Saman ongelman kanssa painin, taas kerran. En minä ainakaan usko, että ihastuksen kohteeni olisivat kovinkaan todennäköisesti sen parempia kuin mieheni. Osasta jälkikäteen tiedän varmaksi, että eivät ole eikä suhteesta olisi tullut mitään.
Minulla tämä on oire siitä, että romanttiset tunteeni omaa miestäni kohtaan ovat kuolleet ja siksi ihastun toisiin miehiin samoin, kuin olisin sinkku. En minä onneksi kehenkään satunnaiseen ohikulkijaan tai hetkelliseen keskustelukumppaniin ihastu, mutta muutama ihastus on nyt jo ollut niinä vuosina, kun omassa avioliitossa ei ole niin hyvin mennyt. Enkä ole saanut jätettyä aina sikseen, vaan yhden kanssa homma meni kielletyille poluille ja yhden kanssa asiasta keskustelin, mutta se jäi onneksi siihen.
Nyt olikin pidempi jakso tunnepuolella rauhallista ja pystyin ajattelemaan asioita järjellä. Kunnes yllättäen yksi mies iski kuin metrinen halko. Huoh.
Minä olin jossain vaiheessa varma, että eroan heti kun vaan sopiva hetki koittaa, mutta kun olen tosiaan ymmärtänyt ettei ruoho ole sen vihreämpää aidan toisella puolella, olen koittanut olla tyytyväinen suhteeseeni. Ei miehessäni ole mitään suurempaa vikaa ja tulen kanssaan toimeenkin nykyään hyvin, harmi vaan että suhde on osaltani lähinnä kaverillinen. Jos ei olisi lasta, niin toki olisin lähtenyt jotain suurempaa riskillä tavoittelemaan, mutta kun lapsen hyvinvointia ei voi riskeerata.