vauvan kasvu ja vaatteiden määrä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tiinu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kietaisubodyt on vielä parempia. Mun mielestä paita on edelleen tosi hankala vaatekappale vauvalle, on aina korvissa, kun nostaa vauvan syliin. Mutta makuaisioitahan nämä on.
 
Meidän vauva painoi syntyessään reilu 4 kiloa ja täytyy kyllä sanoa, että ihan turhaan olin ostanut kasan 56 senttisiä vaatteita. Mahtuivat kai viikon ajan päälle. Olipa noloa, kun tuli vieraita ja toivat ihania pukuja, tosiaan kokoa 56 ja yhdesti pidettiin muodon vuoksi päällä. Minusta paras koko oli 62 cm, se meni muutamasta viikosta tähän 3 kk. Mutta nämähän riippuu niin vauvan koosta. Pienelle vauvalle haluaa varmasti pukea pieniä vaatteita.
 
Meillä poika 4015g ja 52cm. Yhtään 50cm vaatetta ei oltu hankittu,hyvä niin. 56cm vaatteet sopi ensimmäisen kuukauden ja 3kk iässä oli jo käytössä 68cm vaatteet. Nyt poika 5kk ja 74cm on kaikki bodyt,housut sen sijaan 68cm.

Ollaan alusta asti menty body/päivä tahdilla. Alussa pulauttelua ja nyt soseiden päristelyä. Hyvin harvoin paita säilyy puhtaana seuraavan päivään.
 
"Se vaatteiden vaihtotiheyskin varmaan riippuu vauvasta. Meillä söi tissiä, eikä puklaillu juuri lainkaan joten sain pidettyä samaa bodya esim. 3kin päivää. Kaverin vauva vastikkeella ja kauheet puklit alusta pitäen joten joutui vaihtamaan päivittäin vaatteet..."

Siis hetkinen, eihän pulauttelu ole mitenkään sidoksissa siihen, saako vauva tissimaitoa vai vastiketta. Meillä tyttö oli täysimetyksellä, ja pulauttelee lähes joka syönnin jälkeen edelleen vaikka saa jo kiinteitäkin (ikää reilu 5kk)
Meillä syntymämitat 49cm ja 3,3kg, 50senttisiä oli kolme vaatekertaa, 56-senttiset olivat ihan hyviä nekin alusta alkaen. Valmistajittain koot vaihtelevat tosi paljon. Yksi 50cm haalari, joka oltiin saatu lahjaksi, mahtui 2 viikkoa. Toista asua, kietaisubody+potkarit, käytettiin reilu kuukausi. Mutta esim. meidän äidin mukaan mulle ovat 60cm vaatteet mahtuneet aikanaan vain kuukauden! Mä kun olin yli nelikilioinen syntyessäni ja kasvoin aluksi hurjaa vauhtia niin pituutta kuin leveyttäkin ;)
 
...keskustelu rönsysi pulautteluun. Meillä neiti pulauttelee tosi paljon, imetysohjaaja neuvoi imettämään selällään maaten, lapsi rinnan päällä. Näin ei imiessään imaise mukanaan niin paljon ilmaa, joka kuulemma aikaansaa pulauttelua.
 
Niin, voihan se olla että toi selällään imettäminen auttaisi :) Oon joskus kokeillut, mutta en ottanut tavaksi. Mulla herui maitoa hirveästi etenkin alussa, suorastaan suihkuamalla. Vauva joutui tekemään töitä, että sai kaiken nieltyä, ja tällöin tuntui aina ilmaakin menevän masuun enemmän. Röyhtäisyn mukanahan sitä maitoakin usein ulos tulee.
 
Meillä ei päästy käyttämään niitä pienimpiä kokoja koskaan. Olin ottanut laitokselle mukaan ihanat pienet kotiintulovaatteet mutta sitten meidän tytöllä todettiin lonkkaluksaatio ja laitettiin lonkkalasta. Isä kävi kiireesti kotoa hakemassa äitiyspakkauksen 70 cm vaatteita mitä sitten käytettiin ekat kaksi kuukautta. Meillä olivatkin ne pienimmät sitten ihan turhia, mutta jos sitten pikkukakkosen päälle saisi laittaa :)
 
Miten sain puettua 44cm:set kuukauden ajan vauvan päälle? Laitoin kädet hihoihin ja jalat lahkeisiin jne.. :) No ei, meillä oli H&M:n 44 senttiset ja äsken vielä oikein tarkistin, niin noin kuukauden ikäisenä on vertailukuva, jossa vauvan ranne on yhtä paksu kuin mun pikkurillin kapein kohta ja jalat on ihan luuta ja nahkaa. 44 senttinen body on kuvassa päällä ja ei se mitenkään kiristä. Onko naistenklnikalla tullut synnytyksen jälkeisessä punnituksessa mittavirhe vai ollaanko onnistuttu saamaan iso erä virheellisesti kokomerkittyjä hennesin vaatteita, en osaa sanoa. Mutta joo, eipä mullakaan tapana ole vauvaa mihinkään makkarankuoriin ahtaa :)

mari
 
Alkuperäinen kirjoittaja R:lle:
Miten sain puettua 44cm:set kuukauden ajan vauvan päälle? Laitoin kädet hihoihin ja jalat lahkeisiin jne.. :) No ei, meillä oli H&M:n 44 senttiset ja äsken vielä oikein tarkistin, niin noin kuukauden ikäisenä on vertailukuva, jossa vauvan ranne on yhtä paksu kuin mun pikkurillin kapein kohta ja jalat on ihan luuta ja nahkaa. 44 senttinen body on kuvassa päällä ja ei se mitenkään kiristä. Onko naistenklnikalla tullut synnytyksen jälkeisessä punnituksessa mittavirhe vai ollaanko onnistuttu saamaan iso erä virheellisesti kokomerkittyjä hennesin vaatteita, en osaa sanoa. Mutta joo, eipä mullakaan tapana ole vauvaa mihinkään makkarankuoriin ahtaa :)

mari

Heh, joo, kädet varmaan hihoihin jne. ;o)

Juu, todella meillä tyttö syntyi 44-senttisenä, oli viikon ikäsenä 46-senttinen ja hoikka myös, mutta mä en noita pikkuvaatteita saanut vauvan päälle puettua. Meillä siis kanssa H&M:n vaatteita, ylläripylläri! ;o) Musta ne vaatteet oli vaan niiiiin pieniä, eikä pääkään mahtunu bodyn kaula-aukosta. Oisko ollut sitten vaatteissa mittavirhe? Tai sitten sä oot parempi pukemaan, ku minä, jota sitäkään en mun silloisella vauvanhoitokokemuksella lainkaan ihmettelis! :o)
 
Paljon oli turhaa vaatetta tullut hankittua.Käytännöllisyys ratkaisi mitä tuli pidettyä Kietaisubodit olivat aivan ehdottomia..kävin vielä ostamassa Lindexiltä kaikki saatavilla olevat värit lisäksi. Niitä oli kokoa 50 muistaakseni 6kpl ja kokoa 60 pari enemmän. Ne ovatkin oikeastaan ainoat mitä laitoin seuraavaa varten säästöön. Vaikka itse olisin pientä vauvaa uskaltanut tunkea päänylivedettäviin, mies ei ollut käsistään yhtä näppärä. 44cm mahtuivat päälle reilun kaksiviikkoa, ilmankin olisi pärjätty.
 
Mulla on tässä just sylissä olevalla pojalla 56-senttinen potkupuku, joka mahtuu hälle just just. Kaveri oli synryessään 3220 g, 50 cm ja nyt kolmiviikkoinen. Hirveesti on vaihtelua koissa, monet 60 senttiset on sopivia, toiset aivan tajuttoman suuria.

Mäkin sain ennen kamun syntymää ohjeistusta, että kietaisupaidat ja bodyt on parhaita. Onneksi ollaan saatu muitakin (ite ei oo juuri hankittu, kun lahjoina syytää koko ajan tuttavat vaatetta), koska mieheni ei kuulemma voi käsittää, mitä helppoa on kiinnittää pikkuruisia risteileviä nauhoja sinne ja tänne. Hän ei siis osaa pukea kietaisuvaatteita :-)
 
Joo, meilläkin oli yksi nauhallinen kietaisubody, ja varmaan kerran pidettiin. Mutta ne neppareilla kiinnitettävät melkein kului puhki. H&M:ltä niitä ostettiin, kahden pakkaus maksoi kai jotain 5,90, eli ei järin kalliita olleet.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Justiina:
Kyllä se pienten vaatteiden hankinta riippuu vauvan koosta. Kaikkea ei tosin tarvitse olla valmiina. Kaupat ovat auki vauvan synnyttyäkin. Varaa synnärille mukaan 56 cm vaatteet ja jos pienempi vauva niin osta sitten vasta niitä 50 senttisiä. 60 senttiset menee ihan hyvin alkuviikot jos vauva syntyy yli 50 senttisenä. Eihän ne aluksi edes liiku itse paljoakaan.

Meillä 4 kiloinen ja 54cm vauva. 50 senttiset vaatteet ei olis mahtuneet päälle lainkaan synnäriltä lähtiessä. 56, 60 ja 62 senttisiä bodeja käytettiin ehkä 1,5kk. Nyt bodyt 68cm jäämässä pieneksi (poika 3kk) mutta 62 senttiset collegehousut menee vielä ihan hyvin.

Meillä mennään päivä ja body -vauhtia. Vaikka onkin rintaruokinnassa niin pulauttelee mielettömästi. Nykyään pidän kotona froteista ruokalappua jottei body olisi koko ajan märkä ja pojalla inhottava olla.

Meillä sama homma. Pojalle menee nyt 60cm kokoisia bodyja Tutalta, vaikka pituus jo reilusti yli 60cm. (poika 7vk)56cm meni aiemmin juuri tutan mallistosta, muut ei mahtunut. 50cm jäi käyttämättä. 62cm on ok. housut/sukkahousut menee paremmin kuin bodyt, siis pienemmät. Mulle sisko neuvoi, että osta vaan 60cm kokosia. Olisi pitänyt uskoa. Me vanhemmat ollaan isokokosia,(175cm ja 185cm) niin lapsi kans tosi pitkä jo nyt.
 

Yhteistyössä