T
Tullero
Vieras
Moi!
Me olemme raskauden ajan suunnitelleet, että otamme vauvallemme vakuutuksen ennen syntymää. No, nyt tänään olen havahtunut siihen, että taidamme olla asian kanssa liian myöhässä. Laskettuun aikaan on hieman vajaat 2kk. Lueskelin netistä eri vakuutusyhtiöiden ehtoja ja kaikissa on maininta, että vakuutus tulee ottaa vähintään 2kk ennen laskettua aikaa.
Luin aikaisemmin KaksPlus-lehdestä vakuutuksista ja sain siinä olleesta artikkelista väärän käsityksen. Siinä luki, että esim. Lähivakuutuksessa ei ole ollenkaan ala-aikarajaa vakuutuksen ottamiselle. Ymmärsin silloin, että tämä tarkoitti, että vakuutuksen voi ottaa milloin tahansa ennen laskettua aikaa, mutta nyt vasta ymmärsin, että se ilmeisesti tarkoittaa sitä, että vakuutuksen voi ottaa heti raskauden alussa.
Harmittaa ihan vietävästi... Onko teillä tietoa, onko mitään keinoja saada vakuutusta vielä. Onko tuo 2kk-aika esim. päivälleen tarkka? Olisin tänään käynyt Lähivakuutuksessa (siellä on meidän muut vakuutukset), mutta se oli mennyt pääsiäisen vuoksi kiinni jo klo 13 ja pääsin töistä vasta klo 15.
Lisäkysymyksenä vielä, että mitä mieltä olette yleisesti ennen syntymää otetun vakuutuksen tarpeellisuudesta?