Vauvan jalassa näkyi neuvolassa pieni tumma läikkä, kui mustelma

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Olin 2kk vauvan kanssa neuvolassa ja siinä kun th sitä tutki niin yhtäkkiä näin nilkassa sellaisen n. 5-7mm olevan pikkuisen läikän. Muistin heti että mielestäni samassa kohtaa vauvalla oli syntyessään samanlainen jälki, se oli siinä ehkäviikon tai kaksi syntymähetkestä asti. Silloin ajattelin että se on synnytyksessä tullut pieni sinelmä tai jotain sellaista. Vauva tuli aika lennähtäen nimittäin maailmaan.

Th ei osannut sanoa mikä se olisi mutta parin minuutin päästä sitä ei enää ollut. Minä kysyin että voiko se olla verisuoni ja th sanoi että hän ei osaa sanoa. Meidän th ei yleensäkään osaa sanoa mitään ://

No joka tapauksessa en ole sitä tässä välissä nähnyt eikä sitä nytkään enää näy. Saattaako se siis olla joku pieni verisuonen pätkä joka näkyy joskus. Silloin vastasyntyneenä vauva oli punaisempi ja tietysti ns. luisempi eli jos se näkyi silloin paremmin ja nyt vain satunnaisesti?

Arvatkaa kieppuiko jo mielessä leukemiat ja kaikki. :(
 
en osaa sanoa mikä vois olla,mut mulla on koko pienen ikäni ollu molempien silmien vieressä ohimoilla sellaset peukalon pään kokoset "mustelmat" jotka ei tosiaan oo aina näkyvissä vaan ainoastaan välillä..en tiiä mitä ne on vaan eipä niistä mitään häiriötä oo ikään ollu..
 
Alkuperäinen kirjoittaja kunnon kinttaat:

Ne on sitten aika isotkin. No tuo näkyi tosiaan silloin ihan vastasyntyneenä mutta ei sitten enää ja kyllähän sen vaipanvaihdon yhteydessä näkisi. Nyt se oli ihan pienen hetken siinä näkyvillä.

Alkuperäinen kirjoittaja ap:

jep,mulle ei oo tosiaan ikinä selvinny et mitä ne on mut eipä oo haittaakaan ollu..
 
Eikös syntymämerkit yleensäkin ole sellaisia että voivat ilmaantua myöhemminkin. Itselläni on kasvoissa läikkä mikä ilmaantuu vain kun olen kiukkuinen tai muuten "kiihdyksissä". en mä siis olisi huolissasni ollenkaan. Voihan niitä luomiakin tulla jo vauvoille tai muita merkkejä, osa tummuu iän mukana osa taas haalenee. Näytä vaikka lääkärille seuraavan kerran kun on lääkärineuvola, jos jälki vielä näkyy. Huoli pois!
 
Yhteistyössä