Vauvahaaveet ja "panikointi"

[Viirulainen]

Heippa!

Kaipailisin kokemuksianne ja ajatuksianne vauvan suunnitteluun liittyvissä asioissa..
Olen suunnitellut mieheni kanssa lapsen hankkimista ja molemmat haluavat lasta paljon. Nyt kuitenkin olen alkanut panikoimaan pillereiden jättämisen jälkeen.. tilanne meillä olisi kaikinpuolin sellainen, että lapsen voisi hankkia ja molemmat sitä tosiaan haluavat. Oletteko itse vauvahaaveista huolimatta ajautuneet panikoimaan tulevaisuutta? Oletteko kuitenkin "uskaltaneet" yrittää?
Itse mietin paljon miten tulevaisuudessa eläisi lapsen kanssa, kun tuttavapiiriin kuuluu vain lapsettomia pareja. Siis lähinnä sosiaalista elämää.. Itse lapsen hoito ym. ei jännitä, koska teen töitä pienten lasten kanssa. Muutos on vain suuri ja ehkä se vaatiikin pohtimista (esim. raha, asunto, työt jne).. Tukea kyllä kaipaisin, koska en tällä hetkellä sitä saa lapsettomilta ystäviltäni, joiden päälimmäinen ajatus on, että "kuka nyt lapsia kaipaa, kun voi juosta baareissa kaiket illat".
Melkein huvittaa se kuinka paljon toivoisi, että on raskaana ja samalla niin suuri muutos pelottaa. Tähän saattaa liittyä se, että töissä näen usein sen "pahimman" puolen perhe-elämästä ja ne "vaikeimmat" lapset..

Toivottavasti joku jaksaa jakaa omia kokemuksiaan.. :0)

 

[Lumikukka'']

Moro! Täällä on samanlainen nutcase Kaksi kk tjottailua takana ja tunnelmat vaihtelevat ruusunpunaisista haaveista puhtaaseen paniikkiin. Eiköhän se ole ihan hyväkin asia. Minunkin tuttavapiiristäni valtaosa on joko sinkkuja tai vielä perheettömiä, lapselliset pienenpieni vähemmistö. Mutta se puoli ei pelota - en usko hetkeäkään ystävieni vauvan myötä kaikkoavan. Joinaa vaikka tuonne Haaveissa vauva -ketjuun, siellä on meitä muitakin.

 

[_fury_]

Panikointi on täysin normaalia, ja osoittaa aikuisen ihmisen ottavan tosissaan elämänsä, haaveensa ja tulevaisuutensa, puhumattakaan siitä toisesta ihmisestä. Voinpa sanoa, että oma mukulani oli pienenpänä "hieman" vaikeammasta päästä, mutta tarhatätiensä mukaan herttaisempaa ja kiltimpää lasta saa hakea kissojen ja koirien kanssa.

Sinua pelottaa, koska välität, ja siksi sinusta on tulossa loistava äiti.

 

[Sann_i]

Eiköhän kaikki panikoi. Kuitenkin, kun siihen raskaaksi tuloon menee useimmilla aikaa useampi kuukausi, niin se paniikki ehtii kyllä laantua. Ja tulla uudestaan..ja taas laantua. Ja kun on mennyt monta kuukautta, niin ettei sitä jännättyä plussaa tulekkaan, on jotenkin jo kyspsynyt siihen, että tämä homma ei ole minun käsissäni, voin rauhoittua ja vain toivoa parasta. Itse asiassa, kun alkaa pelätä ettei sitä plussaa tulekkaan, elämä loksahtaa takaisin samoihin uomiin kuin ennen pillereiden lopetusta; kenenkään mielenterveys ei kestä ajatella aina vain mahdollista raskautta.

Ei meilläkään ole juuri lapsellisia kavereita. Mutta ennen koiraa ei ollut myöskään koirallisia kavereita, ja nyt koiran kanssa harrastaessa näitä koirallisia kavereita on tosi paljon. Eiköhän se mene lastenkin kanssa niin, että äitiys yhdistää, ja jos liikkuu kodin ulkopuolellakin, niin ainakin tämä kaupunki on täynnä paikkoja, joissa äidit voi toisiaan tavata. Sellaisen ohjeen olen jo saanut, että paras tuki äidille on juuri samassa elämäntilanteessa oleva toinen äiti, jolla on samanikäinen lapsi. Ne, joiden lapsen on jo vanhempia, ei jaksa kuunnella murheita jotka heille ei ole enää ajankohtaisia.Kun tällaista ihmistä tuskin omassa kaveripiirissä on, täytyy hänet etsiä. Se tuskin on mahdotonta; olenhan täällä uudessa kaupungissa luonut jo itselleni ison kaveri- ja ystäväpiirin tyhjästä ennenkin.

Joten tsemppiä vaan, kerran se vain kirpaisee, sitten on todennäköisesti taas mieli tyyni ja rauha maassa.

 

[Viirulainen]

Kiitoksia kannustuksesta ja kauniista sanoista! Pelastitte kaikki päiväni..