Vauva-arki yllätti

[laiskamaisa]

Mulle on tullut tosi suurena yllätyksenä se, miten raskasta tämä äitiys oikeasti on. Mulla on 7kk ikäinen vauva ja oon aivan poikki. En ois tosiaankaan voinu vielä raskausaikana kuvitella, että tää oikeasti on tällasta. Meidän lapsi on kyllä ollut aika vaativa tapaus alusta asti, kun on ollut koliikkia, refluksia, kaksi äkäistä flunssaa, ilmavaivoja ym. Nyt kun noista edellisistä on selvitty, niin nyt tulee sitten ensimmäiset hampaat ja liikkumaan on lähdetty. Yöt on yhtä helvettiä. Saan nukuttua yhteensä ehkä 5 tuntia ja nekin lyhyissä pätkissä. Päivisin oon aivan poikki enkä saa tehtyä mitään muuta kuin pakolliset jutut lapsen kanssa. Ulkoilusta on turha haaveillakaan. Koti on kuin pommin jäljiltä. Lapsi on päivisin ihan tyytyväinen, mutta en jaksa oikein kehitellä mitään aktiviteetteja. Tunnen syyllisyyttä, kun olen niin väsynyt ja laiska koko ajan.

Tuntuu, että joka puolelta tulee hirveitä paineita ja odotuksia minua kohtaan. Mies odottaa, että tekisin enemmän kotitöitä. Omat vanhemmat neuvovat kaikessa lapsen kasvatukseen liittyen mutta hoitoapua ei löydy. Kaverit houkuttelevat lähtemään lapsen kanssa harrastuksiin ja kaupungille, mutta en jaksa mitään ylimääräistä stressiä tai työtä tällä hetkellä. Päivisin katselen lapsen kanssa lähinnä telkkaria ja makoillaan sohvalla ja höpötellään. Mitään sen raskaampaa en jaksa tehdä.

Mulla oli niin ruusuiset odotukset tätä vauva-arkea kohtaan ja nyt musta onkin tullut sohvalla makoileva vätys, joka tuntee olonsa koko ajan surkeaksi äidiksi. Kyseenalaistan kaikki äitiyteen liittyvät valintani ja tekoni ja syyttelen itseäni koko ajan.

Onko muita vauvojen äitejä, joille tämä arjen raskaus on tullut yllätyksenä? Onhan?

 

["vieras"]

Täällä on yksi kohtalotoveri . Olihan se esikoisen kanssa kaikenlaista opettelua, jotenkin ylisuoritin äitiyttä. Toisen lapsen kanssa kaikki sujui jo paljon luontevammin. Pikkulapsiaika voi olla helppoa tai sitten ei, kyllä siinäkin sairasteluilla ja huonoilla yöunilla on vaikutuksensa. Lisäksi raskaaksi tultuani mukaan astui syyllisyys, tein niin tai näin, niin aina tuntui olevan huono omatunto.

Mutta ajan myötä kaikki helpotti. Meidän lapset ovat jo täysi-ikäisiä ja tässä ihmettelen, minne se kaikki aika oikein meni. Esikoinen asuu jo omillaan ja kuopuskin suunnittelee muuttoa. Todella upeita nuoria aikuisia lapsista on kasvanut, vaikka vuosia sitten mietin, että ei tästä tule mitään vaan haluan perua koko homman!

Toivottavasti helpotti . Joka tapauksessa oikein mukavaa ja aurinkoista kevättä!

 

["muu"]

Meillä oli samanlaista. Ihan kamalaa. Aloitin opiskelut kun lapsi oli 6kk. Hyvä kun aamuisin sängystä ylös pääsin väsymykseltä. Odotin aina vaan päiväuniaikaa. 2-vuotiaan kanssa olen nyt kotiäitinä ja nyt elämä on sitä auvoista ja ruusuista Mennään nauttimaan auringosta ja laskemaan pyllymäkeä. Onneksi ne kasvaa!

 

[jpjpo]

kuule, ota yhteyttä neuvolaan...ettei sulla olis synnytyksenjälkeistä masennusta jonkin verran...ja tietysti unenpuute itsessäänkin voi tehdä olotilan tuollaiseksi. tuohon unenpuutteeseen voisit kokeilla ratkaisua yhdessä miehesi kanssa. esim joku pe kun mies tulee töistä sä lähdetkin jonnekkin muualle nukkumaan yksin yhdeksi yöksi. Jotta saisit levätä kunnolla.

usko pois sä olet paras äiti lapsellesi, mutta nyt väsymys ja mahdollinen masennus vetävät mielialan matalaksi. Hae siihen aktiivisesti apua/ratkaisua. Kysy neuvolosta tukea.

