Velkakierre, miten selviytyä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Toivoton123
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Toivoton123

Vieras
Olen joutunut velkakierteeseen n. 40 000€velkoja eri kulutusluotoista ja lainoista. Lisäksi pankille velkaa 13000€. Olen maksanut lyhennykset kyllä ettei vielä ole ulosotossa mitään, mutta tämä tilanne on karannut täysin käsistä ja kauaa en enää näitä pysty hoitamaan. Koittanut aina uudella lainalla maksaa laskuja pois ja yhtäkkiä niitä onkin kertynyt niin että on korvia myöten veloissa. Tilanne miten tähän päädyin alkoi kaikki siitä että mies perusti firman kun lapsemme oli juuri syntymäisillään, se ei mennytkään niin hyvin kuin hän ajatteli ja koko ajan oli miinuksella, minulla oli raskauden jälkeistä masennusta ja kaikki alkoi kaatua päälle, silloin en vielä ottanut lainoja mutta joitain tavaroita ostin osamaksulla ja niistä alkoi kertyä yhdessä paljon maksettavaa. Jossain vaiheessa firma meni konkurssiin ja isot mätkyt joten jouduin paljon maksaa talouden menoja, palkasta maksoin laskuja ja mitään ei jäänyt käteen niin aloin ottamaan lainoja, noiden maksamiseen tarvitsinkin lisää lainaa ja näin oli kierre valmis. En ole koskaan tästä kenellekkää kertonut, en uskalla, häpeä on suuri! Välillä mietin miten voin selvitä tästä, olen ihan poikki. Meillä tuli miehen kanssa juuri ero, hänkään ei tiedä tästä tilanteestani mitään. Velkaneuvojalle olen saanut ajan tammikuun loppuun. Toivoisin silti että saisin asian muulla tavalla järjestettyä.

Onko kenelläkään vastaavaa tilannetta nyt tai ollut? Miten apua tähän ja millä tavalla olette saaneet maksettua velkanne? Kuinka olette kertoneet läheisillenne?

Kaikki vinkit ja tsempit olisivat nyt paikallaan! Alan olla umpikujassa ja aivan väsynyt tämän tilanteen takia. Tiedän toki että kaikki on omaa syytäni..
 
Oliko se firman kirjanpito ihan retuperällä? Yhtäkkiä kuulostaa oudolta, jos firma oli ollut koko ajan miinuksella, meni konkurssiin, ja silti tuli suuret veromätkyt. Veromätkyjä tulee vain kahdessa tapauksessa: joko niitä tuloja on oikeasti ollut paljon, tai sitten tuloja ei ole ollut mutta veroilmoitukset tekemättä jolloin verottaja tekee erittäin raskaan arvioverotuksen.
 
Äläkä mieti omaa syyllisyyttäsi. Ihmisiä ajautuu tuommoisiin ja jopa pahempiin tilanteisiin. Pankkiin nimenomaan ja järkevä suunnitelma. Kyllä se siitä. Alkaa helpottaa kun on suunnitelma.
 
  • Tykkää
Reactions: Zariza
Oliko se firman kirjanpito ihan retuperällä? Yhtäkkiä kuulostaa oudolta, jos firma oli ollut koko ajan miinuksella, meni konkurssiin, ja silti tuli suuret veromätkyt. Veromätkyjä tulee vain kahdessa tapauksessa: joko niitä tuloja on oikeasti ollut paljon, tai sitten tuloja ei ole ollut mutta veroilmoitukset tekemättä jolloin verottaja tekee erittäin raskaan arvioverotuksen.
Tätä minäkin hiukan ihmettelin.
 
Joo täälä ollaan samanlaisessa tilanteessa. Käytännössä olen systemaattisesti käynyt kaikki lainaluettelo.fi:n lainanantajat läpi. Nyt pitäis kyllä saada jo jostain joku isompi yhdistelmälaina.. Mitenköhän tästä selviäis..?

Onko joku hakenut lainaa tuolta Kompletbank.fi:stä? Mainostaa paljon telkkarissa, ja ilmeisesti saa maksaa lyhennykset omaan tahtiin. Korot tottakai pitää maksella kuukausittain.
 
Hae velkajärjestelyyn. Töissäkäyvä maksaa velkoja 3v ja lopppuvelan saa anteeksi. Työtön/opiskelija joutuu odottamaan 5v, jonka jälkeen saa koko velan anteeksi.
 

Yhteistyössä