Vauvakateus!

["emmi"]

Hankala tilanne naiset, miten tästä nyt pääsee eteenpäin:

Oon noin 30v nainen ja toivonut saavani lapsia jo monta vuotta. Edellisen miehen kanssa niitä piti hankkia, puhuttiin muutamia vuosia aiheesta, mentiin naimisiin ja kaikki oli sopivasti valmista. Juuri yrityksen alla paljastuikin, että miehellä oli toinen! Joten erohan siitä tuli. Viimeiset pari vuotta on menneet järkytyksestä toipumiseen ja itsen etsimiseen. Nyt mulla on uusi parisuhde, mutta se on vielä ihan tuore, puolisen vuotta. Mies haluaa kyllä lapsia, mutta ei vielä.

Ja: mun paras ystäväni ilmoitti juuri olevansa raskaana! En tiennyt yrityksestä mitään, enkä aikeista. Suhde hälläkin aika uusi (alle vuosi). Oon samaan aikaan todella onnellinen ystäväni puolesta mutta myös ihan helvetin kateellinen. Enkä tiedä, miten puhua asiasta. Miten ylipäätään kestää sitä ystävän raskautta, kun itsekin haluaisin...

Onko teillä kokemusta vastaavasta tilanteesta? Kummalta vaan puolelta ystävyyttä?

 

["vieras"]

Meillä toisinpäin, ja mua itseäni helpotti, kun kaveri sanoi suoraan että on vähän kade. Tiesin sitten etten hehkuta liikaa, ja pystyttiin keskittymään ystävyydessä muuhun.

 

[nooh]

etkö siis ole uuden miehesi kanssa samaa mieltä? Mistä asti on ollut hyvä idea noin tuoreesti alkaa lisääntyä?

Nimittäin jos oikeasti hyväksyt miehesi syyt, niin kateus pitäisi olla kevyempi kantaa.

 

["vieras"]

mä olin seurustellut mieheni kanssa 1,5v kun tulin raskaaksi. Hyvä ystäväni oli silloin seurustellut omansa kanssa 4v ja heillä oli vauvayritystäkin, mutta tällä ystävälläni oli vaikeuksia tulla raskaaksi. Kerroin raskaudestani hänelle ja hän suuttui, sanoi ettei meillä ole sitten varmaan enää mitään yhteistä ja ei pitänyt mitään muhun enää yhteyttä. Kun lapseni oli puolivuotias, soitti tämä ystäväni että hänkin on nyt raskaana. Onnittelin kyllä, mutta ei mua enää huvittanu olla yhteydessä kun kerta mun seurani ei omana raskausaikana kelvannut. Tämä ystävä on nyt jo synnyttänyt ja soittelee aina välillä, mutta mulla ei edelleenkään ole intressejä olla sen kummemmin yhteydessä, niin törkeää hänen käytöksensä mua kohtaan oli.

 

["emmi"]

etkö siis ole uuden miehesi kanssa samaa mieltä? Mistä asti on ollut hyvä idea noin tuoreesti alkaa lisääntyä?

Nimittäin jos oikeasti hyväksyt miehesi syyt, niin kateus pitäisi olla kevyempi kantaa.

Olen joo, järkiasteella. En itsekään lähtisi puolen vuoden tuttavuuden pohjalta perhettä perustamaan. Mutta tunnetasolla olen edelleen ihan helvetin kateellinen. Olen halunnut lapsia jo vuosia ja aina on tullut joku este. Ja toi ystäväni, ei se hänenkään suhde kovin paljon vanhempi ole, olen kateellinen tosta heittäytymiskyvystä ja luottamuksesta.

 

["emmi"]

[QUOTE="vieras";26245753]Meillä toisinpäin, ja mua itseäni helpotti, kun kaveri sanoi suoraan että on vähän kade. Tiesin sitten etten hehkuta liikaa, ja pystyttiin keskittymään ystävyydessä muuhun.[/QUOTE]

Tavallaan olis kai hyvä sanoa suoraan. Mutta se tuntuu vaikealta. Ja pelkään loukkaavani. Koska onhan raskaus aivan ihana asia ja olen myös todella onnellinen ystäväni puolesta...

