Toggle sidebar

vertaistukea

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hidas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
H

hidas

Uusi jäsen
04.01.2011
6
0
1
onko kellään antaa rohkaisun sanaa tai muuten vaan omia kokemuksia adoptioneuvonnasta?
meillä tuntuu takkuavan aika lailla sosiaalityöntekijän kanssa.
neuvontatilanteet tuntuvat olevan piinaava kuulustelu, jossa täti haluaa tehdä olomme mahdollisimman epämukavaksi ja antaa mielikuvan siitä, kuin olisimme tekemässä jotain mikä ei ole suotavaa.

onko tämä tavallista? kohdellaanko kaikkia adoptionhakijoita kuin rikollisia, että kaikkein motivoituneimmat jäisivät jäljelle? vai ainoastaan meidänkö naamat eivät miellytä adoptioneuvojaa?
 
Kurjaa, että neuvonta ei tunnu mukavalle :(

Ei kyllä varmasti ole mikään tavoite, että adoptioneuvonnassa olisi epämukavaa. Käsiteltävät asiat ovat toisaalta aika vaikeita, joten kyllähän keskustelu voi tuntua hankalalta. On neuvonnan antajissa tietysti paljonkin eroja, voihan olla että kemiat eivät oikein kohtaa.

Minulla on itselläni kaksi neuvontaa (ja kaksi sosiaalityöntekijää) läpikäytynä, kumpikin prosessi sujui ihan hyvin. Kyllä varsinkin ensimmäinen neuvonta siltikin jännitti aika paljon, siitäkin huolimatta että neuvonnan antaja oli ihan leppoisa ihminen. Tapaamisen jälkeen tuntui aina että takki oli tyhjä. On aika tavallista, että neuvonnan alussa ei vielä saa kovin paljon palautetta omasta kelpaamisesta. Olen moneltakin kuullut, että vasta viimeisillä tapaamiskerroilla sosiaalityöntekijä antaa sivulauseessa ymmärtää, että perhe sopii adoptioperheeksi ja hän aikoo kirjoittaa puoltavan kotiselvityksen.

Haluatko kuvailla, että mitkä aiheet teillä ovat neuvonnassa pahemmin tökkineet?
 
On kyllä harmi jos neuvonta on yhtä kurjuutta :(

Minulla oli ensimmäisen neuvonnan jälkeen sellainen olo, että oliko tämä nyt meille ihan täysi tyrmäys ja itketti ja masensi. Ja kyllä välillä on muutenkin tuntunut hankalalta. Oikeasti neuvonta on silti mennyt hyvin ja täti on todella ammattitaitoisen oloinen ja lisäksi tuntuu mukavalta ihmisenä.

Jos haluat hidas (ihana nimimerkki) kertoa lisää, niin voidaan vaikka yhdessä miettiä. Minulla tosin ei ole kokemusta kuin reilun vuoden ajalta yhdestä neuvonnasta ja sekin edelleen kesken. Mutta onhan täällä palstalla paljon kokemusta.
 
Meidän neuvontakäynnit olivat aina ihan miellyttäviä, pystyimme juttelemaan suht vapautuneesti eikä koskaan tullut sellaista tunnetta että olisimme olleet jonkinlaisessa kuulustelussa. Toki ymmärrän että "neuvonnassa" (joka muuten on aivan väärä termi, eihän siellä ole tarkoitus meitä neuvoa missään) pitää selvittää tietyt asiat perheestä ja välillä voi tuntua typerältä selittää kaikkia mahdollisia enemmän tai vähemmän oleellisia aspekteja omasta elämästä. Ja neuvojan tehtävänä ON tuoda esille myös ne mahdolliset ongelmat, joita teidän perheessä voi olla adoption onnistumisen kannalta.

MUTTA, olen lähiaikoina kuullut aika järkyttäviä neuvontakokemuksia, jotka ovat aivan päinvastaisia kuin meidän kokemus. Eli uskon että joidenkin sossujen kanssa neuvonta voi olla todella kamalaa, mikä asettaa hakijat todella epätasa-arvoiseen asemaan jo prosessin alkuvaiheessa. Eli ette varmasti ole ainoita, joilla on negatiivinen kokemus neuvonnasta, vaikkakin suurin osa on tietämistäni prosesseista on ollut hyviä ja positiivisia. Eli kyllä se valitettavasti riippuu paljon adoptioneuvontaa antavasta sosiaalityöntekijästä : / Olisi muuten mielenkiintoista tietää onko nämä ongelmalliset neuvonnat kenties samalla alueella...

