Vieraantuminen vanhoista kavereista

[d 6 4]

Opiskelin lukion jälkeen muutaman vuoden erästä alaa, jonne päästäkseen ei tarvinnut olla todellakaan ruudinkeksijä, ja se näkyi kyllä siinä opiskeluporukassa. Löysin kuitenkin mukavan kaveriporukan, jossa sai olla tosi rennosti oma itsensä. Lukioaikoina olin pyörinyt ns. älykköpiireissä, joissa keskusteltiin syvällisiä ja olimme kiinnostuneita taiteista ja kulttuurista. Uusi porukka oli kiinnostunut lähinnä iskelmämusiikista ja ryyppäämisestä. Oli jotenkin rento fiilis kun ei tarvinnut yhtään pingottaa. Vuoden päästä alkoi kuitenkin rasittaa, kun kukaan ei koskaan halunnut lähteä seuraksi esim. taidenäyttelyyn tai katsomaan jotain indie-leffaa tai bändiä. Vähitellen muutama porukasta innostui näistäkin asioista, mutta suurin osa ei.

Vaihdoin sitten alaa, aloitin opinnot yliopistossa alalla, jonne on suht vaikea päästä ja porukka oli oikeasti fiksua. Ne kaverit, joihin siellä tutustuin, ovat kyllä huipputyyppejä, ja tosi fiksuja ja mukavia. Myös mieheni kavereista olen löytänyt paljon samanhenkistä porukkaa. Muutamia vuosia sitten menin naimisiin ja meillä on alle kouluikäisiä lapsia. Elämämme pyörii aika lailla perheen ympärillä, ja on helpoin tavata muita perheellisiä, koska lapsillekin on seuraa, ja he ymmärtävät aikataulumme. Lisäksi on mukavaa saada vertaistukea ja jutella samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa, esim. päiväkodeista, lasten harrastuksista, lastenhoitajista, kouluvalinnoista, muuttamisesta isompaan asuntoon jne.

Opiskeluporukkani naiset ovat kaikki sinkkuja tai kevytsuhteissa, kaikki asuvat vuokralla ja bilettävät kaikki viikonloput. Kukaan heistä ei ole kiinnostunut perheen perustamisesta (olemme kuitenkin jo yli kolmekymppisiä) tai vakiintumisesta. Tuntuu, että aina kun tapaamme, saan selitellä omia valintojani heille, he eivät tunnu hyväksyvän sitä että olen nyt perheellinen pienten lasten äiti. Esim. viikonloppuisin saattavat soittaa humalassa keskellä yötä ja sitten loukkaannutaan kun en vastaa tai en halua puhua. Samoin esim. la-iltaisin tulee tekstari, "tuu meille. kyllä sun pitää sen verran kavereita nähdä." Ajatuksena että haluaisin vain yhtäkkiä lähteä kotoa kun kutsu käy, ja minulle ei olisi tärkeää viettää aikaa perheeni kanssa. Joskus olen sanonut heille että tulisin kyllä jos voitaisi sopia etukäteen, ei mua huvita lähteä ex tempore, koska meillä on usein suunnitelmia viikonloppuisin, tai ystäviä kylässä.

Yksikin näistä kavereistani syyllistää minua jatkuvasti siitä etten pidä tarpeeksi yhteyttä. Minulle tulee tosi syyllinen olo, mutta en vain jaksa tavata häntä useammin. Hän asuu kaukana, eikä ymmärrä sitä että pienen vauvan äitinä en voi lähteä hänen luokseen kylään, en pysty tai halua irrottautua niin pitkäksi ajaksi, olen ehdottanut että jos hän haluaa tavata, voisiko hän tulla meille. Välillä tapaamme myös puolivälissä kotejamme. Hän on viime aikoina kiinnostunut politiikasta, ja mielestäni hänen mielipiteensä ovat aika naiiveja ja jopa lapsellisia kun hän vouhottaa jostakin asiasta, mutta annnan hänen paasata. Sitten kun esim. hoidan lapsia samalla kun hän on täällä, hän loukkaantuu kun en pysty keskittymään hänen juttuihinsa. Olen aikamoisissa univeloissa enkä jaksa aina seurata ajankohtaisia tapahtumia tai katsella jokaista dokkaria. Hän kuittailee minulle siitä että en oikei ole mukana maailman tapahtumissa. Pahiten loukkaannuin kun hän sanoi minulle (hyvää kai tarkoitti) työnhakuun liittyen että vaikka en ehkä olekaan niin fiksu kuin muut hakijat, olen kuitenkin tosi ahkera. eh...? En viitsinyt sanoa siihen mitään, ajatteleeko hän etten ole fiksu...

