ajattelin kysellä muiden tuntemuksia vauvakuumeesta, kun tilanne vauvalle kuitenkaan ei ole otollisin.
itse olen opiskelija, opinnot ovat alkutekijöissään, mies käy töissä ja meillä on 2 lasta, 4 ja 1,5 vuotiaat. olen kokenut 2 pienen lapsen kanssa arjen todella raskaana ja aloitinkin opinnot heti nuorimmaisen äitiysloman jälkeen koska kotiäitiys ei yksinkertaisesti sopinut minulle . olenkin ollut paljon tyytyväisempi, kärsivällisempi ja mielestäni paljon parempi äiti kun olen saanut toteuttaa itseäni muullakin elämän saralla. ajattelin että kolmatta lasta meille ei tule ennekuin vähintään esikoinen on koulussa ja itse olen ollut työelämässä jonkun aikaa.
no mitenkäs kävikään...haaveilen nyt kolmannesta ja ruokin vauvakuumettani katselemalla ihania pieniä vaatteita ja suunnittelemalla minkälaiset vaunut hankkisimme ja mitä muita vauvatarvikkeita täytyisi hankkia. kaikki kun laitettiin kiertoon kun eihän meille vavoja pitänyt tulla enää piitkäään aikaan.
tiedän että järkevintä minun olisi nyt vain odottaa että saisin käytyä opiskelut loppuun ja pääsisin hankkeeseen niin huoli taloudestakaan ei olisi niin suuri. mies on samoilla linjoilla: sitten viimestään kun opiskeluni on käyty. lapset olisivat jo isompia ja arki sujuisi luultavasti helpommin heidän osaltaan...olen aina ollut mullekaikkinytheti ihminen ja se näkyy taas tässä vauvakuumeessakin. jotenkin minulla on pelko siitä, että entäs jos sitten parin vuoden päästä on liian myöhäistä, jos en enää saakkaan lapsia jostain syystä?jos en enää haluakkaan? jos en enää jaksa?
tää on niin vaikeeta kun vauvakuume on mitä hulluin mutta järki laittaa vastaan! tiedän että hermoni olisivat koetuksella 3 pienen kanssa kun 2 lapsenkin kanssa päivät saattoivat olla ihan helvettiä välillä. mutta miksi niin kovasti sitten toivoisin sitä pientä nyyttiä taas...
kertokaa viisaammat omia tuntemuksia, kokemuksia, kaikkea mahdollista?
itse olen opiskelija, opinnot ovat alkutekijöissään, mies käy töissä ja meillä on 2 lasta, 4 ja 1,5 vuotiaat. olen kokenut 2 pienen lapsen kanssa arjen todella raskaana ja aloitinkin opinnot heti nuorimmaisen äitiysloman jälkeen koska kotiäitiys ei yksinkertaisesti sopinut minulle . olenkin ollut paljon tyytyväisempi, kärsivällisempi ja mielestäni paljon parempi äiti kun olen saanut toteuttaa itseäni muullakin elämän saralla. ajattelin että kolmatta lasta meille ei tule ennekuin vähintään esikoinen on koulussa ja itse olen ollut työelämässä jonkun aikaa.
no mitenkäs kävikään...haaveilen nyt kolmannesta ja ruokin vauvakuumettani katselemalla ihania pieniä vaatteita ja suunnittelemalla minkälaiset vaunut hankkisimme ja mitä muita vauvatarvikkeita täytyisi hankkia. kaikki kun laitettiin kiertoon kun eihän meille vavoja pitänyt tulla enää piitkäään aikaan.
tiedän että järkevintä minun olisi nyt vain odottaa että saisin käytyä opiskelut loppuun ja pääsisin hankkeeseen niin huoli taloudestakaan ei olisi niin suuri. mies on samoilla linjoilla: sitten viimestään kun opiskeluni on käyty. lapset olisivat jo isompia ja arki sujuisi luultavasti helpommin heidän osaltaan...olen aina ollut mullekaikkinytheti ihminen ja se näkyy taas tässä vauvakuumeessakin. jotenkin minulla on pelko siitä, että entäs jos sitten parin vuoden päästä on liian myöhäistä, jos en enää saakkaan lapsia jostain syystä?jos en enää haluakkaan? jos en enää jaksa?
tää on niin vaikeeta kun vauvakuume on mitä hulluin mutta järki laittaa vastaan! tiedän että hermoni olisivat koetuksella 3 pienen kanssa kun 2 lapsenkin kanssa päivät saattoivat olla ihan helvettiä välillä. mutta miksi niin kovasti sitten toivoisin sitä pientä nyyttiä taas...
kertokaa viisaammat omia tuntemuksia, kokemuksia, kaikkea mahdollista?