Vauvakuumetta ja jahkailua. Muita?

["Minni"]

Siis, pientä vauvakuumetta ollut nyt pidemmän aikaa molemmilla, mutta kuitenkin molemmat vähän jarruttaa ehkäisyn lopettamisen kanssa.
Kaks lasta meillä "jo" on, 4- ja 6-vuotiaat, itse ollaan kolmissakymmenissä molemmat.

Pohditaan "vapaa-ajan" menetystä mahdollisen raskautumisen myötä, mitään ihmeempää menovaihdetta meillä ei kyllä ole tällä hetkellä, eikä ole pitkään aikaan enää ollutkaan. Näiden kahden kanssa alkaa olemaan jo aika helppoa, vaikka itse ajattelen, että ehkä juuri tähän kohtaan vauva olisikin oikeinkin passeli? Ja pohdin myös sitä, että jos nyt jättää raskautumisen mahdollisuuden käyttämättä, kaduttaako se myöhemmin. Tai oikeastaan tiedän, että se alkaa kaduttaakin jossain vaiheessa....

Mitä siis tehdä?! Onko muita samassa pisteessä olevia?!

 

["Minni"]

Taidan olla ainut pähkäilyjeni kanssa?

 

["timbuktu"]

Mulla hajoaa pää ihan just samojen pohdintojen kanssa. Yksi lapsi ennestään ja ikää yli 30... pakko ois takoa kun rauta on kuumaa mut toisaalta en tiedä miten jaksan (ekan kanssa oli paljon ongelmaa). Lisäksi kun ei ole työpaikkaa, on pieni pelko miten tässä rahallisesti selviäisi Ja mulla on joku henkilökohtainen kriisi vielä menossa. En tiedä mitä elämältä haluan ja ahdistaa oliko mun elämä nyt tämä tässä...

 

["Minni"]

Meilläkin pieni taloudellinen huoli, olen itse valmistumassa ammattiin lähimmän vuoden sisään, alalle jolla kyllä töitä riittää, että kai niitä riittäisi sitten vauvan jälkeenkin? En tiedä..
Ihanaa, että muitakin samojen ajatusten kanssa tappelevia löytyy, omassa kaveripiirissä olo tuntuu niin yksinäiseltä näiden kanssa :/

Jotenkin mä pelkään sitä, et miten meidän tän hetkinen elämä muuttuis vauvan myötä, mutta sitten toisaalta mietin just sitä, että se kaduttaa, jos sille ei nyt mahdollisuutta annettaisi.
Plääh, vaikeeta :/

 

["timbuktu"]

Niin, kyllä mäkin varmasti katuisin, jos en tekisi lisää lapsia Ja etenkin kun noita ei ole kuin se yksi ainoa. Kyllä se sisaruksen tarvitsisi.

Joku ihme kriisi puhkesi läheisen ystäväni avioeron ja tän mun lapsipohdinnan seurauksena. Aloin suunnitella lisäksi alanvaihtoa (kun omalla alalla ei ole töitä), mutta kahden lapsen kanssa se ei enää olisi kovin helppoa.

Lisäksi mulla on joku itsekkyysaika ilmeisesti menossa. Tuntuu kamalalta taas menettää oma kroppansa mahdollisen raskauden myötä. Mulla kesti tosi kauan toipua siitä ekasta ja juuri kun nyt on sinut itsensä kanssa ja saanut ruokavaliolla ja liikunnalla paikat suhtkoht kuntoon, kroppa pitäisi räjäyttää taas uudelleen... Lisäksi olen sellainen, että tarvitsisin omaa aikaa edes joskus. Tarvitsisi aikaa hiljentyä ja olla ihan yksin hiljaisuudessa tai vaikka shoppailla yksin. No, ehkä sitten eläkkeellä...

 

["vieras"]

Täältä löytyy kans. Tosin me pohdimme sitä NELJÄTTÄ...