Lisäksi tosiaan heidän viikonloppusuunnitelmansa ovat ryyppääminen, bilettäminen tai esim. tosi-tv:n katselu siideriä juoden jonkun kämpillä. En jaksaisi enää sellaista tässä iässä. Tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että viihdyn paremmin mieheni kavereiden seurassa, tai uudemman opiskelupaikkani kavereiden, tai joidenkin lapsuudenkavereideni tai lukiokavereideni kanssa, ja tämän ekan opiskelupaikkani tyypit tuntuvat olevan kuin toisesta maailmasta. He kuitenkin, oilvast aikoinaan läheisiä kavereitani mutta nyt tosiaan minua lähinnä vain rasittaa, kun joudun perustelemaan heille kaikkia päätöksiäni, ja selittämään miksei huvita lähteä yhtäkkiä klo 02 baariin...

Löytyyköhän kohtalotovereita, ja miten olette ratkaisseet asian?

 

[yksvaanelli]

Todella tuttua. Lapsettomilta sinkkuystäviltä (yli kolmekymppisiltä) olen myös saanut oikein mainioita kasvatus- ja "vapaa-ajan" vietto-ohjeita ihan pyytämättä ja yllättäen.

Mulla oli vauva-aikana sen verran raskasta, että tein kerta kaikkiaan päätöksen antaa sellaisten kavereiden ja ystävienkin jäädä oman onnensa nojaan, jotka veivät energiaani ja pahoittivat mieltä. Tottakai lohdutan ystävää hädässä jne, mutta jotkut lähinnä vain rasittivat typeryydellään. Suoraan sanottuna. Ei ole tavattu viime aikoina tai sitten tyyliin kerran vuodessa. Sukulaisissa on välillä väsyneellä äidillä tarpeeksi, heitä kun ei voi valita.

Hiekkalaatikolta, naapurista ja harrastuksista löytyi lapsen myötä uusia, mukavia ja kiinnostavia ystäviä, joilla on useimmilla lapsiakin. Siitä hyvä, että löytyi saman tien seuraa sekä ainoalle lapselleni että äidille. Olen todella iloinen uusista ihmisistä elämässäni ja vanhoja koitan olla miettimättä. Täällä olen, jos he joskus järkiintyvät...

 

[jannaz]

En pitäisi yhteyttä mainitsemasi kaltaisiin "ystäviin". Muuta en oikein osaa sanoa. Kuitenkin kerrot, että sinulla on muitakin, ymmärtäväisempiä ja samanhenkisempiä ystäviä. Aika törkeitä tyyppejä jos eivät ymmärrä ettet tuosta vain voi lähteä ulos kanssaan tai ettet jaksa keskellä yötä jaaritella puhelimessa tms. Miksi pitää yhteyttä ihmisiin, jotka pahoittavat mielesi ja joille joudut selittelemään mikset voi lähteä ym. Toiset ihmiset jää loppuelämäksi läheisiksi, toisten kanssa vieraannutaan ja yhteydenpito lakkaa, se on ihan normaalia.

 

[delete]

Ap, muista että ystävä on ihminen, jolta saat positiivista energiaa, ja jonka kanssa sinun on helppo olla. Ystävä saa sinut hyvälle mielelle!
Ystävä EI ole ihminen, joka vie sinulta energiaa ja aiheuttaa pahaa mieltä.
Ja koska pikkulapsivaiheessa aika on muutenkin tiukilla, kannattaa pyhittää ne harvinaiset vapaahetket todellisille ystäville.
Mulla on hyviä, ihania ystäviä vain kourallinen ja heihin satsaan. Muut olen "deletannut" elämästäni.

 

[ödfugh]

No, kasvata selkäranka ja vaihda kavereita niin ei tarvii valittaa.

 

[Turhautunut]

Noh, minulle, lapsettomalle, naiselle on tullut yllätyksenä kuinka vähän lapsettomat naiset kiinnostavat lapsekkaita. Lapsetonhan ei voi siis tietää koska lapsen äidin miehellä on mitkäkin reenit tai työvuorot, ja koska lapsen äitihän ei voi ottaa yhteyttä ja ehdottaa mitään, täytyy itse yrittää uudelleen ja uudelleen saada toista ulos kodistaan. Ja sitten sekin tapaaminen kuitenkin peruuntuu miehen työvuoron, lätkäporukan saunaillan tms. takia. Ja uutta tapaamista ei saa edes ehdottaa, on niin kamalaa nähdä typeriä ihmisiä jotka eivät tajua että lasten myötä naisesta tulee äiti.

Ja jos joskus käy niin ihmeellisesti, että nähdään, niin lapset ovat mukana, eli tilanteesta tuleekin lastenhoitotapahtuma, tai sitten vähintään niistä lapsista puhutaan koko ajan. Ja toisen kuulumiset ei kiinnosta, jos toisella ei ole lapsia.

Mutta voihan toki olla että ap:n tapaus on päinvastainen, kunhan nyt halusin vuodattaa.

