vauvan askeleet

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja asdfghjklfhj
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

asdfghjklfhj

Vieras
Hämärä otsikko.. :)

Tarkoitan siis sitä, kun synnäriltä kotiin lähtiessä lastenlääkäri tarkisti vauvan, ja testasi lasta kannattelemalla, että tuleeko "askelia".

Neuvolassa koittavat tuota samaa.. Mitä kun kuukauden ikäisellä ei enää tulekkaan niitä askelia, vaan seistä napottaa vaan yhdessä kohtaa.. Vaikka kuin täti yritti, ei suostunut ottamaan kuin lopulta ihan pienen askeleen toisella jalalla. Eikä sitäkään voi oikein askeleeksi kutsua minkä otti.

Onko jotain vialla vai mitä?
 
Meillä oli tuota askelta vaikea saada synnärilläkään. Ihan pienen pienen askeleen otti ja se oli lääkärin mielestä ok. Myöhemmin neuvolassa ei niitä askelia saatu. Ei sitä sen kummemmin jääty pohtimaan. Muistaakseni neuvolatäti sanoi, että joillakin se jää tosi aikasin pois, eikä siis ollut mitenkään huolissaan. Ja ihan normaalisti on vauva lähtenyt liikkeelle. Nyt ikää on jo 1v3kk ja porhaltaa hirmu vauhdilla kävellen eteenpäin. Meillä vielä myöhemmin epäiltiin lonkassakin jotain vikaa, oli jopa ultraäänitutkimuksetkin asiasta. Tätä siis epäiltiin epäsymmetristen ihopoimujen takia (reisissä), mutta mitään ei löytynyt. Älä etukäteen rupea murehtimaan. En tiedä asiasta enempää, mutta meillä ei ainakaan ole ollut tuosta "ongelmasta" johtuvaa vikaa.
 
Hei!
Useilla vauvoilla on tällainen kävelyrefleksi ja on normaalia, että se katoaa muutamassa kuukaudessa. Kaikki ei askella lainkaan ja toiset lopettaa tosi aikaisin. Silti ihan normaaleita vauvoja, älä siis murehdi.
 
Kuten edellinen kirjoitti,se on tosiaan normaali refleksi ja sen nimenomaan kuuluu kadota tiettyyn ikään mennessä. Askellusta ja muita tällaista vauvan ei-tahdonalaisia liikkeitä kutsutaan heijasteiksi, ja on tärkeää, että ne häviävät, jotta vauva sitten myöhemmin alkaa kehittää tahdonalaisia liikkeitä.

Muita tällaisia heijasteita, joita myös neuvolassa testataan, on esim se, kun vauva säikähtäessään heilauttaa molemmat kätensä ylös pään viereen, tai se, kun vastasyntynyt tarttuu sormeen. Ja ne kaikki siis häviävät iän myötä, mikäli vauva kehittyy normaalisti.

- en osannut selittää näitä kovin tieteellisesti, sori. Lue esim oheinen artikkeli jos olet kiinnostunut:
http://yle.fi/akuutti/arkisto2007/200207_d.htm
 

Yhteistyössä