Vihaatko hyvinvointiyhteiskuntaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Katainen: Häviäjäpomot jäävät eläkkeelle kuusikymppisinä
01.02.2010 18:27

Valtionvarainministeri Jyrki Katainen (kok) kertoi Kuopiossa, millaiset henkilöt vihaavat hyvinvointiyhteiskuntaa. Kataisen näkemyksistä kertoo Savon Sanomat.

- Hyvinvointi syntyy vain ja ainoastaan työnteon kautta. Jokainen, joka ei ole valmis työurien pidentämiseen, vihaa hyvinvointiyhteiskuntaa, Katainen laukoi.

Tulilinjalle joutuivat etenkin yrityspomot. Kataisen mukaan terveen pomon ei pitäisi eläköityä ennen 63 ikävuotta.

- En ymmärrä yhtään yritysten toimitusjohtajia, jotka lähtevät eläkkeelle terveinä kuusikymppisinä. Johtajien on näytettävä esimerkkiä työurien pidentämisestä.

Katainen vaati yhteiskuntaa ryhdistymään. Työtä on tehtävä enemmän, kuului rahaministerin perusviesti.

Kataisen mukaan tulevaa julkisen talouden vajetta ei voida paikata veroja korottamalla ja palveluja karsimalla.

Katainen esittin näkemyksiään jääkiekkojoukkue KalPan seminaarissa.

IS
 
Just.. Ja herra Katainen itse varmasti tekee mielellään seittemänkymppiseksi töitä ihan vain yhteiskunnan hyväksi.. Sen kun näkis!

Ja joo itse vihaan siis hyvinvointiyhteiskuntaa koska mulla ei ole mitään mielenkiintoa työurien pidentämiseen, mun mielestä koko systeemiä pitäisi muuttaa todella radikaalisti ja ottaa ne rahat jostain ihan muualta kuin eläkeiän nostamisesta.. Ihan naurettavaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Chala:

Mistä ne rahat pitäisi ottaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Siitä tulis vähän liian pitkä teksti ;)
 
Pointti on se, että työnteko pitää tehdä kaikille niin houkuttelevaksi, ettei malta jäädä eläkkeelle alta 70 v. Miten esmes raskasta työtä tekevät surkeapalkkaiset sairaanhoitajat
jaksaisivat painaa tuohon asti? Tämän yhteiskunnan ratkaisuhan on raijata tänne mamuja tekemään heikkopalkkaiset ns. paskahommat.
 
Mistä ne pitäisi ottaa ?

Ei se Katainen varmasti tyhmä ole vaikka tuo uutinen haluaakin sellaista kuvaa luoda.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Chala:
Just.. Ja herra Katainen itse varmasti tekee mielellään seittemänkymppiseksi töitä ihan vain yhteiskunnan hyväksi.. Sen kun näkis!

Ja joo itse vihaan siis hyvinvointiyhteiskuntaa koska mulla ei ole mitään mielenkiintoa työurien pidentämiseen, mun mielestä koko systeemiä pitäisi muuttaa todella radikaalisti ja ottaa ne rahat jostain ihan muualta kuin eläkeiän nostamisesta.. Ihan naurettavaa.
Mä en ole edes alalla, johon on odotettavissakaan työvoimapulaa. Joten jahka tämä perheen elättämisvelvoite on ohi, alan tehdä töitä vain sen verran, että tulen palkallani itse toimeen. Saakoon joku nuorempi ja innokkaampi tehdä loput työni. Tilanne voisi olla toinen, jos mun työpanokseni olisi tuolloin jotenkin korvaamaton. Mutta se ei ole ja annan ihan mielelläni nuoremmille tilaa heti, kun vaan mahdollista.

HA! Tähän mennessä on ollut kätevintä antaa 58-vuotialle kenkää, kun "ne saa sit 2 vuotta ansiosidonnaista ja pääsee sit vanhuuseläkkeelle".
Toivon olevani terve vielä 60-vuotiaana, tiedä sitten pääsenkö ikinä eläkkeelle... Ainahan mut voi lykätä nurkkaan ravistelijaksi. (Se on semmoinen laporatoriolaite.)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hemuliina:
Pointti on se, että työnteko pitää tehdä kaikille niin houkuttelevaksi, ettei malta jäädä eläkkeelle alta 70 v. Miten esmes raskasta työtä tekevät surkeapalkkaiset sairaanhoitajat
jaksaisivat painaa tuohon asti? Tämän yhteiskunnan ratkaisuhan on raijata tänne mamuja tekemään heikkopalkkaiset ns. paskahommat.

Ei se niin raskasta ole.

Varmasti löydät arkipäiväisiä ammatteja tästä yhteiskunnasta jotka ovat raskaampia.
 
Miksi ihmisestä pitää riistää kaikki irti ja vielä lähes kuolemaan saakka. Vähän kunnioitusta ihmisille, heidän panokselleen ja työlleen. Halukkaat voivat mun puolesta työskennellä niin kauan kun henki pihisee.
 
Työuria pidennetään väärästä päästä. Miksi vanhusten pitäisi olla töissä ja nuorison bailata vuodesta toiseen yhteiskunnan rahoilla? Nuoriso nopeasti opiskelemaan ja sitä kautta töihin. Välivuodet pitää jättää väliin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Miksi ihmisestä pitää riistää kaikki irti ja vielä lähes kuolemaan saakka.

Koska rahat eivät riitä. Siksi.

