Vika minussa vai hänessä?

[christinahhh]

En tiedä oikein miten aloittaisin, mutta sanottakoon vaikka ensikisi, että mua ahdistaa -jälleen kerran. Sama vanha ongelma, mikä on ollu tässä mulla jo vähä aikaa. Elikkäs.
Seurustelua takana sellaiset 1,5 v. Kerran meinannut todella tulla ero, about kuukausi sitten, mutta puhuttiin asioita halki, sovittiin että nähään vähemmän yms. ja päätettiin jatkaa. Sen jälkeen mennyt ihan ok, paitsi että mua häiritsee todella paljon yks asia! Nimittäin se kun esim. yökyläilyn jälkeen tulee se hetki jolloin poikaystäväni (olkoon nyt vaikka Kari) sanoo että haluaa olla loppupäivän poikien kans tai lähteä värkkäämään autoa tai jotakin muuta. Silloin ahdistaa ja tulee sellainen olo että "entäs minä?" Alan ajatella kaikenlaista mikä ei ole totta, esim että en oo Karille tärkeä.
Ja tänään on se maailman (mielestäni) kamalin päivä kun Kari lähtee ekaa kertaa baariin. (täytti eilen 18.) Mua ahdistaa ihan kamalasti! Ei sillä ettenkö luottais siihen, mutta mun mielestä on kauheeta että se lähtee baariin. Ja muutenki jos sillä on joku poikienilta tai jotain muuta vastaavaa, niin tuun tavallaan kauheen mustasukkaseks.
Kysynkin nyt, onko mun käytös normaalia? Onko vika mussa? Musta tuntuu että on... Ei pitäis ahdistua siitä että poikaystävä menee baariin? Varsinkin ku luotan siihen täysin, eikä oo ees syytä miksi en vois luottaa. Miten saan tän ahistuksen pois?

 

[kokeile itsekin, se on kivaa. :)]

Järkkää sä tyttöjen yhteisiä tekemisiä, niin huomaat, et nekin on tosi virkistäviä ja kivoja. Eihän sitä tarvi elää ihan symbioosissa..

 

[kännipäinen sinkku (ekan kerran aikusena)]

En tiedä oikein miten aloittaisin, mutta sanottakoon vaikka ensikisi, että mua ahdistaa -jälleen kerran. Sama vanha ongelma, mikä on ollu tässä mulla jo vähä aikaa. Elikkäs.
Seurustelua takana sellaiset 1,5 v. Kerran meinannut todella tulla ero, about kuukausi sitten, mutta puhuttiin asioita halki, sovittiin että nähään vähemmän yms. ja päätettiin jatkaa. Sen jälkeen mennyt ihan ok, paitsi että mua häiritsee todella paljon yks asia! Nimittäin se kun esim. yökyläilyn jälkeen tulee se hetki jolloin poikaystäväni (olkoon nyt vaikka Kari) sanoo että haluaa olla loppupäivän poikien kans tai lähteä värkkäämään autoa tai jotakin muuta. Silloin ahdistaa ja tulee sellainen olo että "entäs minä?" Alan ajatella kaikenlaista mikä ei ole totta, esim että en oo Karille tärkeä.
Ja tänään on se maailman (mielestäni) kamalin päivä kun Kari lähtee ekaa kertaa baariin. (täytti eilen 18.) Mua ahdistaa ihan kamalasti! Ei sillä ettenkö luottais siihen, mutta mun mielestä on kauheeta että se lähtee baariin. Ja muutenki jos sillä on joku poikienilta tai jotain muuta vastaavaa, niin tuun tavallaan kauheen mustasukkaseks.
Kysynkin nyt, onko mun käytös normaalia? Onko vika mussa? Musta tuntuu että on... Ei pitäis ahdistua siitä että poikaystävä menee baariin? Varsinkin ku luotan siihen täysin, eikä oo ees syytä miksi en vois luottaa. Miten saan tän ahistuksen pois?

No voi helvtin helvietti, just noin käy ku kakarat alkaa liian nuorena seurustelemaan, nauttikaa ny jumalauta siitä sinkkudesta nii kauan ku voitte ja kasvakaa ihmisiks että tulee vähä tasapainoo elämään, sitte vasta ootte kypsiä suhteeseen! kokemuksesta puhun, tänään loppu toinen pitempi suhde ja nyt helvetti etin itteni enneku alan kolmanteen perkeleen suhteeseen!!!!!!

