Vauvalla refluksia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "esikoisen äiti"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

"esikoisen äiti"

Vieras
Vauvani on nyt 4vk ikäinen ja luulen että hänellä on jonkinverran maidon takaisinvirtausta. Vauva ei ole kova itkemään, mutta ei nuku pidempiä pätkiä juurikaan tai jos nukkuu niin nukkuessa vääntelehtii ja ähisee ja puhisee, piereskelee ja nieleskelee ja usein vääntyilyn seurauksena tulee puklulammikko vaikka ruokailusta olisi toista tuntia. Kuolan sekaisia maitokuplia nousee myös helposti tunteja syönnin jälkeen ja samalla vauva nieleskelee ja ilme on sellainen että taitaa maistua pahalta. Puklu on välillä ihan kirkasta, jossa maito on ikään kuin pilaantuneina klimppeinä. Varsinkin iltaisin on selkeästi vatsakipuinen ja syö kiukulla ja raivolla lohduksi, hakkaa päätä rintaan ja välillä parahtaa itkuunkin ja vääntyilee ja ääntelee, ähistelee ja vetää kaarelle. Välillä kesken syönnin nousee puklua jota sitten nielee ja jos en tajua vetää rintaa pois niin menee väärään kurkkuun ja yskittää. Vauva on myös kova hikkaamaan ja aivastelee ja välillä vatsakipuitku on sellaista yskähdystensekaista valittamista. Tyttö kuitenkin kasvaa hyvin, eikä puklua tule mitenkään kaaressa desikaupalla, vaan juurikin vain nousee suuhun, joskus tulee enemmänkin, mutta ei mitenkään valtavalla paineella. Missä määrin tämä on normaalia, riittääkö että otan asian puheeksi neuvolalääkärin kanssa parin viikon päästä vai pitäisikö käydä yksityisellä?
 
Vauva ei myöskään viihdy juurikaan vaakatasossa, vaan mieluiten nukkuu rinnan päällä koholla tai sitten jalkojeni päällä tyynyllä kohoasennossa tai ylipäänsä sylissä. Päivän aikana on ehkä 1-3 tuntia jossain muualla kuin sylissä ja yölläkin vaatii syömisen jälkeen oitkään kohoasentoa.
 
Googleta silent refluks. Siinä puklua ei mahdollisesti tule lainkaan. Kuulostaa kovasti refluksilta. Maista kirkasta puklua jos "pistelee" suussa on vatsahappoa, tämä ei ole normaalia. OIkean lääkärin löytyminen on ensiarvoisen tärkeää, meillä ei ensimmäinen lasten allergologi tunnistanut oireita.
 
silent refluksin oireet kuulostaa tutulle! Miten minun kannattaisi edetä, odottelenko josko neuvolalääkäri pistäisi lähetettä eteenpäin, pitäisikö kokeilla esim. maidotonta dieettiä? Vai soitanko samoin tein yksityiselle lääkäriasemalle?
 
Oli äsken pieni tilanne päällä, en siksi kerennyt enempiä kirjoittelemaan. Refluksi on vaikea asia vauvoilla, koska kaikilla imeväisillä on normaalistikin takaisinvirtausta. liian usein tuijotetaan kasvukäyriä ja puklun määrää, eikä tunnisteta vaivaa. meillä tilanne meni niin pahaksi, että pojan ruokatorvi vuosi verta. Oli kiva kuunnella lääkäreiden kommenteja unikoulusta ja tempperamenttisesta pojasta, kun huomasi, ettei kaikki ollut kunnossa.

Meillä oireita olivat mm. ei viihtynyt vaakatasossa, ei varsinkaan mahallaan, koko yön kestävä huuto, unisyklit 5-45 min, kerran yössä tuli n. 1,5-2h unijakso (Jee..), kädet suussa koko ajan + kova kuolan eritys (tekee hampaita, sanoivat..), viihtyi pystyasennossa, hikkailu, rintaraivarit, korvien raapiminen ym.

Kovasti voimia teille ja toivotaan, ettei kyseessä ole refluksi mutta kyllä teillä aika klassisia oireita löytyy.
 
täällä silent reflux-perhe myös. Oireet teillä on hyvin hallussa, sen verran tahdon vaan sanoa että tavalliset yleislääkärit ja neuvolalääkärit eivät kovin hyvin näitä tunnista. Joten jollet saa lähetettä sovinnolla, tilaa aika Hyvälle yksityiselle lääkärille. Me saatiin 5-kuukautinen poika yksityisen kautta vasta hoitoon, ensin tehtiin ph-vuorokausimittaus, jonka tuloksena pikkuinen sai Prepulsid-reseptin ja äiti menetti uskon kunnalliseen terveydenhoitoon. Varsinkin kun refluksin syy ei ollut elimellinen vaan erittäin vahvojen allergioiden oire.
 
Minkä ikäiselle vauvalle ph-mittaus voidaan tehdä ja missä iässä lääkehoito tarvittaessa aloitetaan? Mitään muita allergian oireita ei ole, joten vaiva lienee rakenteellinen.
 
Meillä oli myös allergiapohjainen refluksi. Kannattaa muistaa, että allergiat voivat oireilla pienillä myös pelkästään suolistolla. Eli löysät ulosteet, pierut, vatsan väänteet ym. Suosittelen myös pikaista hoitoon hakeutumista. Voit myös soittaa terveyspalveluiden neuvontaan 09-10023, jos tuuri käy siellä voi vastata asiantunteva hoitaja ja voisit saada luvan kokeilla Gavisconia. Gaviscon on reseptivapaa liuos refluksiin, älä kuitenkaan lähde kokeilemaan sitä omin päin. Meillä ensimmäisen Gavisconiannoksen jälkeen poika nukahti 21.00 ja nukkui koko yön! Viimeiset 3 kk aikaisintaa 04.00 ja 1.2-2 tunniksi.

Emme tarvinneet ph-mittausta koska oireet ja vaste lääkkeelle olivat niin selvät. Valitettavasti kyseinen lääke ei auttanut meillä pitkään, vaan jouduimme siirtymään toiseen valmisteeseen.
 
En tiedä kuinka pienille tuota vuorokausimittausta tehdään, ja lääkityksen aloitus varmasti riippuu diagnoosista. Sinulla on tosi pieni vauva, jonka oireet saattavat muuttua kuukausien kuluessa paljonkin. Kokemuksesta voin sanoa, että tiesin alusta pitäen pojan olevan sairas, mutta vasta vuoden ikäisenä meille paljastui koko allergiakarmeus.

Teidän kohdalla toivon että alkutaival lääkäreiden ja neuvolan kanssa sujuu hyvin, ja sinut otetaan vakavasti. Vinkkinä sen verran että ennen lääkärikäyntiä kirjaa tarkasti syömiset, pulauttelut, nukkumiset, ähinät ja itkut - tämä toimii ensimmäisenä dokumentaationa teille ja lääkärille.
 

Yhteistyössä