Nykyinen yhtälö ei toimi jos ensin opiskellaan 30 vee asti ja sit mennään eläkkeelle 60 vee ja eletään ysikymppiseksi. Rahat eivät yksikertaisesti riitä tai sitten palkasta pitää puolet panna sivuun eläkemaksuina.

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Työuria pidennetään väärästä päästä. Miksi vanhusten pitäisi olla töissä ja nuorison bailata vuodesta toiseen yhteiskunnan rahoilla? Nuoriso nopeasti opiskelemaan ja sitä kautta töihin. Välivuodet pitää jättää väliin.
Eikä pelkästään näin vaan usein nuorille, perhettä perustaville ja asuntovelkaisille se työpaikka olisi enemmän tarpeen kuin lapsensa jo aikuisiksi saaneille ja velattomille.

Alkuperäinen kirjoittaja Jaska-:
Alkuperäinen kirjoittaja Hemuliina:
Pointti on se, että työnteko pitää tehdä kaikille niin houkuttelevaksi, ettei malta jäädä eläkkeelle alta 70 v. Miten esmes raskasta työtä tekevät surkeapalkkaiset sairaanhoitajat
jaksaisivat painaa tuohon asti? Tämän yhteiskunnan ratkaisuhan on raijata tänne mamuja tekemään heikkopalkkaiset ns. paskahommat.

Ei se niin raskasta ole.

Varmasti löydät arkipäiväisiä ammatteja tästä yhteiskunnasta jotka ovat raskaampia.

Sä et ole tainnut hoiva-alan hommia paljon tehdä? :whistle: Sairaanhoitajat pääsee vielä "helpolla" työn fyysisen raskauden kanssa esim. lähihoitajiin ja perushoitajiin verrattuna, mutta henkinen puoli on kyllä yhtä kovalla molemmilla.
 
Samapa tuo minkä ikäisenä porukka haikailee eläkkeelle. Nykyinen hyvinvointiyhteiskunta romahtaa tämän vuosikymmenen aikana, se on ihan varma. Suomessa on liikaa saavutettuja etuja joista pidetään kynsin hampain kiinni. Narunpää tulee vetävän käteen muutaman vuoden kuluttua.
 
Onko hoitsun työ rasittavampaa kuin betoniraudoittajan?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Samapa tuo minkä ikäisenä porukka haikailee eläkkeelle. Nykyinen hyvinvointiyhteiskunta romahtaa tämän vuosikymmenen aikana, se on ihan varma. Suomessa on liikaa saavutettuja etuja joista pidetään kynsin hampain kiinni. Narunpää tulee vetävän käteen muutaman vuoden kuluttua.
Luultavasti näin.

Ainoa seuraus välivuosien väliin jättämisestä on se, että ihmiset ajautuvat opiskelemaan itselleen vääriä aloja, kun eivät vielä tiedä mitä haluavat. Yhteiskunnan rahoja kuluu vaan hukkaan turhaan koulutukseen. Kaikki eivät kypsy yhtä nopeasti, joten jos ei yhtään tiedä mitä haluaa, parempi minusta pitää reilusti välivuosi kuin opiskella päämäärättömästi mitä sattuu. Välivuosia luonnollisesti seuraa myös siitä, että nuoret eivät pääse niihin kouluihin, mihin haluaisivat. Aloituspaikkojen määrän lisääminen ei kuitenkaan ole ratkaisu, sillä monilta aloilta valmistuu jo nyt liikaa väkeä työpaikkojen määrään nähden.

Mun tuntemani ihmiset ovat olleet nuo välivuodet töissä, siis jossain hanttihommissa...ne, jotka eivät ole, ovat sakkia, joka ei ole peruskoulun jälkeen tehneet mitään muutakaan ja jotka luultavasti aiheuttaisivat yhteiskunnalle runsaita kuluja, tekisivät he mitä tahansa (eli siis niin ongelmaisia, että työelämässä mukana pysyäkseen tarvitsisivat kaikenlaisia kalliiksi tulevia tukitoimia).
 
Kyllä alkaa 70v olla jo turvallisuusriski tietyillä aloilla, esim. rekkakuskit, palomiehet yms.

Ja mistä ihmeestä ne nuoret saa töitä, jos ei vanhoja päästetä eläkkeelle?
 
Mun mielestä tää nykynen työn ja rahanteon ihannointi on ihan sairasta. Olen "hyvinvointi"yhteiskuntaa vihaava, jos se tarkoittaa sitä tilaa jossa Suomi on tällä hetkellä. Pitkät työajat on orjuutta. No, joilleki korkeamman tahon päättäjille se on hyvä juttu, ettei iso osa kansaa ehi eikä jaksa AJATELLA. Muuta kuin työasioita ja pakollisia arkiasioita, ja sit halutaan viikonloppuna "rentoutua" ja "tuulettua"...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Naw2012:
Mun mielestä tää nykynen työn ja rahanteon ihannointi on ihan sairasta. Olen "hyvinvointi"yhteiskuntaa vihaava, jos se tarkoittaa sitä tilaa jossa Suomi on tällä hetkellä. Pitkät työajat on orjuutta. No, joilleki korkeamman tahon päättäjille se on hyvä juttu, ettei kansa ehi eikä jaksa AJATELLA. Muuta kuin työasioita ja pakollisia arkiasioita, ja sit halutaan viikonloppuna "rentoutua" ja "tuulettua"...

Milläs ajattelit elää jos kukaan ei tekisi töitä? Pyhällä hengelläkö?
 
No silläpä juuri. ;) :D
 
Yhteistyössä