 

["..."]

Se helpottaa, kun lapsi on siinä vuoden paikkeilla. Oikeasti se ensimmäinen vuosi on ihan hirveää, mutta sitten muuttuu iloksi ja helpommaksi.

 

[vvvv]

Muista se, että lapsesi nauttii juurikin tuosta läheisyydestä ja sohvalla löhöömisestä Ei tuon ikäinen osaa olla muuta vailla. Tulee sekin aika, kun tuohon ei ole enää aikaa... vaan pitää tukka putkella juosta töihin ja tarhaan.
Ja mitä vanhempiisi tulee, avaa suusi ja pyydä apua. Univelkaa ku saa korjattua, koko mieli piristyy.

 

[kevättä rinnassa]

Musta tuntuu, että sä olet vaan yksinkertaisesti liian väsynyt. Miten teillä viikonloput menee, saatko edes silloin nukuttua univelkoja?

Pyydä apua vanhemmiltasi, jos he asuvat lähellä. Jos et halua yökylään vauvaa, pyydä kerran viikossa päiväsaikaan ja nukut silloin.

Kohta helpottaa kun päivät pitenee ja kesä tulee, kaikkea hyvää sinulle!

 

["heippa"]

On, minä. Järkytyin sitä esikoisen kanssa itsekin. Mut meillä helpotti jo aiemmin, kun päästiin ns. vauvavaivoista (mahavaivoista). Puolenn vuoden kohdalla nukuttiin ja oltiin arjessa sinänsä hyvin, mut koko esikoisen ekan vuoden koin olevani tosi sidottu ja oma elämä tuntui olevan hyllyllä.

Mutta se tasaantui siitä kyllä. Tokan vauva-aika oli ihan erilainen. Odotin, että se on tosi rankkaa ja kaikkea muuta, mitä ekan aikana koin ...vain huomatakseni, et eipäs tämä mennytkään niin. Tokalta puuttui ekan vauvavaivat, oli paljon helpompaa jo siksi. Imetys onnistui jne.

Vinkkaan, että älä stressaa. Kukaan muu ei ole just samassa tilanteessa kuin sä, joten älä vertaa itseäsi muihin. Teet sen, minkä jaksat ja sitten joskus, jos/kun jaksat teet enemmän. Ukkosi saisi kokeilla itse, miltä tuntuu valvoa jne. jos ei ymmärrä. Meillä onneksi molemmat hoiti tuota osuutta, molemmat tiesi, missä mennään. Ja muutenkin pystyin puhumaan miehenikin kanssa omista tunteista tosi hyvin, vaikka kyllähän se silti sitäkin vähän ihmetytti. Mä olin pettynyt itseeni, koin koko ekan vuoden olevani huono äiti.

Enää en. Mä tiedän, et oon ihan hyvä äiti. En mikään ihanteellinen pullantuoksuinen jne. mutta mä olen mä enkä mä paskakaan ole.

En tiiää, mitä on tulossa kolmannen kanssa sitten, mut ei pelota. Siitä selviää kyllä (ja joo, mäkään en ekan aikana jossain vaiheessa voinut kuvitellakaan enempää lapsia, mut kuten näät, se muuttui ).

 

["vieras"]

Joo sellasta se oli esikoisen kanssa. Meillä poika heräili 2 tunnin välein öisin syömään ja alkoi nukkua täysiä yöunia vasta 8kk:n ikäisenä. Olin aivan poikki jo silloin kun lapsi oli 3kk:n ikäinen, mutta jotenkin siitä selvisi, päivä kerrallaan. Kuopus valvotti vastasyntyneenä kaiket yöt ja esikoinen nousi aamulla seittämältä. Ei siinä paljoa nukkumaan ehtinyt, mutta taas, päivä kerrallaan.

Kyllä se sieppaa kun ei saa nukkua. Välillä oikein naurattaa lapsettomien jutut siitä kun on niiiiiiin väsynyt, ja on nukkunut huonosti.

Mä en oikeastaan ole odottanut vauva-ajalta mitään, mutta kyllä tämä pohjaton väsymys tuli silloin täysin yllätyksenä, nyt siihen on jo tottunut.

