottamassa arkkuasi. Kaikki uutiset rauhanturvaajiin kohdistuneesta väkivallasta tulee televisiosta ja lehdistä heidän kotiinsa, liian lähelle. Silti teet kuten itse haluat. Anna vanhemmillesi kuitenkin aikaa sopeutua asiaan, koska mikään ei ole vanhemmille niin kamalaa kuin oman lapsensa menettämisen pelko. Paitsi se, että pelko osoittautuu vielä todeksikin.

 

[pts]

Eikö olisi ensin järkevää hankkia ammatti, sillä ylioppilas ei ole vielä mitään. Jos sinulla olisi ammatti hankittuna, niin rauhanturvaajaksikin olisi helpompi päästä ja sinusta olisi siellä enempi hyötyä. Unelmia voi ajatella vähän pitemmälläkin tähtäimellä ei niitä ei tarvitse saavuttaa heti. Silloin lopputulos saattaa olla hyvinkin paljon tyydyttävämpi kuin jos siihen olisi sännännyt päätäpahkaa.

 

[--]

Haluan poliisiksi, poliisikoulua varten pitää olla vuoden työkokemus mistä tahansa ja kouluun ei mielellään oteta ihan hirveän nuoria. Keski-ikä sinne päässeiden kesken on 24. Myös hommat puolustusvoimilla kiinnostaa, eli siksi ruo rauhanturvaaminen tukisi mun suunnitelmia

 

[viisikymppinen isoäiti]

sinä elät elämääsi itsellesi, et vanhemmillesi. menet ja toteutat unelmasi. ja siihen on vanhempiesi tyydyttävä. elleivät tyydy, niin se on heidän häpeänsä

 

[MolliMelooni]

Jos sun vanhemmat ovat kuitenkin normaalilla vanhemmanrakkaudella varustettuja yksilöitä, niin he kyllä aikanaan hyväksyvät sun valinnat ja silläkin aikaa, kun vielä työstävät sitä, rakastavat sua pyyteettömästi. Anna vanhemmille aikaa, heitä varmasti myös pelottaa puolestasi.

Jos eivät ole, niin sun kannattaakin irrottautua hieman heidän vaikutuspiiristään ja rakentaa omaa elämääsi.

Ehdottomasti toteutat unelmiasi!

 

[Keittiönoita]

Haluan poliisiksi, poliisikoulua varten pitää olla vuoden työkokemus mistä tahansa ja kouluun ei mielellään oteta ihan hirveän nuoria. Keski-ikä sinne päässeiden kesken on 24. Myös hommat puolustusvoimilla kiinnostaa, eli siksi ruo rauhanturvaaminen tukisi mun suunnitelmia

Mä ymmärrän sua oikein hyvin, koska mun kuopuksenikin haaveena on ollut sotilasura. Ja muistan kyllä vielä miltä tuntui, kun poika aikeistaan ilmoitti ja juurikin niistä rauhanturvatehtävistä. Ääni mun pääni sisällä huusi "EI EI EI... mitä tahans muuta, mutta ei tota". Ajan myötä olen oppinut hyväksymään ajatuksen siitä, että kuopukseni ei välttämättä ole kovin pitkäikäinen. Vaikeaa se on mulle äitinä ollut, mutta poikani elää omaa elämäänsä ja jos se elämä lyhyeksi sitten jääkin, niin ainakin hän on elänyt haluamallaan tavalla. Nyt tosin - ilokseni - poika on alkanut miettiä muitakin vaihtoehtoja kuin sotilasuraa