 

[fsdagewg]

no mä kyllä suosittasin suoraa puhetta...kait nyt normaali ystävä sen kestää, jos tunnustaa että voi vitsit mä oon kade kun sulle on tulossa vauva ...haluaisin itsekkin.. Asian ääneen tunnustaminen vie siltä tietynlaisen voiman, eikä se sitten ole enää niin häiritsevää.

Mä haaveilin lapsista vuosia...hoitojen kera ja ilman...kuten sinullakin mies sitten lähtitoise matkaan. siinä vaiheessa ajattelin että en ikinä tule saamaan uutta miestä saati lapsia.

no olen saanut ...eli kehottaisin sinuakin vaan hankalista tunteista huolimatta odottamaan sitä sopivaa aikaa ja nauttimaan parisuhteesta jo ilman lapsiakin. Elo lapsiperheenä on kivaa, mutta hyvin erilaista siihen kahden aikuisen talouteen verrattuna...ja jälkikäteen voisin sanoa, että olisi kannattanut nähdä enemmänkin niitä hyviä puolia siinä kaksin olossakin (kun silloin tuppasi vaan näkemään kaiken sen mikä puuttui sen lapsettomuuden myötä)

 

[PaulKohelo]

On siltä toiselta puolelta. Itse olin raskaana ja muutama ystäväni ei toiveistaan huolimatta. Oma parisuhteeni oli uudempi, kuin heidän. Olin aina haaveillut saavani lapsia löydettyäni sellaisen parisuhteen, jossa haluaisin perheen perustaa.

Tilanne oli jonkin aikaa vaikea, aika surullinenkin. Itse pahoitin mieleni siitä, etten olisi "saanut" hehkuttaa raskauttani ja sivulauseissa tuli ilmi, että järjestys olisi pitänyt olla toisin.

Asia muuttui parammaksi ajan kanssa ja aika pian ystäväni tuli itsekin raskaaksi. Toinen ei.

Tuosta alkuajasta jäi kuitenkin huono maku ja siitä on jälkeenpäin puhuttukin. Itse itkin monet itkut tämän takia. Ei minun raskauteni ollut keneltään muulta pois. Tuntui väärältä, että olisi pitänyt vaan ymmärtää muita, muttei toisesta suunnasta herunut ymmärrystä. Toisen ystävän kanssa tilanne ei ikinä korjaanunut. Hän on edelleenkin katkera minulle ja se loukkaa minua.

Koita olla onnellinen ystäväsi puolesta. Ei tarvitse liioitella, mutta anna hänen iloita. Saat varmasti kokea vielä itsekin tilanteen.

 

["EMMI"]

[QUOTE="vieras";26245763]mä olin seurustellut mieheni kanssa 1,5v kun tulin raskaaksi. Hyvä ystäväni oli silloin seurustellut omansa kanssa 4v ja heillä oli vauvayritystäkin, mutta tällä ystävälläni oli vaikeuksia tulla raskaaksi. Kerroin raskaudestani hänelle ja hän suuttui, sanoi ettei meillä ole sitten varmaan enää mitään yhteistä ja ei pitänyt mitään muhun enää yhteyttä. Kun lapseni oli puolivuotias, soitti tämä ystäväni että hänkin on nyt raskaana. Onnittelin kyllä, mutta ei mua enää huvittanu olla yhteydessä kun kerta mun seurani ei omana raskausaikana kelvannut. Tämä ystävä on nyt jo synnyttänyt ja soittelee aina välillä, mutta mulla ei edelleenkään ole intressejä olla sen kummemmin yhteydessä, niin törkeää hänen käytöksensä mua kohtaan oli.[/QUOTE]

Okei, no emmä tolleen aatellut tehdä Mutta jotenkin tää asia täytyis tunnetasolla saada käsiteltyä. Haluaisin riemuita hänen kanssaan, mutta kateus katkeroittaa mieltä. Etenkin kun mä olen se, joka on vuosia toivonut saavansa lapsia. Ystäväni ei, hän sanoi itsekin tässä, että ei ennen ajatellut että ees välttämättä hankkis lapsia. Mutta nyt tuli sellainen tunne. Ja tietty ekasta kierrosta tuli samantien raskaaksi.

