vihaan itseäni

[väsynyt pomo]

VIHAAN ITSEÄNI, olen kaiketi ruma, lihava, olenkin ylipainoinen, ja muuten luotaan työntävä koska mies jota olen kaikkine vikoineen rakastanut kuusitoista vuotiaasta asti, ja rakastan edelleen kuten kuusitoista vuotiaana, ei osoita enää mitään mielenkiintoa.
Nukkuu kaiket illat tv-tuolissa, ei ikinä sano mitään hellää, on hellä jos minä sitä kerjään,ei pyydä omaloitteisesti esim. lenkille, lähtee kyllä jos minä sitä ehdotan, tai ehdota kylään lähtöä,ei ikinä itään, en aina jaksa olla aloitteen ja päätöksen tekijä, haluan vain tuntea olevani rakastettu, en johtaja ja diktaattori, nalkuttava akka. Ei edes anna tilaisuutta minulle korjata vikojani kertomalla mistä minussa tai tavoissani ei pidä. Kaiken kaikkiaan kiltti mies, mutta jotain on pahasti nyt pielessä. Vika on varmasti minussa. Minun mielestäni hän on aina jättänyt perheen asioiden päätökset ja asioiden selvitttelyt minun asiakseni asuntolainoista lähtien auton vaihto päätökseen, nyt tuntuu että en enää jaksa, haluaisin että joku rakastaisi minua ja olisi peheen pää. Taidan lähteä ""se oikea sivuille"". Toisaalta tuntuu että mieluummin kuolen kun täytän avioerohakemuksen. Minä haluaisen elää hänen kanssaan onnellisen vanhuuden, nyt olen 48 ja hän 52 vuotias. Ymmärrän nyt hyvin miksi joku 30 vuoden yhdessä olon jälkeen eroaa. Elänköhän minä tässä iässä vieläkin pilvilinnoissa ja katselen maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi. Tunnustan, olen romantikko.

 

[romantikolle]

Istun tässä netin ääressä ja juon jo vähän jäähtynyttä murukahvia. Selailin äsken kaksi vanhaa Anna-lehteä. Lapset olivat leikanneet takakannesta nimet pois. Siitä päättelin, että he toivat lehdet isältään. ""Uusi Anna"" on mitä ilmeisimmin lehden tilaaja. Selasin lehdet mielenkiinnolla enkä tuntenut enää yhtään katkeruutta. Lehdistä päättelin, että ne on kulkeneet jo monissa käsissä. Tunsin niissä jotain outoa energiaa. Väsymystä ja lievää apatiaa. Lähetin pienen rukouksen yläkertaan. En ole kenellekään enää vihainen. Tunnen syvää sympatiaa exääni ja hänen valittuaan kohtaan.

48-vuotiaana perheellisenä olet selvästikin elämässäsi liian lujilla. Olet ottanut pomon roolin ja nyt haluat päästä siitä eroon. Delegointia ja uudelleen järjestelyä hyvissä ajoin ennen kuin on liian myöhäistä. Nyt taitaa olla kellossasi jo yhdestoista hetki.

Mitäpä jos ottaisit hieman lomaa, vuorotteluvapaata tai jotain muuta. Saisit kunnolla levätä. Älä osoita joka asiassa syyttävää sormea puolisoa kohtaan. Katso reippaasti peiliin ja aloita muutos omasta itsestä.

Tänään en ole ehtinyt lukea paljon mitään. Katsoin Idols-kisaa ja söin suklaata, jäätelöä, Jaffa-keksejä ja nakkeja.
Järki seisoo ja ruusut tuoksuvat keittiössä. Ihana exäni on antanut ne kuopuksen syntymäpäivälahjaksi.

Naureskelin lapsilleni, että nyt voisin laulaa laulun ""haudot vain harhaa en luvannut sulle ruusutarhaa enkä aurinkolaivaa se mitä mietit on turhaa vaivaa...""

Elämäni ei ole ruusuilla tanssimista, mutta ruusut kuitenkin loistavat pöydällä.

Tänään olin taas lisätöissä. Sitten menin Alepaan, mutta Alepa oli kiinni isänpäivän takia. Onneksi Esso sentään oli auki. Rahaakin oli tillillä sen verran, että sain jotain syötävää.

En suosittele sinulle avioeroa. Sitten olet vain itsellesi pomo.
Pysy säädyssäsi eli kunniallisesti naimisissa. Pomota hellästi ukkoasi. Tee hänen kanssa vaikka treffit lähimmälle Essolle.

 

[Ap:lle]

Minä koen suurin piirtein samoin. Kaipaan sitä ""entistä"" miestäni joka vei ja määräsi tahdin oli hurmaava ja energinen sydämeni valloittaja.
Näen joskus ihania unia hänestä ... entisenä itsenään.
Miksi kaikki muuttuu ja elämänkuviot muokkaavat meitä toisenlaisiksi kuin mitä toivoisi.
Olen varmasti itsekin muuttunut, vastuu ja velvollisuudet ym. pyyhkivät meistä pois spontaaniuden ja hetkeen heittäytymisen sekä vallattoman ja vapaan rakastamisen kyvyn/mahdollisuuden.

Tältä minusta ainakin tuntuu, olemme molemmat muuttuneet tylsiksi velvollisuuksien täyttäjiksi ja arjen asioiden hyvin hoitajiksi.
Kaipaan kuitenkin aivan mielettömästi entistä miestäni ja entistä minua jotka olivat niin toisistaan hullaantuneita ja rakastin sitä kun mies oli se ""pomo"" ja joka kohteli minua kuin prinsessaa ja hurmasi aina uudelleen ja uudelleen.

Näin tämä elämä kai sitten menee. Nyt en itse myöskään enää jaksaisi olla se ""pomo"" mutta kun nämä asiat vain ovat tähän pisteeseen ajautuneet , minä kun olen vain joutunut arkea vahvasti pyörittämään .