Vauvakuume ja kateellisuus perheellistä kaveria kohtaan.

[voih]

No me kirjoitellaan täällä. Et ole huomannut? Ja ihan hyväkin, että kirjoitellaan, jotta tämäkin aihe saa monenlaisia näkökulmia. Ei kai nyt ideaalia ole se, että kaikki pitävät vauvakuumetta vain ja ainoastaan positiivisena ja toivottuna juttuna.

Toivoisin, että täällä keskusteltaisiin itse asiasta ja kommentoitaisiin kirjoituksia asiallisesti, eikä ruvettaisi puhumaan epäolennaisuuksista, kuten siitä, mitä esim. minä teen tällä palstalla. Olen kiinnostunut vauvakuumeaiheesta, eikös se ole ihan riittävä syy vierailla täällä.

Bete, hanki elämä...

 

[Bete]

^ No ei tuokaan minusta ole kauhean rakentavaa keskustelua. Vastasin jollekin, joka kysyi, miksi mm. minä ja helinä olemme tällä palstalla.

 

[Vakaa suhde]

Itse olen pian 27-vuotias ja odottelen esikoistani. Olen aina tiennyt, että haluaisin joskus lapsia, jos vain niin hyvin kävisi että niitä saisin..

Mieheni kanssa aloitimme seurustelun kun minä olin 19, mies vuoden vanhempi. Kyllä siinä melko piankin tuli silloin sellainen olo, että olisihan se ihanaa perustaa perhe.. Mutta järjen kanssa ajateltuna lykkäsimme tuota tietoisesti myöhemmälle. Eihän lasta rahalla rakasteta ja kasvateta, mutta kyllä se helpottaa kummasti elämää ja koko perheen tulevaisuutta, että on opiskelut ohi, työkokemusta ja yhteistä menneisyyttä ylä- ja alamäkineen takana pitempi tovi.

Meille oli siis tärkeää saada ennen perhettä ammatit ja etenkin minulla työkokemusta, kun minähän se olen, jonka työhommiin tämä vanhemmuus enemmän vaikuttaa esim. äitiysloman pituuden takia.. Valmistuin ammattikorkeasta 23-vuotiaana, jonka jälkeen siirryin suoraan työelämään ja nyt kun äitiyslomalle jäin, ehti minulle aueta ennen sitä ovia ja mahdollisuuksia työelämässä ja kertyä reilu kolme vuotta työkokemusta. Siitä on varmasti etua, kun tarkoitukseni olisi palata työelämään takaisin, kunhan lapsi on sen n. vuoden. Töissä olon ansiosta olemme molemmat saaneet kartutettua säästötilillemme varsin hyvän pesämunan, jolloin meillä ei ole taloudellisesti hätää yllättävien menojen edessä.

Olemme olleet nyt yhdessä 7,5-vuotta ja sille välille on mahtunut reilut 3-vuotta etäsuhdetta pakon edessä (opiskelut ja työt, joilla tähdätty parempaan yhteiseen tulevaisuuteen), tiukkaa taloudellista aikaa ennen valmistumista, terveydellisiä alamäkiä, läheisten kuolemia jne jne. Yhteisiä tavoitteita, luottamusta, iloja ja suruja.. Kaikenlaista on eteen tullut ja koko ajan on voinut olla varma, että kaikesta selvitään yhdessä ja että toinen pysyy rinnalla. Meille oli hyvin tärkeää se, että ennen lasten hankkimista meillä on ollut aikaa olla rauhassa kahdestaankin; mennä ja tulla sekä matkustella yhdessä ja erikseen ennen kuin siitä tulee lapsen/lasten myötä haastavampaa. Naimisiin menimme viime kesänä.

Jokainen tehköön niinkuin itse parhaaksi näkee, mutta minä olen todella tyytyväinen että me maltoimme odottaa perheen perustamisen kanssa tähän asti, että talous, suhde ja elämä muutenkin on kaikin puolin hallinnassa, tasapainossa ja kunnossa. Säästöjä kartutamme edelleen ja syksyllä 2011 olemme suunnitelleet oman asunnon ostamista, kun tämä vuokrakaksio alkaa sitten olla auttamattoman pieni ja muutenkin tilanne on siinä vaiheessa näillä näkymin varsin suotuisa tuolle.

Yhdyn tähän viestiin täydeltä sydämeltäni. Jokainen tosiaankin tehköön niin kuin tahtoo. Ikä ei aina kerro kypsyyttä ja ihmiset haluavat eri asioita elämältä. Toiset arvostavat lapsia ja kotona oloa, toiset lapsia ja niiden kanssa harrastelua ja matkustamista. Ensimmäiseen kuluu vähemmin rahaa, toiseen enemmin, jolloin tietysti myös ammatin ja pesämunan hankkiminen on tärkemäpää. Mutta molemmat tavat voivat olla yhtä onnellisia.

Se mikä minulla alottajan puheessa särähtää korvaan on tuo suhteen tuoreus, vain 4 kk. Minulla on osittain samanlaisia kokemuksia kuin lainaamassani tekstissä. Ikä oli suunnilleen sama, koulut oli käyty, työpaikassa saanut kokeilla siipiään, matkustelua oli ehtinyt tehdä jne. Parisuhdetta oli takana vähemmin kuin kirjoittajalla, mutta lähes 4 vuotta kuitenkin.

Ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki meni suhteellisen hyvin. Vauva-aikakin oli normaali, ja uskon että tämä olisi ollut helppoa lähes kelle tahansa. Mutta toinen lapsi olikin sitten haastavampi. Oli pitkäaikaissairaus ja tavallisia sairauksi jatkuvasti. Samaan aikaan piti kasvattaa ensimmäistä lasta (vauvaa ei sinällään tarvitse kasvattaa, näin koen). Mies oli paljon töissä ja voimat hupenivat todella paljon.