3 aivan ihanaa lasta kuitenkin on jo. 5v 3v10kk ja 2v. Aikaisintaan syksyllä voitas "aloittaa" ne puuhat, et nyt on tuumaustauko. 2 edellisen kanssa on vauva aika ollut, noh ei ihan niin leppoisaa. Keskimmäisellä oli kauhea koliikki ja kolmannella kunnon korvakierre. Isompi auto tarvis ostaa. Ja tosiaan kun taas on elo helppoa niin miksi se tarvis taas vaikeutaa?
Mutta sitten taas, se vauvavuosi menee niin äkkiä, kyllä sen jaksaa vaikka päällään seisten. Esikoinen menis eskariin ja sen taipaleen sais olla rauhassa kotona. Sais vietyä lapsia rauhassa kerhoon ja kun kolmonenkin olisi "jo" kuitenkin 3v niin se vuosi voisi olla aika erilainen kun, että aina meillä on ollut pikku taapero menossa mukana.
En tiedä mitä tekis..

 

["Minni"]

Samanmoisia ajatuksia, siis tuon oman ajan ja oman kropan suhteen. Kai tuon vartalon vielä kuntoon kolmannen jälkeen saisi, ku töitä vaan tekis? Mut onko sitä aikaa sitten enää?
Apua! Ehkä nämä ajatukset tästä selkenee ja niiden myötä varmistuu sitten tää vauva-asia suuntaan tai toiseen. Ei vaan jaksais odottaa sitä ajatusten selkeytymistä

Itse opiskelen siis tällä hetkellä ja voimavarojahan se vaatii kahden lapsen kanssa, mutta meillä on onneksi ollut ja on iso tukiverkko, johon tukeutua tarvittaessa. Opiskelut on sujunu todella hyvin ja vielä olisi halua jatkaa, saa nähdä miten sen kanssa käy. Mutta siis ihmeessä, lähde opiskelemaan, jos se siltä tuntuu, kyllä se kahden lapsen kanssakin sujuu, jotenkuten ainakin

 

["timbuktu"]

Jos olisi tukiverkko, olisi asiat varmasti aikalailla toisin. Meidän lapsi ei ole ollut ikinä vieraalla hoidossa (koska olen työtön ja kotona) ja mulla ei siis ole omia harrastuksia tai omaa aikaa juuri ollenkaan. Välillä tekisi mieli ihan oikeasti lentään jonnekin timbuktuun siitäpä tuo nimimerkkini. Tuossa joku kirjoitti jo neljännen lapsen harkinnasta ja mä vaan ihmettelen kuka ehtii ja jaksaa hoitaa neljä!!

 

["vieras"]

[QUOTE="timbuktu";23972690]Jos olisi tukiverkko, olisi asiat varmasti aikalailla toisin. Meidän lapsi ei ole ollut ikinä vieraalla hoidossa (koska olen työtön ja kotona) ja mulla ei siis ole omia harrastuksia tai omaa aikaa juuri ollenkaan. Välillä tekisi mieli ihan oikeasti lentään jonnekin timbuktuun siitäpä tuo nimimerkkini. Tuossa joku kirjoitti jo neljännen lapsen harkinnasta ja mä vaan ihmettelen kuka ehtii ja jaksaa hoitaa neljä!![/QUOTE]

Jos tarkoitat minua,niin hoidan viikoittain 5 lasta 8-9h sitten sen jälkeen omat 3..
Ihan hyvin ehtii ja kerkiää, eipä itselläkään paljoa ihan omaa aikaa ole mitä nyt illan kun lapset on klo.20.00 nukkumassa. Mut tää on tätä nyt
t. neljännestä haaveileva pph.

