Veronkorotukset ja leikkaukset välttämättömiä. Pelkkiin korkomenoihin 6.000.000.000 euro. Ei helvetti sanon minä!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Veronkorotukset ja leikkaukset Etlan mukaan väistämättömiä
24.3.2010 14:40
A A STT

Suomen julkinen talous on Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan mukaan jo kriisissä. Julkisten menojen leikkaukset ja veronkorotukset ovat väistämättömiä, vaikka talous kasvaisi ennustetusti. Hitaammalla kasvulla julkinen sektori uhkaa ajautua pitkään velkakierteeseen.

"Julkisen talouden alijäämä on jo niin suuri, että sen korjaaminen vaatii julkisten menojen leikkauksia ja verojen korotuksia. Alijäämä ei helposti korjaannu enää itsestään, oli talouden kasvutahti lähes mikä tahansa", sanoi ennustepäällikkö Pasi Sorjonen.

Talouskasvun jääminen pariin prosenttiin olisi Sorjosen mukaan "suoranainen katastrofi" syvän taantuman jälkeen.

"Jyrkän pudotuksen jälkeiset työllisyyden menetykset ja sosiaalimenojen nousu jäävät pysyviksi. Pelkästään korkomenojen rahoittamiseen on vuonna 2014 otettava kuusi miljardia euroa lisää velkaa", Sorjonen totesi.

Valtion ja kuntien talous sukeltaa ja pysyy syvästi alijäämäisenä. Etlan ennustamalla talouskasvulla niiden velka nousee vuonna 2014 noin 65 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Julkinen sektori pysyy kokonaisuudessaan alijäämäisenä koko viiden vuoden ennustejakson ajan.

Pitkäaikaiseen velkakierteeseen ajautuminen on Etlan katsauksen mukaan todellinen uhka, etenkin jos korot nousevat odotettua nopeammin.
 

Yhteistyössä