Tätä rumbaa jatkui yli kolme vuotta ja olen tässä käynyt asiaa läpi useampaan otteeseen ajan kuluessa (nyt lapset jo reilusti isompia). Meillä joutui parisuhde tiukoille, koska ensimmäiset kriisit tulivat vasta lasten myötä. Siinä samassa kun opeteltiin selviämään vauva-arjesta, väsymyksestä, huolista ym., pyrittiin myös kasvamaan parina yhteen. Se ei ollut helppoa, ja vie vielä lisää voimavaroja. Tästä syystä arvosta erittäin korkealle pitkiä parisuhteita ennen lasten tuloa. Meillä ei edes yli 5 vuoden suhde ollut valmistanut meitä tähän rumbaan mikä tuli.

Samalla huomasin kasvatuksen vaikeuden, kun isompi kasvoi. Tässä vaiheessa aloin arvostamaan työstä saamaani kokemusta erilaisten ihmisten kassa tiimityöskentelystä. Tajusin, että koulussa pystyy hakeutumaan vain "miellyttävään" seuraan. Eli siis viettää aikaa oman kaltaistensa kanssa. Töissä on tehtävä tiimityötä niiden kanssa, joita tiimissä sattuu olemaan. Pidit ihmisestä tai et. Siis ainakin minun töissäni. No lapsihan on tietysti aina rakas, mutta sen käyttäytymisen ja juuri tälle lapselle sopivien kasvatusmetodien löytymiseen sain tukea siitä, että olin oppinut tekemään töitä erilaisten ihmisten kanssa päivittäin. Opin huomamaan erilaisia piirteitä lapsestani, osasin kokeilla erilaisia konsteja saada tilanne haltuun jne.

Eli näiden kokemusten perusteella itse olen onnellinen, ettei minulle tullut vauvakuumetta yhtään aikaisemmin kuin tuli. Joskin vauvakuumetta ei voi poistaa, ja se voi tuntua ylitsepääsemättömän raskaalta, niin voin luvata, että vauva-arkikin voi tuottaa ylitsepääsemätöntä "fyysistä kipua". En esim. olisi yllä olevasta rumbasta ikinä selvinnyt yksin ilman miestäni, joten suhteen vakaus on erittäin tärkeää. Olin jo burn outin partaalla joissakin vaiheissa ikuisten huolien ja valvomisien kanssa toisen lapsen vauva- ja taaperoaikana, vaikka mies oli kuvioissa mukana.

Tämä tietysti vain meidän tarina, jonka pohjalta olen muokannut omaa arvomaailmaani. Tosin voihan se vauva olla helppo ja elämä onnistua 4 kk suhteenkin jälkeen, kuka sitä koskaan tietää. Mutta omat riskit siinä kyllä on, ja kokainen sitten katsoo, mitkä ovat omat rahkeet ottaa niitä riskejä.

 

[Helinä]

Hei!
Meinasin että en edes tule enää kommentoimaan kun taas tuli todistettua että suomalaiset naiset eivät aina ihan pysty käsittelemään kritiikkiä tai yleensäkin ihmisiä jotka ovat eri mieltä kuin itse tai muuten vaan eivät mene valtavirran mukana. Mutta tulin silti, tosiaan joku kyseli että miksi minä tai Bete tai joku muu kritisoija teemme näillä palstoilla. Vastakysymys, miksi ihmeessä emme voisi olla näillä palstoilla? Minulla ainakin on vauvahaaveita itsellä myös ja siksi täällä olen mutta ne vauvahaaveet eivät tee mielestäni niin vaaleanpunaista ettenkö erottaisi faktoja hattaramaailmasta Ja vaikka kritisoin joidenkin ihmisten ajatuksia ja herättelen ihmisiä miettimään ja ymmärtämään että kaikissa asioissa pitäisi olla mukana tunteen lisäksi myös se järki, sillä takaisi ainakin muutaman lapsen paremman elämän. Eli tulen edelleenkin käymään tällä palstalla ja esittämään kritiikkiä, ne ketä kestää sen, vastailee asiallisesti ja valottaa omia näkökulmia ja ne taas ketä ei kestä niin sen kyllä huomaa, heti mennään asiattomuuksiin ja melkein henkilökohtaisuuksiin tyyliin "hanki elämä". Ihmiset, mielipiteen vaihto ei ole niin vakavaa, relatkaa ja kertokaa mielipiteenne, älkää piitatko ihmisten profiileista niinkään.

Nimimerkit Danzee ja Vakaa suhde kirjoitti mielestäni aivan täydellisesti sen mistä tässä kaikessa on kyse. Järki yhdistettynä tunteisiin ja se että ei aina mieti asioita vaan oman pikku pään kannalta vaan myös sen ihmisen alun kannalta niin on mielestäni kaiken a ja o tässä asiassa. Vakaa suhde sanoi mielestäni myös sen hyvin että voi mennä asiat helpostikin jos vauva on helppo mutta tuohan on asia mitä ei voi mitään ja pitää kuitenkin olla valmis huonompaankin tilanteeseen.

Ja vielä nimimerkille Bete, sinulla on hyviä ajatuksia, harmi vaan että palstan jotkut ihmiset eivät näe metsää puilta eli kiinnittävät vaan huomiota sinun jostain syystä heitä ärsyttävään "profiiliin" eikä siihen itse asiaan ja ajattelemisen arvoisiin mielipiteisiin.