 

["moomin"]

Samaa tässä jo vuoden verran kohta pohdittu, ja jossain vaiheessa päätettiin että ei. Meidän lapset on nyt tässä (5 ja 8v), ja nautitaan tästä helppoudesta, mitä isommat lapset tuo tullessaan (tai rasitteet on erilaisia, ei tämäkään aina helppoa ole..)
MUTTA, sitten yhtenä iltana (puolisen vuotta "EI"- päätöksen jälkeen) heitin miehelle, että mitä jos sittenkin, ja vastaus oli: No, miksei. Ja tässä sitä nyt ollaan..ehkäisy jäi saman tien pois ja vauva on tervetullut, jos on tullakseen. =) Eniten huolettaa raha-asiat, kuinka "suurperheenä" pärjäämme näillä tuloilla..Mutta asioilla on tapana järjestyä..kai se jotenkin menee..Muuten ei huolia tulevasta, kovasti toivon plussaavani lähiaikoina. =)

 

["timbuktu"]

[QUOTE="moomin";23972745]Mutta asioilla on tapana järjestyä..kai se jotenkin menee..Muuten ei huolia tulevasta, kovasti toivon plussaavani lähiaikoina. =)[/QUOTE]

Mun mies ajattelee samoin eli että asiat varmasti sitten järjestyisivät Mutta sen ei tarvitsekaan olla ties monettako vuotta kotona alkeellisten ihmisten kanssa. Olisi kiva jos pääsisi nyt töihin ja ehtisi olla raskauden aikana hieman sosiaalisemmassa elämässä kiinni. Sitten ehkä jaksaisi sen rankan vauva-ajankin.

 

["moomin"]

Mä en taas ole kokenut vauva-aikoja raskaiksi, päinvastoin. Ikävöin sitä, että saan olla kotona vauvan kanssa, isommat on meillä jo koulussa (nuorempi aloittaa syksyllä eskarin), jos/kun vauva päättää tulla. Kiva olla heitä vastassa sitten kotona.=)

Ja rakastin raskausvatsaani, saa olla luvan kanssa iso. =D Ja imetyksen haluaisin kokea vielä kerran, se oli ihanaa. Olen saanut imettää vain kuopusta.. =/

 

["Minnu"]

Mä kanssa ikävöin vauva-aikaa ja raskausaikaa, vatsaa, potkuja ymym, mitä kaikkea ihanaa se tuokaan mukanaan Mutta sitten kuitenkin jokin askarruttaa...

Vaikka nyt tätä kirjoittaessa mä mietin, et mitä helkkaria sitä pähkäilee näin helpon asian kanssa

 

["hUh"]

Voi joo, et tosiaankaan ole ainoa JAHKAILIJA!
Minä olen jahkaillut asiaa kohta 2 vuotta, eli siitä asti kun esikoinen syntyi. Ja mulla on tää jahkailu tällästä kausiluontoista sinänsä, välillä tuntuu viikon verran, että näin on tosi hyvä ja etten jaksa toista ja opinnot kesken ja töihinkin pitäis joskus päästä ja olenhan viellä nuori (22v) että aikaakin viellä olisi, mutta toinen osa minusta suorastaan huutaa sitä vauvaa. Niin kauhee vauvakuume iskee aina kun luen vauva lehtiä, katson lastentarvike juttuja tai saati kaveri/tuttu ilmoittaa olevansa raskaana.Jos kaupassa näen raskaana olevia iskee suorastaan pieni kateus mun silmille ja se ihana "voikun meillekkin tulis".
Mut tosi tyhmää sinänsä, koska mikään ei estä toisen lapsen tekemistä, mutta kun tää mun pähkäily ei vaan hellitä ollenkaan. Ollaan NIIN MONTA KERTAA päätetty taas joku ihana viikonloppu, että "okei, tulee jos on tullakseen ja ihanahan se olisi", mut tuota hetkeä kestää taas se päivä ja sit illalla jos pitäis kortsu jättää käyttämättä niin sanon "mitäs jos nyt kuitenkin käytettäs" ja oonkin taas aivan epävarma asiasta. Loppujenlopuksi kun noin kävi useesti, mies ei enää jaksanut kun minä vaan "Puhun ja puhun, mutta tositilanteessa kuitenkin en pystykkään".
Jotenkin pelottaa miten sitä jaksaa ja hirvittää se, että suurin osa mun ystävistä on töissä tai ainakin omaa yhden jollei useampaakin ammattia, tai on lukion käynyt ja pitää välivuotta tms. Itse olen vaan peruskoulupohjainen ja työkokemus nolla.
Toinen päivä opiskelu innostaa kauheesti ja haluun kouluun että joskus voin itsekin sanoa että oon jotain opiskellut, mut toisena hetkenä se vauvakuume ja kaikki punkee päälle. Nyt kuitenkin syksyllä oon menossa kouluun, mutta edelleen lasken joka kuukausi, että jos raskautuisin nyt, laskettu aika olisi tuolloin jne. Nyt ehtisin sentään opiskella lähes yhen lukuvuoden jos sille pienelle antais mahdollisuuden. Nyt taas tuntuu etten haluakkaan kouluun sinänsä, alkaa taas ahdistaa koko ajatus. Olisi vaan pitänyt antaa tilaisuus vauvalle jo hetki sitten ja katsoa mitä tapahtuu. Toisaalta oon aika itsekäs ja mulle on tärkeetä myös oma aika tässä elämässä.
Ehdin jo vähän masentua tähän pähkäilyyn, kun tuli niin epävarma olo ja ei enää tiennytkään MITÄ OIKEASTI HALUAA. Ja pähkäilyä pähkäilyä Nyt ollaan harrastettu viikonloppuna KESKEYTETTYJÄ YHDYNTÖJÄ (joku päähänpisto tuokin, tai sellanen hällä väliä) että jos nyt tosta raskaaksi olisin tullut nii onpahan sitte ainakin pienen tarkoitus tulla Mutta taitaa olla aika epätodennäköistä, että tuosta raskaaksi tulisi, vaikkakin ovulaatio ajankohta kyllä oli osuvasti Taidan kuulostaa aika kamalalta