 

[turhautuneelle]

Noh, minulle, lapsettomalle, naiselle on tullut yllätyksenä kuinka vähän lapsettomat naiset kiinnostavat lapsekkaita. Lapsetonhan ei voi siis tietää koska lapsen äidin miehellä on mitkäkin reenit tai työvuorot, ja koska lapsen äitihän ei voi ottaa yhteyttä ja ehdottaa mitään, täytyy itse yrittää uudelleen ja uudelleen saada toista ulos kodistaan. Ja sitten sekin tapaaminen kuitenkin peruuntuu miehen työvuoron, lätkäporukan saunaillan tms. takia. Ja uutta tapaamista ei saa edes ehdottaa, on niin kamalaa nähdä typeriä ihmisiä jotka eivät tajua että lasten myötä naisesta tulee äiti.

Ja jos joskus käy niin ihmeellisesti, että nähdään, niin lapset ovat mukana, eli tilanteesta tuleekin lastenhoitotapahtuma, tai sitten vähintään niistä lapsista puhutaan koko ajan. Ja toisen kuulumiset ei kiinnosta, jos toisella ei ole lapsia.

Mutta voihan toki olla että ap:n tapaus on päinvastainen, kunhan nyt halusin vuodattaa.

Itse ainakin näen lapsettomia kavereita joskus ilman lapsia mutta usein myös niin, että lapset ovat mukana (koska muuten näkisimme tosi harvoin). Jos kaveri närkästyisi siitä, että tapaamme joskus myös lasteni läsnä ollessa, minusta se tuntuisi aika ikävältä, enkä ehkä viitsisi kauhean usein nähdä suurta vaivaa ja järjestää aikaa tapaamiselle kahden kesken, jos kaverin asenne on kovin nuiva. Ihmisillä nyt on erilaisia elämäntilanteita, kavereillakin. Pitäisi hyväksyä se, ettei aina voida olla täsmälleen samassa tilanteessa. Sitten kun lapset ovat isompia, on helpompi lähteä vaikka ex-tempore baariin. Nyt taas kutsumme usein ystäviä kotiimme istumaan iltaa. Alkuillasta lapset ovat hereillä ja mukana, he ovat osa perhettämme, ei se mikään erityinen "lastenhoitotapahtuma" ole. Kavereitamme (lapsettomiakaan) se ei ole haitannut, siksi tapaammekin melko usein.

 

[Lissu]

Kerroit, että voisit lähteä mukaan, jos sovitaan etukäteen. Sinkkkuverisi eivät selkeästikään ole etukäteensuunnittelijoita. Jos oikeasti haluat nähdä heitä, voisit sinä toimia esimerkkinä ja kutsua porukan koolle. Ehkä he sitten muistaisivat paremmin, ettet voi lähteä tuosta vaan liikkeelle.

 

[vieraantunut]

Itselläni on käynyt niin, että ne kaverit, jotka eivät ole hyväksyneet sitä, etten voi lähteä ex tempore yhtään minnekään, niin he ovat karsiutuneet pois. Ne sinkkukaverit tai muuten vaan lapsettomat kaverit, jotka ymmärtävät, että minun on pakko huomioida lapset tapaamisten osalta, ovat jääneet.

Kannattaa muuten tunnistaa muutenkin energiasyöpöt kaverit eli jos on kovin väsähtänyt olo kaverin tapaamisen jälkeen ja tuntuu siltä, että ei saa puhua omista asioistaan, vaan pelkästään kuunnella kaverin elämäntarinaa, niin onko sellainen kaverisuhde muutenkaan järkevää?

Itse olen siirtynyt tapaamaan aika lailla kavereita kotonani eli kaveri (tai kaverit tai kaveripariskunta) tulevat meille, teen ehkä ruokaa tai ainakin tarjoan kahvit, ehkä saunotaan, miehet ehkä katsovat tv:stä urheilumatsia jne, mutta siinä sivussa ruokin lapsia, käydään ulkoilemassa kävelylenkillä lasten kanssa (tai sitten miehet ottavat lapset mukaan ja käyvät esim. puistossa tai vaikka pulkkamäessä), laitetaan lapset päiväunille tai yöunille jne. Lapset ovat siinä luontevasti mukana ja lasten nukkuessa pystyy sitten kiinnittämään huomion kokonaan kaveriin. Kun vuorottelemme kavereiden luona, niin se koti-ilta ei koidu kovin raskaaksikaan. Helpointa on tietysti lähteä sellaisen perheen luokse, jossa on myös lapsia, niin tietää, että kyläily ei ole liian raskasta (esim. ei tarvitse pelätä, että olisi lattiatasossa hienoja koriste-esineitä tms. särkyvää).

Itselläni oli vähän päälle 20 vuotiaana noin 20 hyvää kaveria, joista osa ystäviä. Näistä pidän enää yhteen tiiviisti yhteyttä, pari on Facebook-kavereina ja loppuihin en enää pidä yhteyttä. Sen sijaan on tullut uusia ystäviä ja kavereita lasten päiväkodin, naapuruston, leikkipuiston ja lasten koulun sekä harrastusten kautta. Nojaudun enemmän näihin kotikaupungin uusiin kavereihin, koska heillä on sama elämäntilanne ja etäisyydet ovat lyhyitä.