Kai mä vähän kans pelkään, että kun oon näin vanha ja oottanut näin kauan, niin jäänköhän kokonaan lapsettomaksi.

 

["emmi"]

no mä kyllä suosittasin suoraa puhetta...kait nyt normaali ystävä sen kestää, jos tunnustaa että voi vitsit mä oon kade kun sulle on tulossa vauva ...haluaisin itsekkin.. Asian ääneen tunnustaminen vie siltä tietynlaisen voiman, eikä se sitten ole enää niin häiritsevää.

Mä haaveilin lapsista vuosia...hoitojen kera ja ilman...kuten sinullakin mies sitten lähtitoise matkaan. siinä vaiheessa ajattelin että en ikinä tule saamaan uutta miestä saati lapsia.

no olen saanut ...eli kehottaisin sinuakin vaan hankalista tunteista huolimatta odottamaan sitä sopivaa aikaa ja nauttimaan parisuhteesta jo ilman lapsiakin. Elo lapsiperheenä on kivaa, mutta hyvin erilaista siihen kahden aikuisen talouteen verrattuna...ja jälkikäteen voisin sanoa, että olisi kannattanut nähdä enemmänkin niitä hyviä puolia siinä kaksin olossakin (kun silloin tuppasi vaan näkemään kaiken sen mikä puuttui sen lapsettomuuden myötä)

Kiitti kommentista! Juuri tuolta mustakin eron jäljiltä tuntui: että en koskaan enää löydä miestä ja varsinkaan saa niitä lapsia. No, mies on sentään nyt löytynyt. Ja aivan, onhan tää ihanaa aikaa olla kahdestaan, tästä on syytä nauttia. Tulevaisuudesta ja sen onnesta ja tuskista ei tiedä, mutta eipä niistä tiedä muutkaan, lapsia saaneet tai lapsettomat. Kiitos!

 

["emmi"]

Saat varmasti kokea vielä itsekin tilanteen.

Kumpa tuo varmuus olisikin olemassa! Mutta eihän sitä ole. Tälleen jo 30 täyttäneenä pelottaa, että oonko jo liian vanha. Halusin aina saada suht nuorena lapsia. Ja tässä sitä ollaan...

 

["vieras"]

Tee kuten mun sukulainen (miehen kautta). Lakkaa tervehtimästä kun raskaanaoleva tulee paikalle. Älä vain puhu mistään kun raskaanaoleva on paikalla, vaikka sitten puhuttaisiin säästä tai viikon uutisotsikoista. Lähde heti pois huoneesta kun raskaanoleva tulee siihen, lähde vähintään toiseen huoneeseen tai ulos. Kerro kaikille kiinnostuneille, että sinun kiusakseen nekin varmaan lapsen TEKI. Kun lapsi syntyy, älä missään tapauksessa huomioi asiaa mitenkään kun siitä sinulle kerrotaankin. Mökötä ja kiukuttele kun vauvan kanssa tullaan samaan tilaan. Toista toimenpiteet lähde toiseen huoneesen tai ulos.

Oikeesti menny jo herne nenään. En aio enää minäkään ikipäivänä tuota ihmistä tervehtiä tai puhua hänelle. Vaikka olisikin kateellinen, pitää edes yrittää voida käyttäytyä!

Oikeesti ihmisystävällinen versio on sanoa ihan suoraan itse kaverille miltä sinusta tuntuu.