 

["poiu"]

Muista, että tossa iässä kaikki harrastukset ja aktiviteetit on äitiä ei vauvaa varten. Vauva kasvaa ihan perushoidolla, nauttii läheisyydestä ja oppi puhumaan, kun hänelle jutellaan ja liikkumaan kunhan ei ihan kokoajan ole kiinni sitterissä. Siinä kaikki!

 

["vieras"]

Sulla on olllut ilmeisesti normaalia raskaampi vauva-aika, ja olet todella pahassa unenpuutteessa, joten ei ihme jos tuntuu raskaalta. Meillä oli samanlaista vuoden jopa puolitoista ja muitakin ongelmia päälle. Jossain vuoden tienoilla aloin tajuamaan, että ei meidän vauva-aika ollut ns. normaali, joten ei ihme, että olin niin väsynyt. Suurimmalla osalla vauvoista ei noin paljoa vaivoja ja varsinkin pätkittäinen ja liian vähäinen uni kroonisesti vie voimat aivan täysin.

Joten ole ihan hyvällä omalla tunnolla väsynyt, teillä on raskaampaa kuin monilla, siksi sinä et jaksa kuten muut. Kyllä se siitä vielä helpottaa ja ehkä muiden tuskaillessa uhmaikää ja vilkkaita ja rasittavia taaperoita sinä ihmettelet mikä siinä on raskasta, kun tiedät kuinka paljon raskaampaa voisi olla. Näin meille kävi: Vaikka taapero oli todella vilkas, hän oli minusta niin ihanan helppo verrattuna aiempaan valvottavaan vauvaan, että oli minun vuoroni kuunnella ihmeissään rasittuneita muiden taaperoiden vanhempia ja ihmetellä mielessäni mikä tällaisessa voi olla raskasta.

 

["Sadie"]

[QUOTE="...";28190828]Se helpottaa, kun lapsi on siinä vuoden paikkeilla. Oikeasti se ensimmäinen vuosi on ihan hirveää, mutta sitten muuttuu iloksi ja helpommaksi.[/QUOTE]

Mun mielestä taas se vauvavuosi oli paaaljon helpompi kuin mitä nyt on, tyttö 1v2kk.

Ap:lle tsemppiä ja jaksamista, sä oot paras äiti minkä sun lapsi voi saada!

 

[laiskamaisa]

Mies on ollut tosi paljon apuna. Hän hoitaa mun kanssa myös yöheräämiset, koska vauva nukkuu meidän kanssa samassa huoneessa. Mies taitaa olla ihan yhtä väsynyt kuin minäkin, kun käy vielä töissäkin. Hän on silloin tällöin viikonloppuisin antanut mun nukkua aamuisin pitempään, mutta mun on yleensä vaikea nukkua, kun vauva kiljuu toisessa huoneessa. Ilman miehen apua oisin kyllä varmaan vielä paljon väsyneempi.

Omat ja miehen vanhemmat asuu noin 60 km päässä. He käyvät kylässä silloin tällöin, mutta eivät varsinaisesti auta vauvan hoidossa. Vauva on kerran ollut yön hoidossa vanhempieni luona, mutta koko yöreissu meni surkeasti. Vauvallamme oli silloin (6kk iässä) refluksi aika pahana ja yöt oli vielä hirveämpiä kuin nykyään. Joten mun vanhemmat ei saaneet nukuttua melkein koko yönä, kun vauva huusi ja tietenkään eivät tienneet miten saa rauhoittumaan. Sen jälkeen mun vanhemmat sanoivat suoraan, että eivät halua ottaa lasta yöhoitoon kuin vasta sitten, kun nukkuu yöt heräämättä. Ihan ymmärrettävää, mutta kyllähän se vähän harmittaa, kun apua ei oo saatavilla. Silti ovat koko ajan neuvomassa, että miten mikäkin pitäisi tehdä eivätkä uskoneet sitäkään, kun sanoin että vauvalla on refluksi. Eivät olleet kuulleet koko taudista, niin luulivat että keksin sen omasta päästä.

Uskon kyllä että pakko tämän on joskus helpottaa. Pitäisi olla armollisempi itelle, mutta se on välillä niin vaikeeta, kun ulkoapäin tulee paineita ja odotuksia. Eniten tunnen syyllisyyttä siitä, että en jaksa käydä ulkoilemassa kuin ehkä 2 krt viikossa.