 

["hUh"]

Niin ja lisään viellä, että meilessä pyörii juurikin nämä:

Opinnot olisi kiva saada loppuun (olen myös alalla jossa varmasti löytyy töitä ja opinnot kestää sen 2 vuotta) mutta miten jaksaa sitten kahden kanssa opiskella, kun nyt olisi "Helpompaa" mennä opiskelemaan vaan yhden kanssa

mut sit tulee myös aika iso ikäero lapsille, et kun aina unelma ollut että olisi KAKSI suht pientä, kenestä seuraa toisilleen jne, jotenki pienempi ikäero olisi paljon ihanteellisempi

ja miten sitä sitte jaksaa kahden kanssa ja sen uuden pikkuvauva vaiheen ja raskaus ajan pahoinvoinnit tuon yhden hulivilin kanssa

 

["Minni"]

Mulla onneks opinnot ehtis loppuun asti ennen vauvan syntymää, vaikka raskautuisinkin heti, että sen puoleen ei olis niin väliä

Mulla kans aika kausiluontoista, nyt just on sellanen olo että MÄ HALUAN, mutta viikon päästä voi olla, etten haluakaan, vaan että näin on hyvä ja näin tän kuuluisi ollakin.
Meillä onneks noilla kahdella on pieni ikäero. Jos nyt raskautuisi, niin vanhemmat olisi sitten 5v ja 7v kun vauva syntyisi, jos suht pian tärppäisi ja se olisi ihan viimeinen ikäero minkä haluan. Eli se ajankohta olisi nyt tai ei koskaan..... Tuntuu kuin olisi puun ja kuoren välissä...

 

["anna"]

Meillä oli sama jahkailu alkuvuodesta, mietimme tekisinnekö toisen ja koska olisi hyvä aika. No, pari kertaa olimme ilman ehkäisyä ja samantien olin raskaana. Nyt lapsi 11kk ja toinen syntyy joulukuussa. Varmaan pähkäiltäisiin vieläkin jos ei "luonto" olisi tehnyt tekosiaan. Molemmista tämä on oikein sopiva väli ja asiat saadaan järjestettyä oikein hyvin.

 

["Minni"]

nostelen, jos saataisiin vielä keskustelua aikaiseksi