\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.07.2006 klo 14:14 vieras kirjoitti:
en kirjoita tätä millään pahalla.tuli vain mieleeni erään läheisen ystäväni kommentti.hän oli ennen pahasti alkoholisoitunut ja yhtäkkiä raitistui.Hän sanoi:Ei alkoholismi ole mikään sairaus.Kyllä voi olla juomatta jos haluaa.Minä olin tähän asti uskonut sen olevan sairaus,mutta tästä asiasta kun hänen kanssaan juteltiin,niin mieleni muuttui.Tänä päivänä hän on edelleen raitis ja olen niin ylpeä hänestä!
Jäi sen verran vaivaamaan tämä kommentti, että (jos onnistun liittämään tekstin...) laitan osan a-klinikkasäätiön sivuilta löytämästäni jutusta tähän ja siellä esim. otsikon "Uusia tutkimustuloksia" alla löytyy tietoa 2-tyypin alkoholismista. #&%?$!* sairaus niin potilaalle kuin läheisille.
Korostan, että kyse on altistavista geeniasioista, jotka ovat yhteydessä haitallisten ympäristötekijöiden kanssa. Niitä on meillä kaikilla ainakin joihinkin sairaudenkaltaisiin tiloihin. Geneettinen alttius impulsiivisuuteen tai tyyppi 2 alkoholismiin ei eroa geneettisestä alttiudesta esimerkiksi sydäntauteihin. Impulsiiviset väkivaltaiset ihmiset eivät myöskään ole "valinneet kohtaloaan". Impulsiivisen väkivaltaisuuden ja tähän kytkeytyvän ASP:n on todettu olevan eräs voimakkaammin suvuittain kulkeutuvia psykiatrisia poikkeavuuksia. Kulkeutuminen tapahtuu nimenomaan isänpuoleisessa suvussa.
Uusia tutkimustuloksia
Biologisesti kyseessä on geneettisissä sisaruspari-kytkentä- ja assosiaatioanalyyseissä impulsiivisessa väkivaltaisuudessa todettu keskeisimpänä löydöksenä seroniini-1-B-reseptorin geeni kromosomissa 6 tai sen läheinen alue. Toisaalta rikollisuuteen ja väkivaltaisuuteen kytkeytyvä niin kutsuttu 2-tyypin alkoholismi (johon humalassa tapahtuvat aggressiiviset sekoilut liittyvät), ja joka muodostaa noin 15-20 prosenttia alkoholismista, on alustavissa koko ihmisen perimän kytkentäanalyyseissä paikannettu kromosomiin 11 ja sen lyhyempään haaraan. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että ASP:hen liittyvä 2-tyypin alkoholismi olisi normaalista alkoholismista erillinen sairaus, jonka hoito myös mahdollisesti tulee eriytymään.
Edelleen on todettu, että vaikea, jo alle 10-vuotiaana alkanut käytöshäiriö (ehkä noin 0,5-1 prosentilla poikalapsista) aina edeltää ASP:tä ja usein johtaa ASP:hen ja tämän alkoholismin kehittymiseen jo murrosiässä. Lasten- ja nuorisopsykiatrinen sekä sosiaalihuollon sektori ei pysty juurikaan tätä kehitystä estämään ilmeisesti juuri näiden biologisten seikkojen ja tietämättömyyden vuoksi. Joka tapauksessa läntisen maailman vankilat ovat täynnä ASP:tä, koska sen kehitystä lapsena ei ole pystytty ennaltaehkäisemään.
Tiedon lisääntyessä lapsuuden ja nuoruusiän hoitavat sektorit joutuvat kuitenkin kantamaan päävastuun tästä ennaltaehkäisystä ja alustavasta hoidosta yrittäen estää poikakotien, vankiloiden ja vapauden välistä edestakaista elämänkulkua. Aikuisena siitä kantanevat päävastuun tulevaisuudessa mm. oikeuspsykiatrian edustajat vankeinhoidon ja sosiaalihuollon ohella. Serotoniinin esiasteen aminohapon tryptofaanin (ja sen vapaan muodon) verestä mitattava pitoisuus on mahdollisesti tulossa helposti käytettäväksi indikaattoriksi poikkeavan serotoniinin aineenvaihdunnan selvittämisessä.
Vuonna 2000 todettiin aivojen uudella kuvantamismenetelmällä, että ASP-väkivaltarikollisilla oli otsalohkon harmaa eli pintakerros 11 prosenttia ohuempi kuin keskivertoihmisillä. Aivoaineksen puute ei liittynyt jo murrosiässä alkavaan alkoholismiin ja sen mahdollisesti aivosoluja tuhoavaan vaikutukseen. Viimeksi mainitusta tulokset on kuitenkin tällä hetkellä ristiriitaisia ja varhainen alkoholisoituminen voi olla myös kuvassa näissä löydöksissä.