 

[Täti Punainen]

Älä tyttö pieni ala tuossa iässä roikkua liikaa kenessäkään pojassa. Jos 18-vuotias ei voi viettää aikaa kavereiden kanssa, hän tekee sen kuitenkin joskus. Et kai toivo, että seurustelette nyt tiiviisti, menette kenties naimisiin, saatte lapsia ja pam: mies alkaakin kaivata menetettyä nuoruuttaan ja alkaa käyttäytyä kuin teini silloin, kun pitäisi olla aikuinen?

Mene itsekin tyttöjen kanssa ulos, harrasta ja vietä aikaa välillä ihan itseksesikin. Pidä seurustelu mukavana juttuna, joka ei kahlitse elämää, ei sinun eikä poikaystäväsi.

 

[Leena]

Samaa mieltä täti punaisen kanssa.Olette vielä nuoria, luulen että kaipaatte omaakin aikaa tai ainakin toivon niin, sillä muuten sitä ei voi "löytää itseään" eikä oppia tuntemaan ja tietämään mitä elämältä haluaa.

Seurustelu voi parhaimmillaan olla ihanaa aikaa ja nautinnollista yhdessä oloa, mutta sitä ei liian aikaisessa vaiheessa kannata ruveta liian vakavasti ottamaan...siis että alkaa saada mustasukkaisuus oireita ja ahdistuksen tunteita toisen menemisistä ja tekemisistä.Kun sehän on tervettä elämää että on muutakin kuin se kumppani siinä kyljessä nyhräämässä.

Älä hiilly kaverisi vapaa ajasta, toivota hänelle mukavaa iltaa ja voit kertoa kuinka tärkeä hän sinulle on, muttä älä odota samaa litaniaa omille korvillesi...miehet ajattelevat yleensä hieman eritavalla nämä jutut. =) Niin ja keksi itsellesi kivaa tekemistä, jos tämä mies...poikakaveri on sinulle se oikea, teidän pitää luottaa toisiinne ja osata myös käyttäytyä sitä edellyttävällä tavalla.

 

[yks vaan tiällltä]

Leena,paaslaittaen pattiinit jalkaan ja tule sinne sillankorvaan sokkotreffeille.Miehellesi kerro lähteväsi katsomaan hyvää sukspuuta.Katellaan yhessä sukspuita.

 

[Leena]

Mitkä ovat "pattiinit"? =) Sillankorvaan on liian pitkä matka, ehtii tulla pimeä ennen kuin ennätän sinne...mutta toisen kerran?

 

[Kengäthän ne]

semmoset pyhäkengät, tanssikengät, ne pattiinit.

Vaan todella, kaheksantoistavuotian nuorukainen ei ole vielä mies, hän on vasta aikuistuva nuori, jolla on poikien kujeet ja tarpeet. Kaverit ovat ihan normaalisti erittäin tärkeitä. Tyttöystävä on tuossa vaiheessa olemassa vasta toisella sijalla, jos tiukka paikka tulee.

Siskon pojan tyttöystävällä oli kova paikka käsittää, kun hän tiukatessaan sijaansa sai rehellisen vastauksen:
1. koulu
2. harrastukset ja kaverit
3. äiti ja kotiväki
4. sinä

Näin se on ja täytyy olla, sillä kehitys aikuiseksi on vasta menossa. Jos olet samanikäinen tyttö, olet nimenomaan tyttäYSTÄVÄ, vaikka nykynuoret tuppaavat leikkimään aikuisten leikkejä siinä iässä. Kehity ja itsenäisty sinäkin, kuten toinen jo sinua kehoitti. Elämä on vasta alussa ja sinullakin on vielä monta poikaystävää, ennenkuin kiinnittyminen tulee ajankohtaiseksi.

Ei todellakaan pidä mennä ripustautumaan liian nuorena ajatuksella, että tämä kestää loppuelämän. Siitä saa vain harmeja itselleen, sekä oamn kehityksen pysähtymisen.

 

[ripustautuja]

Olen aika lailla samaa mieltä edellisten kanssa. Teillä on vasta loppujenlopuksi aika vähän yhteistä yhdessäoloa takananne. Vaikka olet varmasti tosi tärkeä poikaystävällesi, niin noin nuorina (noin 18-v) olette vasta elämänne alussa, jossa aikuisten elämä on vasta käynnistymässä.

Sinun käytöksesi on naisille todella tavallista. Moni nainen on tyytyväinen siihen, että ollaan vain kaksistaan kotona ja katsellaan leffaa, syödään, halitaan jne. Sillä tavalla ei tarvitse olla mustasukkainen eikä tarvitse pelätä pettämistä eikä sitä, että mies viihtyy paremmin jossakin muualla. Pidemmän päälle tällainen elämä ei ole kuitenkaan hyvästä. Sinun omat ystävyyssuhteet kärsivät, miehen kaverisuhteet kärsivät ja teidän rakkautenne näivettyy, kun olette liikaa yhdessä.

Hyvässä parisuhteessa on seurustelusta huolimatta tilaa kummankin ystäville, sukulaisille, harrastuksille, opiskelulle/työlle.

Minusta tuntuu, että itseluottamuksesi ei ole vielä kovin korkea. Pelkäät, että et riitä miehelle. Olet ehkä myös mustasukkainen sille, että sinä ikävöit miestäsi hänen ollessa baarissa ja sillä aikaa mies puolestaan on viettänyt huippukivaa iltaa kavereittensa kanssa. Sinun pitäisi luottaa siihen, että mies on kanssasi, koska hän pitää sinusta kovasti. Ei siihen tarvita kiristystä, uhkailua, huutamista, mykkäkoulua tai muitakaan ikäviä keinoja.

Sinun kannattaa siis opetella ihan tietoisesti sitä, että mietit, mikä on kohtuullinen määrä yhdessäoloa ja paljonko on riittävästi erillään oloa. Jos miehellesi riittää, että tapaatte vain pari tuntia viikossa, niin tietenkään se ei yleensä riitä. Sen sijaan sekään ei tunnu kohtuulliselta, jos miehellä on vain esim. yksi ilta viikossa vapaata aikaa. Voitte myös sopia etukäteen säännöt, minkä mukaan toimitte. Voi vaikka sopia, että perjantait olette yhdessä ja sitten lauantaina illalla kumpikin on vapaa menemään, jolloin jos mies haluaa vaikka ryypätä, hän voi toipua siitä sunnuntaina. Tällä tavalla sinä voit järjestää itsellesi menoa lauantai-iltaisin ja sunnuntaipäiviksi, kun tiedät jo etukäteen, että silloin on hienosti aikaa omien kavereiden tapaamiseen.

Yksi kiva keino on myös se, että teette asioita yhdessä (esim. kuntoilu, leffa, syöminen) tai jonkun kaveripariskunnan kanssa (esim. mökkeily), jolloin ei olla liikaa kotona neljän seinän sisällä, vaan tehdään aktiivisesti yhdessä jotakin.

Koska suhde on varmasti teille kummallekin ihan ensimmäisiä ellei jopa ensimmäinen vakava seurustelusuhde, niin sinunkin kannattaa opetella puhumaan tunteistasi. Sinä voit sanoa ihan hyvin miehelle, että mikä niissä poikien illoissa pelottaa. Voit myös pyytää häntä halaamaan ja antamaan hellyyttä. Kannattaa myös pyytää häntä sanomaan jotakin kaunista, jos kaipaat jotakin hellittelyä. Valitettavasti täällä Suomessa ei ole tapana, että puhutaan toisesta kauniisti, kerrotaan, miten kaunis on tai että miten ihana toinen on.

Jos sinusta tuntuu, että poikaystäväsi hyväksikäyttää sinua esimerkiksi sillä tavalla, että heti kun hän saa seksiä, niin sen jälkeen hänen mielenkiintonsa sinuun sammuu ja hän haluaa lähteä kavereittensa kanssa, niin se ei ole oikein. Voit myös yrittää etukäteen sopia, että mihin asti olette yhdessä ja mikä on sinusta kohtuullista yhdessäoloa. Jos sinusta tuntuu, että heti kun mies on saanut oman hellyyskiintiönsä täyteen ja hän lähtee, niin sano, että sulle tulee paha mieli ja koet hyväksikäytetyksi olosi.

Anna ajan kulua ja älä liikaa elä elämääsi miehen kautta. Rakastumisen tunne yms. säilyy sitä paitsi pidempään, kun ette ole niin tiiviisti yhdessä. Ripustautuminen, huono itsetunto ja mustasukkaisuus ovat sellaisia asioita, että niistä kannattaa hankkiutua eroon, koska ne muuten heijastavat koko elämäsi tulevia ihmissuhteita. Sinun pitää vain tietoisesti opetella ajattelemaan, että olet hyvä ja arvokas ihminen eikä sinun tarvitse uhrautua eikä mielistellä miestä. Jos miehesi menee pois tai pettää tms, niin hän ei ole ollut rakkautesi arvoinen. Elämässä on paljon epävarmuustekijöitä ja joskus pitää vain opetella sietämään sitä, ettei aina voi olla yhdessä ja vahtia toista.

 

[niin...]

Olet liian riippuvainen tästä poikaystävästäsi. Ei se, että seurustelee tarkoita sitä, että sen toisen kanssa pitäisi sitten olla yhdessä 24/7, ja mitään muuta elämää ei saisi olla, ja edes omia kavereita ei saisi tavata tai tehdä muitakaan omia juttuja, missä sinä et ole mukana.

Toitotat, että luotat, mutta et näköjään luota. Jos ei ole luottamusta siihen toiseen, niin ei se suhde toimi.
Varo vaan,ettei se poikaystäväsi ahdistu liikaa ja sitten se ero tulee.

 

[christinahhh]

Ripustautuja: surullisen totta joka sana. Olen monesti miettinyt, että pitäisikö erota ja alkaa vasta lukion jälkeen kattelemaan sitä elämänkumppania, tai miten tuon miesasian nyt sitte ilmaiseekaan. Mutta rakastan poikaystävääni todella, muuten olisi ero tullut jo moneen kertaan. Ja hänessä on paljon hyviä puolia: En keksi yhtään syytä miksen voisi luottaa häneen, hän kertoo aina tosi avoimesti mitä on tehnyt, missä ja kenen kanssa. Koskaan mulle ei oo tullu tunnetta, että sillä ei ois puhtaita jauhoja pussissa. Viihdymme todella hyvin yhdessä, kertaakaan mulle ei oo tullu tunnetta, että "menis tuo nyt jo tuosta, en jaksa sitä enää." Seksi on myös loistavaa. Eihän se toki ole se kaikista ratkaisevin asia, mutta mielestäni erittäin tärkeää parisuhteessa.
Mutta nojoo. Tiedän olevani vasta lapsi ja minulla on vielä paljon maailmaa näkemättä.
Mutta kiitos neuvoista. Eiköhän tämä tästä...

 

[ripustautuja]

Kannattaa muistaa, että vaikka täyttää 18, niin silti sitä kasvaa henkisesti, jos haluaa. On paljon kolmekymppisiäkin, jotka käyttäytyvät tosi lapsellisesti ikään kuin he olisivat yhä alle 20-vuotiaita ja heidän mielessään ei ole mitään muuta kuin bailaaminen, dokaaminen, kaverit, autot, urheilu jne. Sitten on niitä, jotka haluavat vähän juhlia nuorena, käydä ehkä festareilla jne, mutta he aikuistuvat ja alkavat viihtyä myös kotona sekä tykkäävät olla enemmän kotona vaimon kuin baarissa kavereiden kanssa.

Myös sinun osalta henkinen kasvu jatkuu. Jos haluat päästä eroon mustasukkaisuudesta, niin sitä pitää vain tietoisesti käsitellä, jotta opit suhtautumaan asiaan luontevasti. Kovin perfektionistisilla luonteilla on vaikeaa oppia, että elämää ei voi hallita millään. Elämässä on tosi paljon epävarmuustekijöitä. Tyttö- tai poikaystävä voi pettää, jos hän päättää pettää, koska motivoituneena keksii kyllä keinot. On paljon asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa. Sen vuoksi on pakko vain opetella sietämään sitä, että epävarmuutta on. Miehen pitää ansaita luottamus ja jos sinulla ei ole epäilyksiä, niin yritä vain luottaa vähän kerrallaan. Kynnysmatoksi ei kuitenkaan tarvitse ryhtyä eikä miestä tarvitse nostaa jalustalle, josta häntä palvotaan. Parisuhteessa kummankin pitäisi olla yhtä arvokas ja yhtä tärkeä.

Jos seksi on hyvää, jos viihdytte hyvin yhdessä ja jos pystytte keskustelemaan asioista, niin suhteellanne on tosi hyvät lähtökohdat onnistua. Silti kannattaa pitää mielessä, että ensirakkaus harvemmin onnistuu, vaan päätyy eroon jossakin vaiheessa, kun halutaan nähdä muuta elämää tai huomaa, että jompikumpi kasvaa eri suuntaan ja arvot ovatkin muuttuneet erilaiseksi. Liikaa ei kannata miettiä elämää, vaan ottaa päivä kerrallaan.

 

[christinahhh]

Ripustautuja: On totta, että ihminen kasvaa henkisesti koko elämän. Eihän sitä todellakaan yhdessä yössä aikuiseksi kasveta. Mukavaa, että löytyi joku joka osaa todella pukea tilanteeni sanoiksi ja auttaa. Tekstistäsi oli apua.
Kiitos ja hyvää Joulua sinulle!

 

[naapurin tyttö]

Seksi on myös loistavaa. Eihän se toki ole se kaikista ratkaisevin asia, mutta mielestäni erittäin tärkeää parisuhteessa.

No tuo seksiasia nyt on se viimeinen asia jota sun kannattaa tässä miettiä. Mistä edes tiedät että teidän seksinne on loistavaa kun sinulla tuskin on mitään mihin verrata? Jos vertaat johonkin teini-iän yhden illan juttuun tai kuukauden seukkailuun, niin sitä ei lasketa. Jos teidän suhteenne nyt loppuu, niin aivan varmasti löydät uuden miehen jonka kanssa voit kehittää vähintään yhtä hyvän seksielämän kuin sulla ja nykyiselläsi nyt on!

Muusta en voi sanoa kuin samaa mitä useimmat tässä ketjussa jo ovat sanoneet. Älä riipustaudu liikkaa, etsi itsesi ja kasvata oma identiteetti. Sitten olet valmis terveeseen parisuhteeseen.

 

[naapurin tyttö]

niin, sitä vielä että minäkin aloitin seurustelun exän kanssa 17 vuotiaana ja voin sanoa että en ole koskaan kasvanut henkisesti niin paljon kuin eromme jälkeen (erosin vuosi sitten 25 vuotiaana). Uuden miehen löysin nopeasti, mutta nyt osaan pitää huolen siitä että annan itselleni tarpeeksi aikaa ja rauhaa.

 

[naisilla]

En tiedä oikein miten aloittaisin, mutta sanottakoon vaikka ensikisi, että mua ahdistaa -jälleen kerran. Sama vanha ongelma, mikä on ollu tässä mulla jo vähä aikaa. Elikkäs.
Seurustelua takana sellaiset 1,5 v. Kerran meinannut todella tulla ero, about kuukausi sitten, mutta puhuttiin asioita halki, sovittiin että nähään vähemmän yms. ja päätettiin jatkaa. Sen jälkeen mennyt ihan ok, paitsi että mua häiritsee todella paljon yks asia! Nimittäin se kun esim. yökyläilyn jälkeen tulee se hetki jolloin poikaystäväni (olkoon nyt vaikka Kari) sanoo että haluaa olla loppupäivän poikien kans tai lähteä värkkäämään autoa tai jotakin muuta. Silloin ahdistaa ja tulee sellainen olo että "entäs minä?" Alan ajatella kaikenlaista mikä ei ole totta, esim että en oo Karille tärkeä.
Ja tänään on se maailman (mielestäni) kamalin päivä kun Kari lähtee ekaa kertaa baariin. (täytti eilen 18.) Mua ahdistaa ihan kamalasti! Ei sillä ettenkö luottais siihen, mutta mun mielestä on kauheeta että se lähtee baariin. Ja muutenki jos sillä on joku poikienilta tai jotain muuta vastaavaa, niin tuun tavallaan kauheen mustasukkaseks.
Kysynkin nyt, onko mun käytös normaalia? Onko vika mussa? Musta tuntuu että on... Ei pitäis ahdistua siitä että poikaystävä menee baariin? Varsinkin ku luotan siihen täysin, eikä oo ees syytä miksi en vois luottaa. Miten saan tän ahistuksen pois?

Kari on 18 vuotias POIKA . täytti JUSTIS 18 v.
HALUAA ja on TARVETTA NAUTTIA elämästä.

hanki itsellesikin elämä, eli harrastuksia /menoja / paljon tekemistä.
niin ajatukset ei pyöri koko päivä odottaen , koska kari soittaa ja ottaa mut mukaaaaa


ja plääh........
voi teitä nuoria naisia. jo nuorena nuorten tyttöjen elämä loppuu heti kun alkavat seurustella.
roikkuvat vain kaverissa kiinni kuin takiainen, ovat onnettomia jos kaveri haluaa viettää aikaa kaveriporukan kanssa. sama pätee aikuisille naisille, jotkut ovat aikuisena vieläkin tuollaisia läheisriippuvaisen ongelmia kehittävät, heti kun heillä on joku mies.
ihme ilmiö.

 

[christinahhh]

"voi teitä nuoria naisia. jo nuorena nuorten tyttöjen elämä loppuu heti kun alkavat seurustella. "

Ei mun elämä oo mihinkään loppunut. Vihaan tässä nyky-yhteiskunassa vaan sitä että pitää olla itsenäinen ja hyvä ura ja blaa blaa. Tottakai pitää olla ystäviä ja omakin elämä, mutta mihin katosi se aika kun mies piti huolta naisesta?
En nyt tarkoita, että en pärjäisi omillani, että miehen pitäisi pitää minusta huolta, mutta sitä mieltä olen, että tää maailma on mennyt ihan ulalleen ku naisten pitää olla nykyään niin helv...n... itsenäisiä.... (mukamas)

 

[myrkkysumakki]

"voi teitä nuoria naisia. jo nuorena nuorten tyttöjen elämä loppuu heti kun alkavat seurustella. "

Ei mun elämä oo mihinkään loppunut. Vihaan tässä nyky-yhteiskunassa vaan sitä että pitää olla itsenäinen ja hyvä ura ja blaa blaa. Tottakai pitää olla ystäviä ja omakin elämä, mutta mihin katosi se aika kun mies piti huolta naisesta?
En nyt tarkoita, että en pärjäisi omillani, että miehen pitäisi pitää minusta huolta, mutta sitä mieltä olen, että tää maailma on mennyt ihan ulalleen ku naisten pitää olla nykyään niin helv...n... itsenäisiä.... (mukamas)

Maailmassa on yhteiskuntia, joissa naisen ei sallita olevan itsenäinen eikä hänellä ole lupaa omaan uraan.

Sen sijaan että lyöt päätäsi seinään tässä maassa, jossa naiset ovat itsenäisiä ja miehetkin odottavat sitä heiltä, sinun kannattaisi ehkä harkia muuttoa toiseen, sinulle sopivampaan, kulttuuriin?

 

[naapurin tyttö]

"voi teitä nuoria naisia. jo nuorena nuorten tyttöjen elämä loppuu heti kun alkavat seurustella. "

Ei mun elämä oo mihinkään loppunut. Vihaan tässä nyky-yhteiskunassa vaan sitä että pitää olla itsenäinen ja hyvä ura ja blaa blaa. Tottakai pitää olla ystäviä ja omakin elämä, mutta mihin katosi se aika kun mies piti huolta naisesta?
En nyt tarkoita, että en pärjäisi omillani, että miehen pitäisi pitää minusta huolta, mutta sitä mieltä olen, että tää maailma on mennyt ihan ulalleen ku naisten pitää olla nykyään niin helv...n... itsenäisiä.... (mukamas)

Kun luin tuon viimeisen kommenttisi ensimmäinen ajatukseni oli että ei voi olla totta et nykypäivänä sinun ikäisesi tyttö ajattelee noin! Mietittyäni vähän tuota sanomaasi luulen kuitenkin että nuo ajatuksesi johtuu kasvupelosta. Et haluaisi vielä aikuistua, etkä ole vielä valmis ottamaan vastuuta. Asutko kenties vanhempiesi luona vielä? Ymmärrän että sinusta tuntuisi turvalliselta siirtyä vanhempiesi hoivasta miehen hoivattavaksi, ettei tarvisi itse ottaa vastuuta koko elämästä. Katsotaan sitten muutaman vuoden kuluttua oletko vielä samaa mieltä kuin nyt...

Kysyisin vielä miten teillä on ollut kotona; onko isäsi ollut perinteinen "perheen pää"? Silloin ymmärrän että tuo on opittu malli.

 

[naapurin tyttö]

Ja sitä vielä kysyisin että mitä tuo "(mukamas)" tarkoitti...?

 

[pieniä yksityiskohtia]

Oletkohan sinä käsittänyt AP jotakin vähän väärin? Mielestäni naisen (ja miehenkin!) pitää osata olla yksin ja kyetä viihtymään oman itsensä kanssa. Jokainen rakentaa oman onnellisuutensa ihan itse. Kukaan meistä ei voi ripustautua mieheen kiinni ja tulla onnelliseksi vain, jos mies rakastaa, kehuu, hyväilee jne.

Vaikka nainen olisikin itsenäinen ja osaisi viihtyä hyvin yksinkin, niin hyvä parisuhde on ainakin omasta mielestäni paljon parempi asia kuin yksinolo. Kun parisuhteessa kumpikin on tasa-arvoisia eikä oleta, että toisen ihmisen pitää koko ajan olla tekemässä minun omaa pahaa oloani hyvemmäksi, niin suhteessa on helppo olla. Silloin suhteessa on myös tilaa kummankin omille ystäville ja harrastuksille. Ei ole pakko nähdä koko ajan, mutta kun nähdään, niin viihdytään yhdessä ja tykätään olla kimpassa.

Ehkäpä poikaystäväsi pitää sinun kanssasi olemista ahdistavana eikä halua olla 24/7 sinussa kiinni. Hän saattaa myös kokea raskaana sen, jos kavereittensa kanssa ollessaan sinä soittelet/tekstailet perään ja ikävöit kauheasti. Silloin poikaystäväsi saattaa kokea, että hän ei ole ollut irti sinusta. Jotta voi kokea jälleennäkemisen riemua, pitää välillä olla erossa.

Oletko kuullut läheisriippuvuudesta? Läheisriippuvan elämä on yleensä koko iän ikävää, koska jos siitä ominaisuudesta ei halua päästä eroon, niin koko ikä on sitä, että pitää olla vierellä joku, josta pidetään kaikin voimin kiinni. Jos tulee ero, pitää äkkiä etsiä uusi suhde ja taas ripustautua siihen. Usein läheisriippuvuudesta kärsivällä on vielä lisäksi voimakas mustasukkaisuus (jopa sairaalloinen kontrollointihalu ja tarve tarkkailla ja vahtia koko ajan mustasukkaisena), jolloin lopulta pariskunnan kumpikin osapuoli on väsynyt tilanteeseen ja on paha olla. En minä ala mitään diagnooseja latelemaan, mutta haluan vain, että mietit omaa tilannettasi. Onko sinulla hyvä olla parisuhteessa? Oletko miettinyt, että miten SINÄ voisit muuttua, jotta sinulla olisi hyvä olla nyt ja tästä eteenpäin suhteessasi? Toista ihmistä ei voi muuttaa, joten ainoa, jota voit muuttaa, on sinä itse.

 

[christinahhh]

"voi teitä nuoria naisia. jo nuorena nuorten tyttöjen elämä loppuu heti kun alkavat seurustella. "

Ei mun elämä oo mihinkään loppunut. Vihaan tässä nyky-yhteiskunassa vaan sitä että pitää olla itsenäinen ja hyvä ura ja blaa blaa. Tottakai pitää olla ystäviä ja omakin elämä, mutta mihin katosi se aika kun mies piti huolta naisesta?
En nyt tarkoita, että en pärjäisi omillani, että miehen pitäisi pitää minusta huolta, mutta sitä mieltä olen, että tää maailma on mennyt ihan ulalleen ku naisten pitää olla nykyään niin helv...n... itsenäisiä.... (mukamas)

En tiiä tällä hetkellä mitä koko tekstillä tarkotin.. Kaikki on vaan niin sekavaa, välillä on todella hyvä olla ja toisena hetkenä taas ei. Pelottaa huominen, mitä jos menee uusivuosikin pilalle.
Mutta tuo mitä sanottiin läheisriippuvuudesta kuulostaa pelottavan kohdalleosuvalta. On käynyt ennenkin mielessä, että olenkohan läheisriippuvainen? Mitenkähän tuosta pääsisi sitten eroon?

"Ehkäpä poikaystäväsi pitää sinun kanssasi olemista ahdistavana eikä halua olla 24/7 sinussa kiinni. Hän saattaa myös kokea raskaana sen, jos kavereittensa kanssa ollessaan sinä soittelet/tekstailet perään ja ikävöit kauheasti. Silloin poikaystäväsi saattaa kokea, että hän ei ole ollut irti sinusta. Jotta voi kokea jälleennäkemisen riemua, pitää välillä olla erossa."
^^Todellakin poikaystäväni pitää ahdistavana jatkuvaa yhdessäoloa, varsinkin kun hän täytti 18. En vain käsitä sitä, että ennen olimme yhdessä paljon, joka päivä ja kauan, mutta sitten yhtäkkiä hän haluaakin mennä koko ajan. Hän on todella sanonut, että ei pidä siitä että soittelen hänelle koko ajan kun hän on kavereidensa kanssa. Tai oikeastaan hän sanoi asian näin: "Ei mua häiritse, että soittelet, mutta se häiritsee, että oot vihanen aina ku meen johonki poikien kans."
Lupasin parantaa tapani ja nyt viime aikoina olenkin vain hymyillyt ja toivottanut hauskaa iltaa vaikka hänen lähdettyä olen saattanut purskahtaa kyyneliin ja olla ahdistunut.

Ja naapurintytölle vastaan, että ei isäni ole oikeastaan mikään diktaattori perheen pää ollut. Ei oikeastaan ollenkaan. Mielestäni vanhempieni parisuhde on täydellinen, siinä määrin missä nyt mikään voi täydellistä olla. He ovat olleen kohta 40 vuotta naimisissa ja vieläkin jatkavat tuossa rauhaisaa yhteiseloa. Koen isäni erittäin lempeänä ihmisenä, joka ei riitaa halua haastaa. Ja juu, asun vanhempieni luona.

Jotenkin päässäni on vain se ajatusmalli, että voin todella olla onnellinen vain jos minulla on mies rinnallani joka rakastaa ja "pelastaa pulasta." Ehkäpä oon kattonu liikaa sinkkuelämää ja kaikkia lässyn lässyn rakkauden etsimis leffoja.

 

[Leena]

Jep, sanoisimpa sinulle että on sitä elämää ilman sitä miehenpuoltakin.Opettele olemaan yksikseenkin, sekä opettele siihen että osaat päästää toisen omiin harrastuksiin ja ystävien pariin pillahtamatta itkuun.Eihän se ole maailmanloppu vaan normaalia elämää. =)

 

[tehotyttö P]

Uskoisin, että opit kyllä siihenkin, ettette ole aina yhdessä. Sehän on upeaa, että rakastat paljon poikaystävääsi eikä sitä tarvitse hävetä, mutta sinun ei tosiaankaan tarvitse opetella sellaista ajattelutapaa, että ainoa oikea tapa on elää hyvää elämää miehen kautta. Sinun oma elämäsi on hyvää sellaisenaan olipa sinulla miestä tai ei, mutta tietysti on kivaa, jos elämässä on mukava mies, jonka kanssa elämässä olisi taas ihan toisenlaista kivaa.

Varoituksen sana on tietysti siinäkin, että ei miehen myöskään tarvitse lennellä omissa menoissaan joka toinen päivä, vaan jos seurustellaan, niin aikaa pitää löytyä myös parisuhteelle. Silloin kun mies on kavereitten kanssa, baarissa tai harrastamassa, niin anna hänen olla siellä rauhassa ilman mököttämistä, itkua tms. Parhaiten asia hoituu sillä tavalla, että yrität keksiä sellaisiin hetkiin jotakin kivaa tekemistä esim. näet omia kavereitasi, katsot lempileffaasi, keksit jonkun kivan harrastuksen, joka ei ole sidottu kelloon jne.

Oletan, että olet vielä alle 18, jolloin et voi mennä poikaystäväsi mukaan baareihin. Voit silti pitää hauskaa ilman baarielämääkin. Aika moni käy aluksi baareissa, mutta moni myös saa siitä tarpeekseen aika nopeasti. Voi olla, että sinulla on ikävä fiilis, jos poikaystäväsi viihtyy baarissa tosi hyvin, jolloin voi tulla sellainen tunne, että miehen mielestä ei tavallinen kotonaolo tunnukaan enää miltään.

Ota päivä kerrallaan. Yleensä ensimmäinen vakava seurustelusuhde ei ole loppuiän suhde. Nauti kuitenkin siitä ajasta, jota nyt sinulla on. Ei sitä vielä kannata miettiä, mihin suhteenne johtaa. Se riittää, että nyt on mukavaa. Jos ero joskus tulee, niin se on sen ajan murhe.

Läheisriippuvuus on juuri sitä, että elät elämääsi liikaa toisen ihmisen kautta, jolloin poikaystävä on kuin hengityskone, jota ilman et voi olla. Rakkaus on ihana asia, mutta rakkaudesta ei nauti, jos koko ajan pelkää menettävänsä miehen vaikkapa auto-onnettomuuden vuoksi, pelkää pettämistä, on mustasukkainen kaikesta jne. Siitä kärsii valtavasti. Minusta vanha sanonta pitää hyvin paikkaansa: "Jos rakastat jotakuta päästä hänet vapaaksi. Jos hän rakastaa sinua, hän palaa luoksesi. Jos hän ei palaa luoksesi, häntä ei oltu tarkoitettu sinulle".