V
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Tuota raiskausperustetta ei todellakaan kannattaisi vetää esiin. Vuonna 2022 tehtiin noin 7900 aborttia, niistä kahdeksassa oli perusteena raiskaus, siis yhdessä promillessa tapauksista. Eikä tässä tapauksessa edes ollut kysymys abortista vaan keskosena synnytetyn murhasta.Päivillä menee aina puurot ja vellit sekaisin.
Jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna.
Minä tulin maailmaan eitoivottuna huonosti suomea puhuneen lääkärin takia.
Myöhemmin äitini sanoi kiukuteltuani saunaan lähdön takia, että hänen elämä oli ihanaa, jos en olisi olemassa. Hän sanoi keittävänsä ison riisipuuron, jos kuolen. Kun keitän joskus riisipuuroa, muistan aina tuon tokaisun.
Kysyin aikuisena syyn milsi lääkäri eväsi ehkäisyn. Tuskin tapaukseni oli ainutlaatuinen sen aikaisessa Suomessa.
Lääkäreitä yllytettiin Suomen väestömäärän kasvun varmistamiseen.
Puolustan siis sattuneesta syystä naisten oikeuksia varsinkin väkisin makaamistapauksissa.
Törkeä viesti. Sinun luonne toivottavasti ei periydy lapsillesi joita olet teettänyt ainakin kahdella naisella.Tuota raiskausperustetta ei todellakaan kannattaisi vetää esiin. Vuonna 2022 tehtiin noin 7900 aborttia, niistä kahdeksassa oli perusteena raiskaus, siis yhdessä promillessa tapauksista. Eikä tässä tapauksessa edes ollut kysymys abortista vaan keskosena synnytetyn murhasta.
Kertomus äidistäni selittää paljon. Ikävää että luonteenpiirteet periytyvät.
Toivottavasti tämä ketju poistetaan jonkun ystävällisen ellin pyynnöstä.
Omppu-Jussi paljasti taas tökerösti karvansa.
Olisiko sinulla ehkä edes jonkinlaista asiaan perustuvaa vasta-argumenttia noiden tunteenpurkaustesi sijaan?Törkeä viesti. Sinun luonne toivottavasti ei periydy lapsillesi joita olet teettänyt ainakin kahdella naisella.
Asenteesi naisiin on sairas ja läsnäolosi tällä palstalla kuvottava. Ehkä vuosikymmenien läsnäolosi palstaa pilaamassa johtuu siitä, että live-elämässä olet kaikkien hylkiö.
Tuskin pitää paikkansa. Sinulla on vain vilkas mielikuvitus.kilttis on muuten taas täällä v*ttüilemas kun avioliitosta tuli ero ja kolmiodraamajohtu sen seggs-himosta sen kälyyn
Sanoi Euroopan omistajaMitään ei ole pakko lukea ja kommentoida.
Ei ole mitään vaimoa, saati kälyä. Satua koko juttu. Jonkun peräkamaripojan päiväunia. Sikäli mikäli kirjoittaja ylipäänsä oli miesoletettu.kilttis on muuten taas täällä v*ttüilemas kun avioliitosta tuli ero ja kolmiodraamajohtu sen seggs-himosta sen kälyyn
Samaa mieltä. Turha tällä palstalla on mitään kirjoittaa, koska heikkohermoiset eivät kestä kritiikkiä.Ei ole mitään vaimoa, saati kälyä. Satua koko juttu. Jonkun peräkamaripojan päiväunia. Sikäli mikäli kirjoittaja ylipäänsä oli miesoletettu.
Tuo on kyllä totta. Yksikin ulisee ketjusta huolimatta siitä, kuinka häntä aina kritisoidaan, vaikka hän on selkeästi palstan älykkäin. Puhumattakaan siitä, että jokainen hänen kanssaan eri mieltä oleva on persu-petteri tai jotakin vastaavaa. Mutta niinhän se taitaa olla, että kun käydään tunteella, niin älyä ei tarvitse häivääkään.Samaa mieltä. Turha tällä palstalla on mitään kirjoittaa, koska heikkohermoiset eivät kestä kritiikkiä.
ET KAI VAAN tarkota erästä naisoletettua?Tuo on kyllä totta. Yksikin ulisee ketjusta huolimatta siitä, kuinka häntä aina kritisoidaan, vaikka hän on selkeästi palstan älykkäin. Puhumattakaan siitä, että jokainen hänen kanssaan eri mieltä oleva on persu-petteri tai jotakin vastaavaa. Mutta niinhän se taitaa olla, että kun käydään tunteella, niin älyä ei tarvitse häivääkään.
Nainen ei ollut ultrassa. Kai valehteli raskausviikkonsa terveydenhoitajalle.Hoitajaopiskelija oli ja töissä jossain paikassa niin niissä usein on senioripuolellakin töissä tai kesätöissä opiskelijoita jotka saattaneet opiskella vuoden ja töissä teininä 16 ja 19 vuotiaita yhdessä samassa vuorossa ainakin jossain senioripaikassa josta yhtiöstä on uutisoitu ja saattaa olla töissä vuorossa ainoastaan yksi jolla lääkeluvat. Onkohan siinä ihan perehdytetty eivät ammattilaisiakaan. Eivät minkäänlaisia ammattihenkilöitä.
Nuo aborttilääkkeet onkohan ne samat mitä raskauden käynnistyksessä käytetään tai onko ne eri lääkkeet? Oliko ollenkaan mitään ultraa tuolla teinillä tai miten se olisi kahdeksanviikkoinen ollut? Jonkun verran yli kymmenenviikkoisen voi vielä abortoida. Missä jälkihoito tai hoito ylipäätänsä? Sekavaa on tuokin tapaus.
Tuo ranskalainen psykiatri niin onhan tässäkin maassa pulkkapakettityyppi ja lääkäri joka laittoi omat vanhempansa pihavarastonsa pakastimeen sillä meni ihan psykoelokuvaksi.
Terveydenhoito ei toimi. Ja välillä onkohan ihan oikeat henkilöt oikeilla puolilla pöytää...