 

["vieras"]

Mullakin oli jotenkin vaikea vauvavuosi esikoisen kanssa. Tosin tais olla synnytyksen jälkeistä masennustakin. Pikkuhiljaa se alko helpottamaan, kun opin tuntemaan lapseni ym. Univaje on kyllä rankkaa.

 

["hallittu kaaos"]

Mulla tuli kanssa tuo shokki vauva-aikana ja niin tuli myös ystävälläni, vaikka kummankin meiän vauvat olleet suht helppoja tapauksia. Mulla meni se 7kk ennenkuinaloin nauttimaan siitä äitiydestä. Siihen saakka meni vaan suorittamalla. Mulla itsellä kyllä kesti si-kivut 7kk synnytyksestä että voi osaltaan vaikuttaa.. Jotenkin sitten kun pääsi jyvälle asioista ja alkoi nauttia olostaan (ja kesä tuli!) niin se meni vaan paremmaksi siitä.

kunnes neiti täytti 2v muutama kk sitten ja alkoi järjetön uhmaaminen joka asiasta + kaikki muu pahanteko (testailee rajojaan ihan koko ajan) ja siihen lisätään että olen nyt 17 viikolla raskaana (järkyt väsymykset) niin täytyy myöntää ettei ole todellakaan ollut helppoa viimeiset muutama kk.

pitää vaan elää päivä kerrallaan ja ottaa ilo irti silloin kun jaksaa. Ja ehdottomasti kannattaa ottaa asia esille neuvolassa jos ei rupea olo paranemaan koska synn. Jälk. Masennuskin on ihan todellinen vaiva..

tunnistan myös nuo paineet ja vaatimukset siitä että pitää olla hyvä äiti, sitä olen itsekin tuntenut ihan koko ajan ne vaan pitää osata jättää omaan arvoonsa ja miettiä itse millainen on hyvä äiti ja millainen kykenee realistisesti olemaan.. Vaikka palstalla ihmiset antaa ymmärtää olevansa täydellisiä joka asiassa ja vaatii sitä muilta, niin se ei ole realistista. Täällä nyt on helppo jättää yksityiskohtia sanomatta/värittää hiukan saadakseen sen sädekehän päänsä päälle...

 

[yks vinkki]

Meillä on ollut niin, että minä (äiti) hoidan vauvan viikolla öisin ja töissäkäyvä mies saa nukkua (toki nukumme kaikki samassa huoneessa, mutta toinen vaan kääntää kylkeä ja laittaa peiton korville). Viikonloppouna minä olen se joka saa nukkua, välillä nukunkin sitten olkkarin sohvalla jos haluan saada oikein hyvät unet. Suosittelen systeemiä!

 

[tokan odottaja]

Minulla ekan lapsen vauva-aika kanssa oli yhtä "ajelehtimista" päivästä toiseen, toki tietyt rytmit yllä pidin, mutta silti. Koin, että löysin äitiyteni vasta kun hän oli yli 2v.

Nyt keväällä on tulossa toinen, eka on pikku koululainen ja kyllä jännittää nytkin, että miten arki lähtee kesällä rullaamaan kahden lapsen kanssa. Ettei isompi tekisi suurempia kepposia, kun sen tietää, että tuota se arki sitten on. Vauvanhoito vie oman aikansa ja toinen on kotityöt. Niin siinä vielä kolmantena setviä ekan tekemiä "tuhoja" - niin ei olisi lainkaan kiva tilanne.

Jännitän myös tulevia vauvan yöheräämisiä, että miten nekin taas monen vuoden tauon jälkeen klaaraa?? Myönnän kyllä suoraan, että tarvitsen unta ja unen puutteesta johtuva väsymys, tekee minut tosi kiukkuiseksi. Ei olisi kivaa päivät rähistä muulle perheelle (isompi tenava ja mies) pelkän väsymyksen takia. Tai ettei jaksaisi pahemmin muuta kuin perus-asiat kotona hoitaa, jos vain jatkuvasti väsyttää ja väsyttää....

 

["vieras"]

Ihan ensimmäisenä teidän kummankin (sinun ja miehen) täytyy saada univelkannw pois. Uni on kaiken jaksamisen a ja o. Lopetatte ensimmäisenä yritykset nukkua kaikki yhdessä ja otatte miehen kanssa vuoroyöt käyttöön. Esim. kolme yötä toinen vauvan kanssa ja sitten toinen kolme yötä, jne. Yksi yö unta silloin tällöin ei auta, vaan tulee olla useampi putkeen. En tiedä asuntonne kokoa, mutta mikäli vauvan itku kuuluu seinien läpi, niin sitten vaan korvatulpat nukkumisvuorossa olevalle korviin. Mikäli nekään eivät auta, menette ostamaan kuulosuojaimet. Äkkiä sitä oppii selällään niiden kanssa nukkumaan, kun on tarpeeksi väsynyt.

