Vauvahaaveita

[hauk]

Minusta on perjaatteessa hauskaa että olet halunnut ostaa etukäteen tavaroita lapselle jota ei ollut missään muodossa olemassa

Miten sinä selvisit vauva-arjesta ? Yllättikö rankkuus vai oliko se helpompaa kuin olit kuvitellut ? Kuinka hoidit yösyötöt ja auttoiko mies esim viikonloppuisin yösyötöissä ? Entä kuinka teidän parisuhteen kävi ? Oliko seksielämää vielä vauvan synnyttyä yhtä paljon vai vähemmän / enemmän ? Miten muuten hoiditte parisuhdettanne ensimmäisen lapsen synnyttyä ?

Vähän vastasinkin tuossa äsken, mutta siis yllätti vähän että vauvallamme oli koliikki, mutta olin siihenkin varautunut. Se on kuitenkin kauhea tunne kun avuton lapsi huutaa paniikissa eikä häntä saa rauhoitettua millään. Monesti itkin yhtä aikaa lapsen kanssa kun en kestänyt hänen kärsimystään. Vauva itki aina illasta alkuyöhön ja siinä ei voinut mies juuri auttaa kun tissit on äitillä. Mutta mies kantoi vauvaa aina kun pyysin. Yösyötöt hoidin itse täysin, se ei ollut kovin rankkaa yleensä koska vauva nukkui hyvin sitten kun lopulta nukahti

Seksiä ei ollut moneen kuukauteen vauvan syntymän jälkeen koska paikat olivat niin arkana minulla, vaikka minulle tehtiin suunnitellusti sektio. Alussa se oli silti epämukavaa ja liukuvoide tuli tutuksi. Vasta kun vauva oli 10 kk ja yöimetykset loppuivat, haluni palasivat kunnolla takaisin.

Me päätettiin ennen vauvan syntymää että huolehdimme parisuhteesta vauvan synnyttyäkin. Mutta kun vauvalla olikin koliikki ja myöhemminkin oli temperamenttinen, kaikki aika meni vauvan kanssa emmekä päässeet mihinkään kahdestaan. Mutta koliikin mentyä ohi saimme sentään iltaisin olla tunnin kahdestaan kun vauva oli jo nukkumassa.

Parisuhteelle vauvan tulo oli kaikkein rankin paikka ja siihen kannattaakin eniten varautua! Ei ole sattumaa että pikkulasten vanhemmat eroavat niin usein.

 

["noo"]

Minäkin sanoisin, että odotelkaa muutama vuosi. Olette niin kovin nuoria.
Perusteluita tuossa minusta kyllä oli: ennen kaikkea siis siksi, että olette niin nuoria. Muutama vuosi kypsyttää teitä ja suhdettanne huomattavasti. Nauttikaa sillä aikaa ajasta ja vapaudesta, niin että vauvan kanssa ei sitten tarvitse harmitella, kun kaikkialle ei pääse.

Tietenkään ei ole mitenkään väärin hankkia lapsia vaikka heti, jos haluatte. Mutta kun kerran neuvoa täältä kysyt, niin siksi siis sanon, että odotelkaapa mielummin pari vuotta. Olette senkin jälkeen kovin nuoria vanhemmiksi.

 

[MissYoung]

Kiitos kaikille ja te jotka hieman hermostuitte aloituksesta : ihmettelen asennettanne. Onko oma parisuhde noin huono vai mikä on kun pitää muiden perhehaaveita mollata ? Ihmeellistä mutta ilmeisesti varsin tuttua tällä palstalla...

 

["noo"]

Eihän se asia muutu siirtämällä miksikään, samanlailla on rankkaa 30-vuotiaalle kuin 18-vuotiaalle.

Jotkut asiat muuttuvat. Itse ainakin olen kolmekymppisenä huomattavasti kärsivällisempi ja tasapainoisempi kuin 18-vuotiaana. Kestän myös valvomista ja huutamista paremmin, ja jaksan vaikeinakin hetkinä paremmin uskoa, että tää on vaan tällainen vaihe ja kohta on taas helpompaa. Osaan myös hakea paremmin apua. Ja verkostotkin on laajemmat.

Mutta nää ei oo mitään täysiä totuuksia, jokainen tietää oman elämänsä kiemurat. Jolle kulle 18v on hyvä ikä tulla äidiksi, jolle kulle toiselle se on 22v, kolmannelle 32v.

