Vauva ei meinaa suostua juomaan maitoa.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "apua"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"apua"

Vieras
Elikkäs tilanne on se, että 6 kk vauva on kiinteiden aloituksen (4 kk) myötä vähentänyt maidon juontia koko ajan. Noh vauvalle alkoi tulla vatsavaivoja kiinteistä jotka pahenivat jatkuvasti. Jätin yksi kerrallaan kokeiltuja ruoka-aineita pois ja jäljelle ei jäänyt yhtäkään jota olisi voinut syödä. Joten nyt aloitettaan sitten ihan taas uusilla pari lusikallista päivässä. Mutta vaikka nyt ei kiinteitä menekään niin ei silti suostu juomaan maitoa enempää. Eli sitä menee alle 5 dl päivässä. Tuohan kuolee kohta nälkään. Mitä ihmettä voin tehdä?
 
Ei se nälkään kuole, alat vain antamaan niitä kiinteitä uudestaan. Jos niistä tuleekin vatsavaivoja, niin ei silti kaikkea kannata lopettaa heti vaan anna vatsalle aikaa tottua. 1 lusikka kerrallaan voi antaa montakin päivää peräkkäin, että maha tottuu. Harva lapsi on sellainen, ettei yhtään mitään siedä. Vaikka suositus on 5dl/pv niin eipä niille voi väkisin sitä maitoa saada menemään. Puuron sekaan voi sekoittaa sitten ja muutenkin ruoan sekaan lisätä sitä maitoa että saa myös ruoan mukana.

Bataatti ja kesäkurpitsa taitaa olla hyvin siedettyjä, niistä aloittaisin.
 
Joo bataatilla aloittelenkin nyt. En ole heti lopetanutkaan. Kaurapuuro oli ainut jossa luovutin jo toisen päivän kohdalla kun se yksi lusikallinenkin sai koko päivän kestävät tuskaiset mahakivut aikaiseksi.
 
No kyllä olisin huolissaan jos nestettä saa noin vähän. Vai meneekö vettä lisäksi? Tuleeko pissaa? Laskennallinen nesteentarve esim 7kg lapselle on 7dl/vrk joten joku 4dl vuorokaudessa on kyllä vähän.

Sulle taidettiin pari päivää sitten ehditella sitä maitoallergian mahdollisuutta, kai sekin on mahdollista että maitokin tekee vatsan kipeäksi ja sen vuoksi sitä ei vaan mee.
 
Ei juo vettäkään. Pissaa tulee mutta se on vähentynyt. Mutta tulee se 5 märkää vaippaa päivässä.

Ensiviikolla neuvola jossa aion tuosta maitoallergia mhdollisduudesta keskustella.
 

Yhteistyössä