K
karkoitukseen vaan
Vieras
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut vankeusrangaistuksiin rikollisliigan, joka ryösti viime syksynä Turussa vanhuksia ja liikuntavammaisia tunkeutumalla väkivaltaa käyttäen heidän asuntoihinsa.
Tuomioista pisimmät olivat 57 vuotta vankeutta.
Joukko oli tyypillisessä tapauksessa vaaninut uhrejaan esimerkiksi bussissa tai liikekeskuksessa ja seurannut heitä sieltä kotiovelle. Ovella uhri oli työnnetty väkisin sisään.
Asunnoista oli viety rahaa ja muuta omaisuutta. Osa uhreista oli pakotettu luovuttamaan pankkikorttinsa tunnusluku joko pahoinpitelemällä tai väkivallalla uhkaamalla.
Pelotteluun oli käytetty toistuvasti teräaseita, kerran mahdollisesti jopa ampuma-asetta.
Se on vaarallista touhua. Uhri voi kuolla vahingossakin, kun puukkoa pidetään kurkulla, varoittaa jutun tutkinnanjohtajana toiminut rikoskomisario Veli-Matti Soikkeli.
Vanhuksia ja liikuntavammaisia ryöstäneelle Varissuon liigalle pitkät tuomiot - Kotimaa - Turun Sanomat
Jutusta tekee tulenaran se, että kaikilla tuomituilla oli maahanmuuttajatausta, mutta kaikki kahdeksan asianomistajaa kuuluivat kantaväestöön. Kyseessä ei ollut kuitenkaan minkään yksittäisen kansallisuuden muodostama jengi, vaan sattumanvaraisesti valikoitunut joukko.
Tuomituista neljä oli täysi-ikäisiä ja yksi 17-vuotias. Teot tapahtuivat Varissuolla.