Jos vielä imetät, lopetat sen. Ja vauvan hammasärkyihin anna särkylääkettä.

 

[laiskamaisa]

Kiitos paljon tsempeistä ja kokemuksista! Helpottavaa kuulla, että muilla on samoja ajatuksia. Monilla mun kavereilla on myös vauvoja, mutta tuntuu, että heistä kukaan ei ymmärrä. Kaikilla on ilmeisesti niin helpot vauvat, että elämä niiden kanssa on ihanaa ja rentoa. Yksi kaveri aiheuttaa ehkä pahimmat syyllisyyden tunteet mulle, kun hän on olevinaan jokin superäiti kestovaippoineen ja kaikkine mahdollisine harrastuksineen lapsen kanssa. Hän on juuri sellainen oppikirja-äiti, eli lukee hirveästi lasten hoitoon liittyvää kirjallisuutta ja sitten paasaa niistä opeista kaikille. Hän paheksuu juurikin sitä, että vauva ei saa juuri muita aktiviteetteja päivisin kuin telkkarin toljottamista ja loikoilua. Ja mun pitäis kuulemma käydä kuntosalilla ym, vaikka mulla ei oo energiaa edes siivota meidän kotia.

En usko, että mulla ois varsinaisesti synnytyksen jälkeistä masennusta. Ensimmäiset pari kuukautta olin tosi positiivinen ja energinen, vaikka vauva itki koko ajan. Silloin väsymys ei vielä painanut. Nyt kun univelkaa on kertynyt tosi paljon, niin huomaa että kaikki tuntuu paljon raskaammalta.

Pahin stressi iski juuri tänään, kun mun yksi sukulainen ilmoitti tulevansa meille viikonlopuksi perheensä kanssa vierailulle. Sinällään ihan kiva kun tulevat, mutta mä en jaksaisi millään siivota täällä enkä todellakaan kehtaa päästää tänne ketään vieraita, kun kämppä on näin järkyttävässä kunnossa. Ja sitten pitäisi vielä leikkiä kunnon kodinemäntää ja passata vieraita ja tehdä ruokaa ym. Sukulaisen omiakin lapsia pitää varmaan hoitaa, ja niissäkin on oma työnsä. En vaan yhtään jaksaisi. Suunnittelen tässä, että yritän keksiä jonkin tekosyyn, miksi he eivät voisikaan tulla tänne, vaikka se onkin aika säälittävää.

 

["vieras"]

Peesaan sitä et hoidatte nyt univelat pois. Vieraat pysykööt poissa, kunnes haluatte niitä.

 

[hjjh]

On ihan hyvä että tunnistat väsymyksen ja juttelet siitä miehen kanssa ja vaikka sitten täällä palstalla. Neuvolassakin kannattaa ottaa asia puheeksi. Nuku aina kun mahdollista, yritä vaikka korvatulppien kanssa. Nuku kun vauva nukkuu päivällä, nuku kun mies tulee töistä, vuorotelkaa vaikka öisin toinen vanhempi eri huoneeseen. Osaisiko vauva nukkua omassa huoneessa paremmin kuin samassa huoneessa?

Mulla meni kahden ekan lapsen kanssa vauva-aika ja kaikki muukin ok, mut kolmannen lapsen kohdalla tuli väsymys. vauva sairastui 3vk:n iässä rs-virukseen ja sen jälkeen olikin sitten vuoden putkeen tauotta sairaana. Hengitystieinfektioita, korvakierrettä, putkituksia, risojen poistoa, lukuisia ambulanssireissuja sairaalaan, päivittäisiä korvien imureissuja, lääkärikäyntejä, antibioottikuureja, jatkuvaa ripulia kuureista johtuen jne.

