M
Minä vain..
Vieras
Viime maanantai iltana meillä aloitettiin noroilla. Lapset oksenteli ja olivat syömättä viikonloppuun saakka ( toinen lapsi oksensi vielä perjantaina). Perheen äiti eli minä myös ma iltana aloitin ripuloimaan ja yökkäilemään, tiistaina nousi kuume. Perheen isä oksenteli yhden yön. Torstai ja perjantai tuntui jo hyvältä, mutta nyt jälleen lauantaina järkyttävä päänsärky ja lämpöä..tänään sitten taas ripulia. Meinaa olla jo melko heikko olo, ruokahalua ei yhtään, yököttää jo pelkkä ruuan ajatteleminen. Osmosalia olen juonut, mutta kohta rahaa saanut siihen uppoamaan kamalan summan. Onko muilla kestänyt tämä tauti näin kamalan kauan? Kun ei enää jaksaisi..melkein itkua saa täällä vääntää..Kamala tauti, ei kiitos enää tänne..