 

["noh"]

Kiitos kaikille ja te jotka hieman hermostuitte aloituksesta : ihmettelen asennettanne. Onko oma parisuhde noin huono vai mikä on kun pitää muiden perhehaaveita mollata ? Ihmeellistä mutta ilmeisesti varsin tuttua tällä palstalla...

No en minä ainakaan tarkoittanut mollata. Harmi jos otit sen niin.

 

["vieras"]

No voi hohhoijaa! Aina löytyy näitä "vaikka olisit sitä ja tätä ja tuota niin silti minä kyllä ja plaaplaa..."

Eiköhän ap:lla nyt kuitenkin jonkinlainen kuva ole siitä mitä vauva-arki saattaa olla. Ja jokainen vauva on kuitenkin erilainen, eihän KUKAAN eikä MINKÄÄN IKÄINEN voi tietää millaista se vauva-arki on sitten sen oman vauvan kohdalla.

Ap:lle, jos yhtään emmit, niin sanon että odottakaa, koska aikaa on. Sitten kun ei ole empimistä ja tuntuu, että nyt se on se mitä haluamme, niin sitten.

Kenelläkään ei voi olla tarkkaa kuvaa vauva-arjesta, ennen kuin sen kokee. Ja jos se tuleekin sitten ihan täytenä järkytyksenä, eikö ole parempi että on ehtinyt jo tehdä kaikenlaista? Kuin että se tulee 18-vuotiaana, jolloin itsenäinen elämä (opiskelut, työt, matkustelut, vapaus, nuoruus) vasta alkaa.

Itse kyllä odottaisin, olette olleet poikaystävänkin kanssa jo noin pitkään, veikkaampa että 25 kun tulee täyteen voi mieli muuttua sen isäehdokkaankin suhteen... Vaikka nyt tuntuisi täydelliseltä, niin kovin nuorena olet hänen kelkkaan lähtenyt.

 

["vieras"]

Kiitos kaikille ja te jotka hieman hermostuitte aloituksesta : ihmettelen asennettanne. Onko oma parisuhde noin huono vai mikä on kun pitää muiden perhehaaveita mollata ? Ihmeellistä mutta ilmeisesti varsin tuttua tällä palstalla...

Tähän ikään (35) mennessä vain on nähnyt niin paljon niitä alle parikymppisenä yhteen menneitä sydänkäpysiä, jotka sitten iän myötä kuitenkin ovat ne väärät toisilleen ja ero tulee yleensä reilusti ennen kolmekymppispäivää. Sen takia on syytä teitä varotella, että ei se mies siitä mihinkään katoa jos on se oikea ja se, jolle lapset kannattaa tehdä. Itsekin olin 21-vuotiaana umpirakastunut mieheen, mutta onneksi oli järki päässä eikä vauvahaaveita tuolloin, olisin nimittäin tehnyt lapset ihan väärälle miehelle. Ja hyvä isä hänestä on sittemmin kun on lapset tehnyt toisen naisen kanssa (olemme ystäviä edelleen), mutta väärä mies minulle ja olisi ihan turhia erolapsia tehty.

 

[hauk]

[QUOTE="noo";28290313]Jotkut asiat muuttuvat. Itse ainakin olen kolmekymppisenä huomattavasti kärsivällisempi ja tasapainoisempi kuin 18-vuotiaana. Kestän myös valvomista ja huutamista paremmin, ja jaksan vaikeinakin hetkinä paremmin uskoa, että tää on vaan tällainen vaihe ja kohta on taas helpompaa. Osaan myös hakea paremmin apua. Ja verkostotkin on laajemmat.

Mutta nää ei oo mitään täysiä totuuksia, jokainen tietää oman elämänsä kiemurat. Jolle kulle 18v on hyvä ikä tulla äidiksi, jolle kulle toiselle se on 22v, kolmannelle 32v.[/QUOTE]

Oletko siis saanut lapset 18- ja 30-vuotiaana? Jos et, et voi tietää kuinka olisit jaksanut. Minä pelkäsin kovasti vauva-aikaa valvomisten takia ja pelkäsin kuinka kärsivällisyys riittää jos vauva on vaativa. Unentarpeeni oli ennen vauvaa suuri niin kuin monilla nuorilla. Vauvan synnyttyä jaksoin kuitenkin ihan hyvin, hormonit siinä kai olivat apuna. Ap osaa käyttää nettiä ja kysyä täältä neuvoa joten hän varmasti osaa hakea apua tarvittaessa myös jatkossa.