Adoptioprosessi on valitettavasti niin riskialtis prosessi ettei monikaan joka on tuntenut kärsineensä vääryyttä, uskalla avata suutaan siinä pelossa että omat mahdollisuudet lupaan kärsivät. Toisaalta sitten kun lapsen on saanut, ei monikaan enää jaksa valittaa vanhoista asioista. Muistan joskus lukeneeni tarinan jossa sossu ei suostunut kirjoittamaan puoltavaa lausuntoa ja vaikka pariskunta sai lopulta lautakunnalta luvan, ei yksikään kohdemaa ottanut vastaan hakemusta jolla ei ole sossun puoltoa. Tämä nyt meni jo vähän pidemmälle alkuperäisestä kysymyksestä, toivottavasti teillä, hidas, ei ole kuitenkaan kovin paha tilanne ja pystytte sinnittelemään neuvonnassa, vaikka se ei olisikaan mukavaa. Mutta näin ylipäätään, onko oikein että pariskunnan mahdollisuus saada lapsi voi olla yhden ihmisen mielipiteestä kiinni?
 
Meidän neuvonta meni oikein sujuvasti ja sos.tt (Pelan) oli henkilönä mukava, tulimme hänen kanssaan hyvin juttuun. Meillä oli alusta saakka tuntuma, että lapset tarvitsevat perheitä ja uudet adoptionhakijat ovat tervetulleita neuvontaan (vaikka meillä ei edes ollut ensimmäinen lapsi kyseessä eikä lapsettomuustaustaa, näitäkään asioita ei siis mitenkään "ihmetelty") . Olisin ehkä vähän odottanut, että meille tarmokkaamminkin "suositeltaisiin" sijaisperheeksi ryhtymistä, mutta eipä juuri sitäkään.

Lapsemme syntymämaan adoptioperheiden maatapaamisisssa olemme tavanneet yhtä pariskuntaa, josta erityisesti mies koki neuvonnan tosi tympeänä. Tiettyjä asioita pengottiin rasitteeksi asti ja neuvonnasta puhuminen nosti hänellä tunteet pintaan vielä pitkään sen päätyttyä. Keski-Suomesta noin laajemmalti oli tuossa alueena kyse.
 
kiitos teille paljon vastauksista ja myötätunnosta!

meillä ongelmakohdiksi on noussut seuraavat asiat:
- mies on kokopäivätyössä, mutta minä olen yliopisto-opiskelija - siis pienet tulot
- olen sairastanut vakavaa masennusta, mutta olen parantunut siitä. käytän mielialalääkkeitä, mutta lähinnä estolääkityksenä. en tarvitse mitään hoitoa tällä hetkellä ja psykiatri antanut äärimmäisen myöntävän ja adoptiota tukevan lausunnon
- miehellä on ollut vuosia sitten hyvin lyhyt lievän masennuksen jakso
- minulla on vaikea ylipaino

Muuten me ollaan molemmat aika terveitä. Mies on terve kuin hevonen, ja minullakaan ei mitään erityistä fyysistä sairautta ylipainon lisäksi. Olen laihtunut noin 35 kg, eikä minulla ole sokeritautia tai verenpainetautia tai mitään muutakaan ylipainoon liittyvää liitännäissairautta. Paitsi tietysti PCO (munasarjojen monirakkulatauti) joka aiheuttaa lapsettomuutta ja ylipainoa.

Haluamme adoptoida Etelä-Afrikasta, ja olen siinä käsityksessä, että tällä maalla ei ole mitään tulorajaa, kunhan on säännölliset tulot. Myös sellaisen luin jostakin, että Etelä-Afrikassa aiemmin sairastettu masennuskaan ei välttämättä ole este.

Adoptioneuvojamme on hyvin hyvin monesti painottanut meille sitä, että mahdollisuutemme adoptoida on aivan olemattomat ja että meidän kannattaisi ennemmin yrittää vaan omaa. Onko hän oikeassa?
 
