Vauvan syntymä huolestuttaa... :(

[vauvaa odotellessa]

Kysymystä uudelleensynnyttäjillä, että minkälaisin fiiliksin olette odottaneet toisen (kolmannen, neljännen, jne. ) vauvan syntymään yleensä? Odottavatko kaikki uudelleensynnyttäjät vauvan syntymää yhtä innolla mitä esim. esikoisen kanssa odotteli?

Kyselen tätä siksi, että itselläni on alkanut hieman "paniikki" kasvaa sen suhteen, että miten sitä taas jaksaa vauva-ajan kaikkine valvomisineen, etc... Minulla on siis yksi lapsi, joka tulee kakkosen syntymän aikaan olemaan reilu pari vuotias.

Tunne on oikeastaan todella perusteeton, sillä esikoinen oli tosiasiassa hyvinkin helppo vauva, söi ja nukkui hyvin eikä pahemmin itkeskellyt. Silti se vauva-aika tuntui hyvin raskaalta ja muistan sen vain sellaisena päivästä toiseen sumussa kulkemisena. Ehkä syynä oli ajankohtaan kasaantuneet ulkopuoliset vakavan stressin aiheet, tai sitten asian uutuus. Ja joskus tuntuu, että en ole vielä kunnolla edes "toipunut" siitä ajasta. Joka tapauksessa, nyt on alkanut kunnolla huolestuttamaan oma jaksaminen vauvan syntymän jälkeen, kun tälläkin hetkellä tuntuu tuota päivittäistä stressiä olevan hieman liikaa. Hölmlnä en ole edes tehnyt mitään valmisteluja vielä vauvan syntymän suhteen, sillä alitajuntaisesti haluan vain siirtää asiaa mielessäni. Tosiasia kuitenkin on, että vauva syntyy reilun kahden kuukauden kuluttua, eli kannattaisi ryhtyä toimiin asian suhteen... Koen tämän pelkoni ja huoleni omasta jaksamisesta todella nolona, joten en ole tästä pahemmin kehdannut muille puhua. Huoli ja pelko on kuitenkin todellinen ja luo varjoa tämän odotuksen päälle. :snotty:

 

[una]

se on ihan normaalia tuo tunne,mutta kunhan se vauva on syntynyt niin siitä se lähtee ja tuo tunne unohtuu kun arki alkaa rullaamaan ja ihan varmasti pärjäät hienosti usko pois

 

[Aamuäree]

:hug:

Kai se on ihan normaalia.

Kyllä mä odotin ihan toisin ajatuksin toisen lapsen syntymää. Ja kun siinä oli taapero huollettavana, vuorotellen töissä ja saikulla tai prenalla, niin ei kauheasti ollut intoa ja aikaa laittaa ja suunnitella tarpeistusta vauvalle.
Mutta nehän olikin jo valmiina (kaapeissa jossain) ja yhtäkkiä tuntui ettei sävysävyyn vuodevaatteet ja joka toinen päivä sairaalakassiin vaihtuvat tavarat nyt ehkä olekaan niin tärkeitä.

Ei tuo ole yhtään noloa ja siitä olis hyvä puhua jollekin. Joko miehelles, hyvälle ystävälle tai neuvolan terkalle, jos sattuu olemaan sellainen jolle voit avautua.

Nukutko sä hyvin?

 

[ap]

Kiitos ihanista vastauksista. Puhua tästä varmaankin pitäisi. Neuvolassa vain en haluaisi alkaa asiaa purkamaan ja miehelle puhuminen on hieman halnkaa, sillä hänen sairastelunsa oli yksi esikoisen vauv-ajan stressin syy, enkä haluaisi "syyllistää" häntä siitä. Totta on, että nukun hieman huonosti ja se ehkä hieman lisää näitä huolia. Toivotaan, että homma kuitenkin järjestyy, kun aika tulee.

 

[vieras]

minäkin pelkäsin toisen syntymää, mutta kaikki kävikin helpommin. Jotenkin sitä kasvaa itsekin siinä perheen mukana.. nyt jännitän kolmannen tuloa,mutta uskon että kaikki käy helpommin kuin viimeksi. Kaksi isompaa ovat jo omatoimisia ja leikkivät yhdessä, joten eivät tarvitse ihan koko aikaa huomiotani samalla tavalla. Toki epäilen myös omaa jaksamistani, mutta kai se on ihan normaalia ja varmasti siitä selviää. Vauva-aika on loppujen lopuksi kuitenkin aika lyhyt.

 

[riemu]

Mulla oli samanlaisia tuntemuksia kun toista odotin.
Ekan kanssa vauva-aika olisi ollut muuten helppoa mutta otin liikaa stressiä. Halusin tehdä kaiken täydellisesti, kun olin niin nuori, ettei kellään olisi sanomista mun iästä. Vauva oli helppo, mutta minä itkuinen ja sekaisin pari kuukautta. Oli myös paljon asioita joita en silloin tiennyt. Ihan kaiken suhteen. Synnytyksestä alkaen. Eli tosiaan vähän ajattelin kauhulla että josko se on samanlaista toisen kanssa. Mä ajattelin myös että mitenköhän voin tulevasta vauvasta tykätä yhtä paljon kuin esikoisesta. Pelkäsin ettei mitenkään.
No, toinen kun syntyi, niin kaikki olikin miljoona kertaa helpompaa. En stressannut mistään. Ja ihmettelin ajatuksiani siitä etten ehkä osaisi välittää uudesta yhtä paljon. :heart: Toka kun oli kolmekuinen olinkin taas raskaana. Kolmannen kanssa kaikki sujui kuin vettä vain, enkä edes ajatellut mitään etukäteen. Kolmas kun oli kaksi, niin syntyi vielä neljäs, joka on nyt kuusivuotias.

Nyt olen itse 32 ja vauvakuume vaivaa. Eli viidettä toivon. Halusin vaan sanoa että toinen vauva-aika, kolmas jne... menee todellakin kuin tanssien verrattuna ensimmäiseen, vaikka taapero pyörisi jaloissa. Onnellista odotusta, äläkä liikaa huoli :hug:

 

[viersa]

minua ei mietitytä siinä asiassa mikään muu kuin se, miten selviän synnytyksessä hengissä.
koskaan ei ole ollut mitään ongelmaa, mutta pelko joka kerta suurempi