Alepa voisi vaihteeksi ottaa kantaa oikeisiin asioihin itse luotuja kuvitteellisia tuulimyllyjä (="Pieru-Petri) vastaan taistelun sijaan.
Saara haluaa leikkauksia eläkkeisiin. Kannattaako Alepa?
Hyrkön mukaan sopeutuksia tehtäessä on mahdotonta ajatella, etteikö myös eläkkeisiin koskettaisi, koska ikäsidonnaisten menojen kasvu on yksi keskeisimmistä syistä julkisen talouden heikolle tilalle.
Hyrkön mukaan eläkejärjestelmää olisi muutettava niin, ettei paketin maksajiksi joudu vain nykyiset nuoret sukupolvet ja tulevat sukupolvet.
Hänen mukaansa eläkekarttumiin voidaan puuttua osana kokonaisuutta, mutta eläkeiän nostamisestakin on keskusteltava.
Lisäksi Hyrkkö ja vihreät puhuvat nykyisten eläkkeiden nousun hidastamisesta indeksijarrulla.
Hyrkön arvion mukaan eläkemuutoksilla olisi saatavissa kasaan kahden miljardin julkistaloutta hyödyttävä potti.