Viimeinen hetki

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jostain
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

Jostain

Vieras
Ikää 40. Ei miestä eikä näytä tulevan. Erosta aikaa 3-4 vuotta. Ei ole lapsikuumetta eikä ole koskaan ollut. Lapsi olisi saanut tulla jos olisi ollut tullakseen. En koskaan ole yrittänyt raskautua varsinaisesti, en tiedä edes olenko koskaan ollut hedelmällinen.

Realismi iskee. Jos lapsen aikoo vielä saada, täytyy asialle tehdä nyt jotakin.

Yksityisklinikalta hoitojen kautta ja lahjasolujen avulla?
 
Jos ei sinulla edes ole järjetöntä tarvetta ja himoa saada sitä omaa lasta, jonka yksinhuoltajaksi alkaisit, niin sanoisin että jätä suosiolla väliin. Kuten edellinen sanoi, niin ei kaikilla ole pakko lapsia olla. Ja 40-vuotiaana riskit raskaudessa on paljon suuremmat jo, kun/jos ensinnäkään edes raskautuisit. Raskausaika saattaisi siis olla hankala ja siihen päälle ei toki koskaan voi ennustaa millainen koliikkivauva saattaisi tulla.

Lähinnä mietintösi kuulostaa siltä, että kun tosiaan olet siinä kynnyksellä, että lapsentekoikä alkaa olla ohi, niin mieli vääntää asian kanssa "mitä jos kuitenkin" -tyyliin. Tekstin perusteella et mitenkään vauva-/lapsikuumeilevalta kuulosta.
 
Onko sinun pakko tehdä lapsia? Jos et tunne sille todellsiat "tarvetta" niin jätä tekemättä.

Mutta muutoin yksityisklinikka ja luovutetut siittiöt ovat mielestäni paras vaihtoehto.
 
Älä hanki lasta, jos et tunne sellaista haluavasi. Muiden takia sitä ei kannata tehdä. On olemassa ihmisiä, jotka pystyvät määrittelemään elämänsä muunkin kuin vain lisääntymisen kautta.
 

Yhteistyössä