 

["ansku"]

Emmi, toi sun tilantees kuulostaa NIIN tutulta, että se olis voinu oma kirjoitukseni. Ystävän tilalla oli vaan oma pikkusiskoni. Olin myöskin löytänyt vihdoin sen miehen jonka kanssa voisin niitä kauan haaveilemiani lapsia hankkia ja siskoni oli aina sanonut että hän ei niin lapsia välitä hankkia. Kuinka ollakaan, juuri kun olimme lopettelemassa ehkäisyä, sisareni ilmoitti olevansa raskaana "hetken mielijohteesta" ja tietenkin ekasta kierrosta tärpännyt. No, kateushan siinä iski ja kova.

No, tulin itsekin raskaaksi jonkin ajan kuluttua ja pettymys oli suuri kun se meni kesken. Oli niin vaikea katsella sisaren onnea suuren mahan kanssa kun itse surin omaa päättynyttä raskauttani ja olin varma että ikinä en saa omaa vauvaa. Olisi ollut helpompi jos asioista olisi puhunut ääneen, mutta en ollut vielä kertonut raskaudestani niin en puhunut keskenmenostakaan. Surin yksin (ja tietty mieheni kanssa) ja otin vastaan monet loukkaavalta tuntuvat kommentit joilta olisi voinut välttyä kun muutkin olisivat tienneet mitä käyn läpi. Suosittelen edes jonkinasteista avoimuutta, vaikket ihan kaikkia tuntojasi asian suhteen ystävällesi kertoisikaan.
Itselläni pahin kateus helpotti siskon vauvan syntymän jälkeen, mutta jatkui kyllä siihen saakka kun tulin itse jälleen raskaaksi ja tällä kertaa sain vauvan syliin asti!
Paljon voimia tilanteeseesi ja toivon todella että saat vielä toivomasi lapsen itsekin!

 

["pojan äiti"]

Minulla oli myös kateuden tunteita raskaana olevia ystäviä ja sukulaisia kohtaan, mutta pystyin ohittamaan ne sillä, että osoitin kiinnostusta toisen raskautta kohtaan. Omat ajatukset unohtuivat kun iloitsin toisen puolesta, kyselin missä vaiheessa hän on, mitä neuvolassa on sanottu ja mitä hankintoja on tehnyt jne. Pahimpina kateuden tunteet velloivat aina silloin kun oli juuri saanut kuulla toisen raskaudesta, mutta ne onneksi helpottivat sitten. Olen sitä mieltä, että kypsä ihminen pystyy pitämään tunteensa aisoissa. Kateudessa voi velloa aina vähän aikaa, mutta se tunne pitäisi pystyä siirtämään syrjään tarvittaessa.

Itse tulin äidiksi vasta 40-vuotiaana ja silloin tunsin huolta ja murhetta niistä tutuista, joiden ajattelin olevan kateellisia minulle (mm. yksi työkaveri ei koskaan puhunut raskaudestani, ei kysynyt mitään ja oli kaiken kaikkiaan niin kuin mitään erikoisempaa ei olisi tapahtumassa). Ikinä eivät asia ole hyvin

 

[nooh]

[QUOTE="EMMI";26245810]Okei, no emmä tolleen aatellut tehdä Mutta jotenkin tää asia täytyis tunnetasolla saada käsiteltyä. Haluaisin riemuita hänen kanssaan, mutta kateus katkeroittaa mieltä. Etenkin kun mä olen se, joka on vuosia toivonut saavansa lapsia. Ystäväni ei, hän sanoi itsekin tässä, että ei ennen ajatellut että ees välttämättä hankkis lapsia. Mutta nyt tuli sellainen tunne. Ja tietty ekasta kierrosta tuli samantien raskaaksi.

Kai mä vähän kans pelkään, että kun oon näin vanha ja oottanut näin kauan, niin jäänköhän kokonaan lapsettomaksi.[/QUOTE]

Olisko nyt kysymys siitäkin, että sä siirrät tuohon pelkoon sen kaiken eksän petokseen liittyvän pelon ja raivon, jota et ehkä ole loppuun asti käsitellyt? Nimittäin, sulla on luultavasti vielä toistakymmentä vuotta aikaa.