Hidas, laitoin tähän muutamia mielipiteitä teidän tilanteesta:

meillä ongelmakohdiksi on noussut seuraavat asiat:
- mies on kokopäivätyössä, mutta minä olen yliopisto-opiskelija - siis pienet tulot

Tässä ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Me oltiin neuvonnassa aikana jolloin molemmat olimme työttömiä! Tämän kanssa ei ollut mitään ongelmaa siinä vaiheessa, toki tiesimme että ainakin jomman kumman on oltava töissä sitten kun papereita ollaan lähettämässä. Mutta siis jos miehesi on vakityössä niin sen pitäis kyllä riittää.

- olen sairastanut vakavaa masennusta, mutta olen parantunut siitä. käytän mielialalääkkeitä, mutta lähinnä estolääkityksenä. en tarvitse mitään hoitoa tällä hetkellä ja psykiatri antanut äärimmäisen myöntävän ja adoptiota tukevan lausunnon

Tässä voi olla ainoa kohta mistä voi tulla ongelma. Osassa paikoista sairastettu masennus ei ole ongelma, mutta ymmärtääkseni mitään lääkitystä siihen ei saisi enää olla käytössä. Tosin puoltava lääkärinlausunto on tietenkin hyvä asia.

- miehellä on ollut vuosia sitten hyvin lyhyt lievän masennuksen jakso

Tähän sama kun edelliseen

- minulla on vaikea ylipaino

Tämä varmastikin riippuu paljolti mahdollisista liitännäissairauksista tai siitä kuinka todennäköisesti tulisit niitä saamaan. Mutta jos nyt olet muuten terve niin luulen ettei siihen puututtaisi. Ymmärtääkseni vain Kiinaan on painoindeksiraja.

Alkuperäinen kirjoittaja hidas:
Adoptioneuvojamme on hyvin hyvin monesti painottanut meille sitä, että mahdollisuutemme adoptoida on aivan olemattomat ja että meidän kannattaisi ennemmin yrittää vaan omaa. Onko hän oikeassa?
Click to expand...

Jos biologisen lapsen saanti on teille mahdollista niin siinä neuvoja varmasti on oikeassa että se todennäköisesti olisi onnistuessaan helpompi tie (kenelle tahansa). Jos et ole vielä ollut yhteydessä palveluntarjoajiin niin kannattaisi kysyä heiltä suoraan toivomanne kohdemaan kriteereitä. He osaavat varmasti sanoa myös onko samanlaisia perheitä ollut hakijoissa ja miten heihin on suhtauduttu. Samalla voisitte kertoa sosiaatyöntekijälle saamanne tiedot jos teidän käsitykset asiasta eroavat suuresti.
 
Adoptiomaailmassa vanhemman mielialaongelmat ovat aika iso este. Sen ymmärtää, koska täysin terveitä hakijoita on niin paljon. Ja aiemman masennuksen tiedetään altistavan mahdollisesti uudelle masennusjaksolle, (varsinkin raskaissa elämäntilanteissa mitä adoptiolapsenkin tulo voi joskus olla). Adoptiomaailma ei ole reilu adoptiohakijoiden kannalta, kaikille ei luvata löytää lapsia. Lapsille etsitään mahdollisimman hyviä perheitä kuten varmasti olette monta kertaa kuulleet. Ehkä teidän kannattaisi miettiä vielä biologista vanhemmuutta. Tai sijaisvanhemmuutta. Suomen päässä ehkä ymmärretään paremmin, että masennuksesta voi parantua. Mutta ulkomaisissa kontakteissa on erilainen asenne.
 
Heippa

Meillä on kokemus kahdesta neuvonnasta ja kolmesta sosiaalityöntekijästä ( ekalla kertaa oli kaksi ja tokalla yksi ) Sossut meillä on ollut mukavia. Toki siellä käsitellään vaikeita asioita,mutta olemme tosi avoimia ja puheliaita , joten tuo ei ole ollut ongelma. " Neuvonta " oli mielestäni antoisaa itsetutkiskelun aikaa,joihin vain jotkut ( ado hakijat ) ovat etuoikeutettuja. Odotin innolla aina seuraavaa kertaa. Toki eka kerta jänitti. Riippuu varmaan henkilökemioista tuo neuvonnan toimivuus ja toki on monenlaisia sossuja ja jos itse on sulkeutunut,sekin vaikuttaa asiaan. En siis tarkoita että ap on,mutta yleensä ottaen. Suosittelen myös ottamaan palveluntarjoajiin yhteyttä,kuten joku jo mainitsikin.
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa