Vilkkaiden lasten äidit!

[Kristiina -75]

Meillä on pian 1v11kk vanha tyttö, joka on minusta aivan mahdottoman vilkas. Haluaisinkin kysellä ja kuulla muiden "vilkkaiden" lasten äitien kokemuksia ja kai jotain neuvojakin. Juuri tänään olimme tapaamassa muita lapsia ja äitejä erään kaverimme kotona, meitä oli 4 äitiä ja 6 lasta. Meidän tyttö ihan selvästi "erottui" joukosta, koko ajan oli kova vauhti päällä ja sain juosta paimentamassa häntä...Toisten lapset vaan istui hiljaa paikoillaan tai leikki rauhallisesti jollakin lelulla. Meidän tyttö jaksaa ehkä max.5min. tutkia jotain samaa lelua ja sitten ollaan taas menossa eteenpäin. Muiden lasten seurassa hän ikään kuin "villiintyy" ja alkaa kujeilla ja tehdä kaikkea kiellettyä, niin, että äiti saa koko ajan olla juoksemassa perässä. Kotona toki jaksaa jonkin verran paremmin jo leikkiä itsekseenkin, mutta ollaan kyllä kotonakin huomattu, että tyttö juoksee lähes joka paikkaan... Onko muita äitejä, joilla vastaavia kokemuksia...Miten selviätte esim. vierailuista, jossa lapsen perässä saa koko ajan juosta? Onko tämä normaalia? Lapsemme on kyllä hyvin kehittynyt sekä motorisesti, että kielellisesti, mutta tämä vilkkaus? Meneekö ohi jossain vaiheessa? Ihan vauvana lapsemme oli ns. "helppo" söi ja nukkui säännöllisesti. Syö ja nukkuu edelleenkin hyvin ja tosiaan päivällä on sitten sitä virtaa...

 

[Villikon äiti]

Onnea vaan ! Pahoittelen "huvittunutta" asennettani mutta itse energisen ja yleisen mielipiteen mukaan "villin" tai "tuhman" lapsen äitinä en voi kuin ajatella lämmöllä ja hymähdellä. Siis täysin lämpimän myötätuntoisesti. Kaksi vuotta vanhemman pojan kanssa on vain pitänyt opetella elämään vilkkauden (ei kuitenkaan diagnoosoidun ylivilkkauden) kanssa. Joissain asioissa se tietää sitä, että joka paikkaan ei yksinkertaisesti kannata mennä. Tiettyjä yhteiskunnan asettamia normeja on myös opeteltava vähän vaikeamman kautta ja pidempään. Toisaalta on saanut nauttia lapsen avoimuuden, ennakkoluulottomuuden ja energian tuomista hyvistä puolista, kuten mahdollisuuksista liikkua paljon, tutustua helposti moniin ihmisiin, touhuta monenlaista ilman "lämmittelyaikoja", viedä helposti myös hoitoon niin tarvitessa, jne.

Sanoit, että tyttönne on kielellisesti ja motorisesti taitava, hyvä niin. Se varmaan helpottaa. Meillä poika oli kahden vuoden ennen kuin oppi puhumaan (nyrkit sitten usein asioiden selvittelyvälineenä). Edelleen ei ymmärrä kieltä mitenkään erityisen taitavasti. Myös tunteiden hallinnassa on vaikeuksia nähdäkseni pitkälti tähän liittyen. Tämä on selvästi hankaloittanut sosiaalisten taitojen kehittymistä, mikä taas olisi oleellisen helpottavaa vilkkaan lapsen leikki- ja kaverisuhdetaitojen kehittymisen kannalta.

Voi olla, että teillä menee kaikki hyvin ja helposti vilkkaudesta huolimatta. Olisi karhunpalvelus lapselle, jos jäisit hänen kanssaan neljän seinän sisälle. Toisaalta itse olen huomannut, että on välillä helpottavaa välttää tilanteita ja ihmissuhteita, joissa ei tilaa ja ymmärrystä löydy lapsesi persoonalle. (Tällä en tarkoita, ettei löytyisi tilaa koohkottamiselle ja pahanteolle; tietenkin lapselta on vaadittava rajojen noudattamista). Kaikkea hyvää ja kärsivällisyyttä toivottelen! Nauti lapsesi piirteistä vaikka "silmätikkuna" olo välillä varmaan voi ahdistaakin...

 

[Villikon äiti]

Harhauduin vähän alkuperäisen kysymyksistä...Vastauksia kysymyksiin: kyllä, sain juosta koko ajan perässä paikoissa, joissa ei olisi saanut touhuta "omiaan". Rupesin sitten suosimaan ainakin ajoittain paikkoja, joissa sai purkaa energiaa vapaasti. Tätä jatkui noin 3,5v asti, jonka jälkeen on vähän rauhoittunut ja kuuntelee enemmän puhetta heti alkuunsa. Mutta kaksi kertaa päivässä pakollinen parin tunnin ulkoilu on ollut arkea. Sokeri ja videot saavat aikaiseksi usein lähes mahdottoman käytöksen. Näitä siis säännöstellään ahkerasti.

Meillä poika oli myös vauvana "maailman helpoin vauva". Ja vauhdista ja vaarallisista tilanteista huolimatta (ja ehkä juuri siksi) hän on maailman suloisin poika: hyväntahtoinen, avulias ja tosi reipas "työmies" ja "rumpalipoika" .

 

[...]

Meillä on vilkas 1v poika.On ollut siitä asti kun vähänkään on liikkeelle päässyt.Kova olisi "auttelemaan" kotitöissä: heti kun uuninluukku tai astianpesukoneen luukku aukeaa, herra ryntää paikalle viivana. Keksii paljon "pahojaan" eli repii lehtiä, puree kirjoja ja dvd-levyjä,kiskoo tavarat alas ´kaikkialta, saattaa itse saada vaipat sängyssä pois ja levittelee kakat ympäriinsä... Syöttötuolissa ei jaksaisi istua, vaan siinä pitää huitoa ja nousta seisomaan koko ajan jne.

Me käymme kerran viikossa musiikkijumpassa jonka jälkeen herralla on veto pois. Poika kyllä viihtyy jos jaksan häntä kärräillä ympäri kyliä rattaissa että on paljon katseltavaa.Paikallaan hermostuu.

Minulla on isompiakin lapsia, jotka rauhallisempia, mutta olen ottanut kuopukseni persoonan vastaan sellaisena kuin hän on.Paljon työtähän näissä vilkkaissa kullanmuruissa on, kun pitää aina huomioida ihme asioita ennakoidakseen mahdolliset onnettomuudet.

 

[Vilkkaan tytön äiti]

Meidän neiti on tommonen erittäin ehtivä nuori neiti Tuo erittäin ehtivä on mielestäni oikein kauniisti ilmaistu, kyse ei kuitenkaan ole ylivilkkaudesta ainakaan meillä.
Kait tuo tyttönen kävelikin joskus alle 1v iässä, mutta oppi sitten juoksemaan...
Nyt neidillä on jo ikää 2,5v ja hän malttaa jo joskus kävellä
Kotona kiipeillään joka paikkaan ja hypitään ihan joka paikasta.

Tyttö on liikunnallisesti kuin pojat ja kehityksessä useita vuosia edellä (kiipeilee samalla tasolla 5v poikien kanssa). Laulaminen, piirtäminen yms rauhalliset jutut taas ovat meille vielä todella vaikeita.

Kovin monessa kyläpaikassa ei viitsitä käydä kun neiti järjestelee kaikki paikat uudestaan. Muutaman kaverin lapset katsovat tuota meidän tyttöä kun elokuvaa kun neiti touhuaa ja touhuaa. Ja kun meillä on vieraita tai ollaan kylässä, niin meno on vielä normaalia pahempaa kun neiti esiintyy ja panee parastaan.

Sitten kun telkkarista tulee vaikka Puuha Pete DVD niin neiti istuu tunninkin ja katsoo liikkumatta ja hiljaa.

Pikkuveli otti ensimmäiset askeleet tukea vasten 8kk iässä, joten saa nähdä tuleeko siitä samanlainen vilpertti kun siskosta.

Mun hyvä ystävä haukkui viimeksi mulle suoraan (tajuamatta itse?) tommoset vilkkaat toiminnan lapset. Mä taas rakastan tota vauhdikasta tyttöä. Kerkeäähän sitä istumaan sitten vanhempana!

Aijoo, päikkärit loppui 2v synttäreihin. Ilmeisesti päivät on liian lyhkäsiä nukkumiseen Nyt kun päikkyjä ei nukuta, niin autossa neiti on usein hiljaa (ennen irrottautui turvaistuimesta ja huusi) ja jopa saattaa nukahtaa

 

[Kesä1]

Niin, täälläkin on vilkkaita...Aina juhlissa, kylässä ja missä vaan ihmiset päivttelevät, että "onneksi olette noin nuoria, niin jaksatte"...kotona on vähän helpompaa. Poika on 2v ja tyttö 1v2kk, molemmat säntäävät suuna päänä, poika varsinkin, ja on ollut sitä aina.
Täytyy ottaa päivä kerrallaan, ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että koko ajan vähän helpottaa, tai ainakin riehumisen muoto muuttuu. Pitää vaan jaksaa opettaa, sanoa samasta asiasta miljoona kertaa ja viedä vilkkaitakin lapsia ihmisten ilmoille oppimaan - vaikka itselle se onkin se maailman raskain homma juuri nyt. Uhman myötä hakevat huomioa eivätkä rauhoitu edes päiväunille, saa väkisin pitää kiinni sängyssä niin kauan että sammuvat lopulta sekunnissa. Se nyt vaan on tätä nyt Jaksamisia!

 

[kata123]

Ihania viestejä! Meillä on aivan samanlainen 1,5v tyttö. Vauhtia on vaikka muille jakaa ja aina olen kateellisena katsonut muita äitejä esim. puistossa kun lapset vaan istuvat hiekkalaatikolla kun meidän tyttö painaa pää kolmantena jalkana joka paikkaan. Vauhtia on ollut aina, mahalleen tyttö oppi kääntymään 2,5kk ja kävelemään lähti 8kk ja aika pian perään myös juoksemaan. Tarhastakin kysyttiin, että onko hän aina noin ehtiväinen... ja sama juttu kuin muilla nukkumisten, nukkumaan menon ja syömisten kanssa ei ole ollut koskaan mitään ongelmaa. Ja hyvin harvoin on tyttö myöskään huonolla tuulella.

Ja onhan se mukavaa kun lapsi on energinen ja touhukas. Mä varmaan huolestun jos toinen lapsi on rauhallista sorttia

 

[kaura...]

en ole edes ajatellut, mutta meidän sällikään ei paljon paikalla istuskele. menee koko ajan, mutta touhuaa omia leikkejään, joihin pystyy uppoutumaan välillä puoleksi tunniksi kerrallaankin. hän on ujo vieraille, tekee mielummin yksin. ainoastaan palapelien ääreen rauhottuu ja niitä tekeekin sitten iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

pikkusisko tuntuu olevan samaa sorttia, yrittää kävelyä 9kk iässä (veli oli 10kk). no ainakin kerkeevät yhdessä joka paikkaan ja pitävät meteliä niin äiti tietää mitä tehdään )

 

[Marsu76]

Jee. Sopiva ketju mulle. Eli meidän poika, 2v 11kk, on todella vilkas. Vauvana oli vaativa, nukkui huonosti ja vaati jatkuvaa viihdyttämistä. Yksi vuotiaana alkoi nukkumaan hyvin ja syöminen on ollut aina helppoa.

Vauhtia on piisannut tähän päivään saakka, vaikkakin nyt on jonkun verran alkanut tulemaan järkeä asioihin, eli johdonmukaisella arestilla olemme saaneet helpotusta arkeen. Siis meidän poika on tehnyt jatkuvasti pahuuksia, eli kiellettyjä asioita. Yksin on alkanut leikkimään vasta 2,5 vuotiaana ja silloinkin leikkii vain 5 minuuttia kerrallaan. Lelut kiinnostaa tosi vähän, mutta äidin kanssa touhuaminen on parasta. En todellakaan voi tehdä mitään ilman pojan läsnäoloa, eli poika on täysillä mukana siivoamisessa ja ruuanlaitossa. Ja niitä käsiä tuntuu välillä olevan tuhat.

Videoita poika jaksaa katsoa vaikka kuinka kauan ja tosiaan meilläkin videot vain pahentaa asioita, eli vauhdin määrä lisääntyy. Kaksi vuotiaana pojalla alkoi uhmaikä ja se on vaatinut meiltä vanhemmilta kyllä tosi paljon hermoja.

Niin ja kyläilystä. Sitä me ollaan tehty aina paljon ja on vain juostu pojan perässä ja estetty katastrofit. Ei olla tavattu yhtä vilkasta kuin meidän poika ja yleensä ihmiset on kauhuissaan. Ja myönnän, meitä on monet kerrat hävettänyt ihan valtavasti. Minulla on sellainen tuntuma, että moni ajattelee tällaisesta vilkaasta lapsesta, että vanhemmat eivät osaa kasvattaa. Meillä ei muuta tehdäkään kuin komennetaan, laitetaan arestiin ja melkein aina kun tapahtuu hyvää niin kehutaan. Ei tästä arjesta muuten selviä vilkkaan kolmevuotiaan ja 9 kuisen kanssa.

Kaiken tämän jälkeen voin sanoa, että ikä on vaikuttanut suotuisasti poikaan ja elämä on jo pikkuisen helpottumaan päin. Kunhan arki pyörii kellontarkasti ja ruoka ja uni tulee ajallaan, niin päivät menee putkeen. Nyt voin jopa lähteä kävelylle pojan kanssa ilman, että huudan suuna päänä ja pelkään, että poika jää auton alle.

Meilläkin poika on vilkkaudesta huolimatta kehittynyt tosi hyvin motorisesti ja kielellisesti. Monesti olen miettinyt, että tällainen lapsi kyllä antaa ja ottaa paljon. Äitiyden rajoja on koeteltu monesti ja pohjalla on oltu. Mutta hyvinä päivinä tuntuu niin hyvältä ettei voi kuin kehua lasta.

Tsemppiä vain muillekin vilkkaiden lasten äideille.

 

[Ap-75]

Kiitos ihanista vastauksista, kiva kuulla, että on muitakin Jotenkin omille kavereille on sattunut niin rauhallisia lapsia, että rupiaa miettimään onko meidän eloisassa ja tomerassa tytössä jotain vialla. Meidän tyttö tosiaan puhuu jo paljon (lauseilla) ja motorisesti on hyvin ketterä ja kiipeilee ja juoksee. Nuppipalapelit ja legot sujuu jo hienosti. Lasten temperamentti kai vaikuttaa paljolti vilkkauteen näin pikkuisilla? No, toivottavasti vähän rauhoittuu kouluikään mennessä ja kauhulla odotan uhmaiän alkamista ja toisen lapsen syntymää...

 

[4:n äiti]

meillä ovat kaikki neljä lasta olleet äärimmäisen vilkkaita ja uteliaita kokeilemaan omia kykyjään. Kyllä lapsi on silloin terve ja oikeanlainen vaikka vaatii kyllä vanhemmiltaan paljon selviytyä ilman tukkoa harmaita hiuksia sellaisten lasten kanssa.

Meilläkin muutamalla sukulaisella ja tuttuperheellä on sellaisia hiljaisia nysvääjiä lapsina, otan kyllä mieluummin nämä meidän riiviöt, ainakin tietää tarkalleen minkälaisen mielen kanssa on tekemisissä.

 

[vekkikone]

Juu kaikkien kirjoitukset olivat kuin omalta näppikseltä.

Meillä myös vauhdikas tyttö 1v3kk. Kutsutaan kotioloissa myös nimellä vekkikone, kun aina on jossakin päin naamaa vekki. Tekevälle sattuu

Miehen kanssa olemme iloisia, että meillä on aktiivinen, sosiaalinen ja iloinen tyttö eikä sellainen hiljainen hyssykkä joka vaan nyhjää sylissä. Ollaan meinaan me vanhemmatkin kovia menemään ja touhottamaan. Joten meitä ei vilkkaus haittaa yleisillä paikoilla ja juhlissa vaan katsotaan perään ja kielletään pahimmat tempaukset!

 

[durasell enkeli]

meillä ovat kaikki neljä lasta olleet äärimmäisen vilkkaita ja uteliaita kokeilemaan omia kykyjään. Kyllä lapsi on silloin terve ja oikeanlainen vaikka vaatii kyllä vanhemmiltaan paljon selviytyä ilman tukkoa harmaita hiuksia sellaisten lasten kanssa.