Olin kuin unissakävelijä, isommat lapset ruokittiin ja joku joskus jaksoi vääntäytyä ulos mutta en todelakaan ottanut ressiä asiasta. Kämppäkin oli välissä kuin perseen läpi vedetty Nyt lapsi 4v. ja nukutaan joskus jopa kokonaisia öitä, pääsääntöisesti päästään illasta aamuun 1-3 herätyksellä eli voitonpuolella ollaan

 

["vieras"]

Ne isovanhemmat voivat ottaa lapsen päivällä muutamaksi tunniksi, mennä vaikka edes kävelylle sen kanssa niin, että sinä voit nukkua päiväunia.

 

["RIIKKA"]

Mun esikoinen syntyi 4-vuotta sitten ja oli kyllä shokki miten väsynyt sitä oli. Ei olis uskonut miten pätkissä sitä nukutaan vauvan kanssa ja pitää olla kokoajan saatavilla. Kaikki spontaanius katosi elämästä ja muutenkin sitä ei ollut ollenkaan sinuit elämän kanssa. No sellaista silloin. Nyt on elämä mainiota arkea, eikä tunnu missään enää nukkua 5-7 tunnin unilla. Olisin ennemmin aivan sekaisin jos joskus menisi se 8 tuntia rikki. Kaikkeen sitä vaan sopeutuu, mut se eka vuosi oli kamala! En edes muista siitä mitään...

 

["vieras"]

Eka vuosi on silkkaa helvettiä, sitten koittaa autuus ja onnellinen elämä, usko aloittaja kun sanon Nyt meillä toinen lapsi aloittamassa eka vuottansa ja odotan vain, että menis äkkiä ohi...

 

["vieras"]

En nyt ehdi lukemaan kaikkia aikaisempia viestejä, joten sori jos toistan samaa mitä muut

Ensiksi haluan lohduttaa, että vaikka nyt tuntuu raskaalta, loppujen lopuksi tuo vauva-aika menee nopeasti ohi ja todennäköisesti arki tulee helpottumaan hetki hetkeltä. Tietysti tilalle tulee uusia haasteita, mutta jo pelkästään se kun vauvan vatsavaivat, hampaidenteko ja refluksivaiva menee ohi, muuttaa varmasti tilannetta!

Väsymyksestä kannattaa puhua avoimesti, älä siivoa sukulaisia varten vaan pyydä vaikka että pitäisivät vauvaa niin että saat rauhassa laitella paikkoja siinä samalla kun vaihdatte kuulumisia. Jos isovanhemmat eivät ota lasta yöksi, niin pyydä ottamaan päivällä (vaikka vain tunnin-parin vaunulenkille tai autoajelulle, jos vauva pysyy autossa tyytyväisenä), jotta saat edes päivällä nukkua. Jos eivät innostu ehdotuksesta, kannattaa sanoa ihan suoraan, että olette oikeasti ihan poikki ja _tarvitsette_ apua. Tai voisitteko miehen kanssa mennä vuorotellen yöksi tai kahdeksi hotelliin, niin siellä saisi nukkua ilman vauvan huutoa? Mun mielestä molempien ei kannata ainakana joka yö muutenkaan osallistua vauvan yöhuutoihin, koska eihän siinä ole järkeä että kumpikaan ei nuku ja olette molemmat väsyneitä. Itse olen hoitanut vauvan heräämiset sen voimin yksin, että tiedän että päivällä mä olen se joka saa nukkua (siis silloin kun miehellä on vapaata ja voi huolehtia vauvasta)

Kaikki vauvat ei todellakaan ole samanlaisia, meillä esikoisen kanssa oli ihan kamalaa kun vauva itki paljon ja viihtyi vain sylissä heijattuna tai liikkuvissa vaunuissa (tuli monena yönä käveltyä se 20km itikoiden syötävänä, kun ei vaan kestänyt olla sisällä ja kuunnella huutoa...) ja lisäksi mulle tuli vaikea masennus. Koti muistutti kaatopaikkaa. Mieskin oli uupunut ja alakuloinen. Nyt meillä on taas vauva, ja se ei tee paljon muuta kuin syö ja nukkuu. Ei heräile öisin syömään kuin harvoin. Koska esikoinen on edelleen jokseenkin haastava, päivät on aikamoista hulinaa, mutta jos mulla ei olisi kuin tuo vauva, niin sitä ehtisi tehdä päivän aikana vaikka mitä ja nukkuakin mielin määrin. Ei siis kannata verrata itseään muihin äiteihin, kun vauvat on niin erilaisia!

Meillä esikoisen kanssa alkoi elämä olla hurjan paljon helpompaa kun 1v tuli täyteen, joten jospa se teilläkin pian helpottaisi