Tarkkaa syytä näihin löydöksiin ei vielä ymmärretä, mutta asian uskotaan mahdollisesti liittyvän myös serotoniinijärjestelmään nivoutuviin aivojen hermosolujen kasvutekijöihin. Myös hippokampus- ja amygdala-nimisten aivotumakkeiden koon ja toiminnan on todettu kytkeytyvän psykopatia-skaalan korkeisiin pistemääriin. Ajankohtainen katsaus näistä aivolöydöksistä on luettavissa Nature-lehden tuoreessa numerossa (The Editorial 2001).
ASP:hen liittyvä elämänaikainen kehityskaari on myös selkiytynyt. Impulsiivisen väkivaltaiset miehet ja naiset kuolevat poikkeuksellisen usein jo 30-40 vuoden iässä (mikäli eivät ole jatkuvasti vankilassa). Tämä johtuu impulsiivisista tapaturmista, itsemurhista, päihdeaineiden käytöstä, henkirikoksista jne. He kuolevat usein väkivaltaisiin kuolemiin, kun normaaliväestössä näihin menehtyy vain muutama prosentti. He eivät osaa samalla tavalla säädellä väkivalta- ym. tilanteissa ilmenevää käyttäytymistään, kuten ihmiset yleensä.
Vaikka yleensä ollaan sitä mieltä, että säätelykyvyn vaikeuteen liittyvien biologisten asioiden rikoksissa pitäisi vaikuttaa tuomioita alentavasti, on etenkin Yhdysvalloissa esitetty päinvastaisiakin kantoja. Tämä johtuu siitä, että biologiset seikat ovat usein niitä pohjimmaisia asioita, jotka johtavat toistuvaan väkivaltaisuuteen ja siten vaarallisuuteen. Käytännön vaarallisuuden arviointi ei toki ole tällä hetkellä näin pitkällä tutkimusten kalleuden ja hankaluuden vuoksi. Myös Suomen oikeuskäytännössä pitäisi tuomioistuinten ottaa selvä kanta siihen, miten nämä biologiset löydökset vaikuttavat alentuneeseen syyntakeisuuteen ja tuomioiden pituuteen. Tuomioistuimethan viime kädessä päättävät syyntakeisuuteen liittyvistä asioista.
Hoitokäytännöt
Täsmälääkkeiden kehitys impulsiiviseen väkivaltaisuuteen on myös pitkällä. Ensi sijassa käyttöön ovat tulossa serotoniini-1-B-reseptoreihin liittyvät valmisteet, jotka ovat eläinkokeissa osoittautuneet tehokkaiksi ja joita on alustavasti kokeiltu myös ihmisillä. Tällä hetkellä parhaat käytössä olevat lääkkeet impulsiivisuuteen ovat masennuslääkkeinäkin käytettyjä serotoniinin takaisinoton estoon vaikuttavia valmisteita.
Suuri ongelma on tulevaisuudessa se, ketä hoidetaan ja kuka päättää hoidosta ja sen pituudesta. Ainakin ne, joiden kohtalona on jo nyt olla koko ikänsä pakkolaitoksissa tai suljetuilla psykiatrisilla kriminaaliosastoilla usein neurolepteillä turraksi lääkittyinä tai jatkuvasti eristettyinä päässevät uusien hoitojen piiriin.
Yhdysvalloissa on jo - "varmuuden vuoksi" todella pitkien tuomioiden kautta - kaksi miljoonaa vankia. Nollatoleranssiin liittyen on huolenaiheeksi myös noussut se, ryhdytäänkö yhteiskunnan ongelmia hoitamaan lääkkeillä. Eettisiä ongelmia on tiedossa näin myös jatkossa, vaikka tieteellisiä läpimurtoja lääke- ja biologisella sektorilla tapahtuisikin.
Myös tietyt ravintotekijät (monityydyttämättömät kalahapot), joita on hermosolujen kalvoissa ja veressä, voivat nousta esille väkivaltaisuuden hoidossa ja ennaltaehkäisyssä. Ne vaikuttavat serotoniinin vapautumiseen aivojen hermosolujen pinnalta, jossa niitä yleensä on samassa suhteessa kuin veressäkin. Tätä selvitetään tapaväkivaltaisiin miehiin suuntautuvalla hoidollisella kaksoissokkotutkimuksella Yhdysvalloissa parhaillaan. Näin näköalat ovat hoidollisesti lupaavia.
KIRJALLISUUTTA:
Enserink, M: Searching for the Mark of Cain. Science 2000; 289:575-579.
The Editorial: Into the Mind of a Killer. Nature 2001; 410:296-298.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston psykiatrian klinikan oikeuspsykiatrian professori. Kirjoitus pohjautuu Oikeuspsykiatrian päivillä Helsingissä 25.1.2002 pidettyyn esitelmään.
Tiimin sisällysluettelo