Meilläkin muutamalla sukulaisella ja tuttuperheellä on sellaisia hiljaisia nysvääjiä lapsina, otan kyllä mieluummin nämä meidän riiviöt, ainakin tietää tarkalleen minkälaisen mielen kanssa on tekemisissä.

------------

Mulla on kaksi lasta joista vanhempi on 4 ja puoli v. tyttö, joka on kanssa vilkas, motorisesti kehittynyt eikä hoksottimissakaan vikaa ole. Siinä sitä saa olla kieli keskellä suuta selittämässä miksi toivotaan tietyn laista käytöstä ja vielä 1v poika kainalossa. Meillä hankaluuksia tuottaa lähinnä pois lähdöt tytön mieleisistä paikoista kuten esim. muskari ja seurakunta illat joissa lapsen kaitsenta.. Ja meidän perhe syystä johtuen näkyy ja kuuluu. Eipä auta oikein häpeämäänkään ruveta.. on pakko oikaista "selkäranka" ja pokkana vaikka nyt sitten napattava syliin tyttö ja toivotella toivotuksia muille vanhemmille joiden lapset tottelevaisesti pukevat päälle ja lähtevät enempiä kohtauksia järjestämättä

 

[mom for three]

Meillä esikoinen on jo murrosikäinen, mutta hän oli lapsena TODELLA vilkas (ei mikään ADHD, vaan keskittymiskykyäkin löytyi tarvittaessa). Oli jo kohdussa todellinen potku- ja nyrkkeilykone. Samoin heti synnytyslaitoksella nosti reippaasti päätään ja oli koko ajan fyysisesti aktiivinen. Toki se sitten näkyi fyysisissä ominaisuuksissa, kun hän oppi kääntymään, konttaamaan ja kävelemään keskivertoa nopeammin joka suhteessa.

Alussa se oli tosi raskasta ravata pojan perässä. Moni antoi mielellään "kasvatusneuvoja" mitä pitää tehdä, mutta ei lasta saa väkisinkään pidettyä aloillaan. Sen vuoksi pahimpiin lapsettomiin kyläpaikkoihin emme menneetkään. Myös Ti-Ti Nalle -konsertit yms. olivat pahoja, jos niissä ei ollut tarpeeksi toimintaa, joten monesta paikasta jouduimme lähtemään kesken kaiken pois, kun poikani alkoi könyämisellään villitsemään muita.

Voin kuitenkin lohduttaa, että aika tekee tehtävänsä. Kannattaa kuitenkin treenata keskittymistaitoakin ja pitää huolta lukemisesta, palapelien tekemisestä yms. aivojumpasta. Vilkkaalle lapselle auttaa se, että ainakin sen kaksi kertaa päivässä käy kunnolla ulkoilemassa. Ei siis mitään rattaissa työntelyä, vaan sitä, että lapsi itse liikkuu, juoksee, kiipeilee ja saa sitä energiaansa purettua ulkoilmaan, johon meteliä ja menoa mahtuu. Sillä tavalla pääsee helpommalla sisätiloissa. Toki tässä fyysisyydessä on se hyvä puoli, että kun niitä taitoja treenauttaa, niin kyllähän se lapsi myöskin oppii. Meillä poika oppi 4-vuotiaana uimaan, luistelemaan, hiihtämään (sekä laskettelu että murtsikka) sekä pyöräilemään ilman apupyöriä. Toki siinä sitten vanhemmatkin saivat kunnon hikilenkit, kun esimerkiksi 1,5 vuotiaasta asti veti häntä kolmipyöräisen ohjaustankoon sidotun narun avulla perässä iltalenkeillä jne.

Nyt siis poikani on jo murrosiässä, mutta hän edelleen rakastaa urheilua. Hän hahmottaa omaa itseään vahvasti kroppansa kautta. Runsas liikunnan määrä näkyy toki kehossa, mutta sitten ihan myös hyvänä terveytenä ja vastustuskykynä. Koska oman kehon hyvinvointi on tärkeä, hän myös on oppinut pitämään hyvin huolta hampaiden pesusta, hygieniasta, terveellisestä ruokavaliosta jne. Se energisyys näkyy myös siinä, että hän jaksaa tehdä asioita. