I
Iso kysymysmerkki
Vieras
Hei!
Tiedan jo etukateen saavani varmasti hyvinkin agressiivisia vastauksia mutta halusin kuitenkin julkaista mietteeni, jos en nyt minkaan muun takia mutta selkeyttaakseni omia ajatuksiani.
Olen talla hetkella "parisuhteessa" Heittomerkit sen takia etta erilaisten elamantilanteiden takia tulevaisuutemme on vahemman valoisa tai ainakin yhdessa olo tulisi vaatimaan aika paljonkin ponnisteluja ja uhrauksia.
Kuitenkin jokin tunne pitaa minua ja miesta yhdessa vaikka koko ajan on kinaa ja riitaa, juurikin tuosta yllamainitusta asiasta johtuen. Asumme ulkomailla, siis kummallekin vieraassa maassa, tyo on meidat kummatkin tanne tuonut. Hanelle on selvasti parempi asema tyossaan kuin minulla.
Olemme tata tilannettamme paljon surreet ja puineet ja on tullut selvaksi kummallekin etta kun tapasimme, kummallekin tuli hyvin vahva "pesanrakennusvietti" ja jonkinasteinen vauvakuume. Tata en ole kenenkaan muun kohdalla kokenut ja ei kai sitten ole mieskaan kun hanella ei sita perhetta ole.
Koska nyt tuntuu silta etta tiemme luultavastikin tulevat eroamaan, ainakin joksikin aikaa, heitin miehelle vitsina etta sitten kun olen takaisin Eurooppaan kotiutunut ja asettunut ja muutenkin siina elamantilanteessa etta lapsen voisi hankkia, voinko ottaa yhteytta? Mies oli imarreltu ja yht' akkia asiasta keskusteltiinkiin suht vakavissa merkeissa. Tiedan etta mies haluaa lapsen myos ja tiedan etta han tulisi lapsestaan vastuun kantamaan.
Meilla kummallakin on vahvoja tunteita toisiamma kohtaan mutta meilla ei ole hajuakaan miten tulevaisuus meidan kohdallamme jarjestyy.
Tata lasta ei siis tehtaisi vastoin miehen tahtoa / hanen siita tietamatta. Lapsi toki sitoisi meita toisiimme mutta sekaan ei ole tassa se ydin, juttu on se etta haluaisin hanen lapsensa koska tuntuu etta han on vain sellainen mies. Vaikea sita on selittaa.
Onko kenellakaan saman tyyppisia kokemuksia? Enta kommentteja? Tiedan etta tama varmasti nostattaa jollakin karvat pystyyn mutta en ole (viela) epatoivoinen enka huijaamassa miesta. Haluan vain hanen lapsensa ja nain ymmarsin etta han haluaa minun synnyttavan hanelle hanen lapsensa.
Taidamme olla vahan erikoisia ihmisia mutta...