Itse tutustuin nykyiseen mieheeni juuri noin 42-vuotiaana. Ensimmäiseen rakastumiseen liittyy toki voimakas tarve saada yhteinen vauva. Luojan kiitos olimme molemmat järki-ihmisiä ja lisäksi mulle tehty sterilisaatio. Omat lapset olivat jo teinejä ja miehen lapset aikuisia (mies oli 49-vuotias silloin). Puhuimme siitä hullusta halusta ja totesimme että tosiasiassa elämäntilanteeseemme ei vauva kyllä enää sopisikaan. Isot lapset eivät olisi ottaneet tulokasta iloisena vastaan siinä elämäntilanteessamme, ja mikä vielä tärkeämpää, itselläni oli hurja toive uran nousukiidosta kun olin vihdoin saamassa omat vaavini lähelle aikuisuutta....
No, ura lähtikin nousukiitoon. Sitten sairastuin vakavasti 47-vuotiaana. Jos tuolloin olisimme lapsen mennyt tekemään se olisi nyt 10 vanha ja sillä olisi invalidi äitinä... Onneksi elämä meni kuin meni.
Sinun tilanne saattaa olla eri. Mutta halusin sanoa sen, että mieti nyt tarkkaan tykönäsi, että mahtuuko elämääsi oikeasti vielä yksi lapsi tai useampi - jaksatko, mitä se merkitsisi jo olemassa oleville lapsillesi.
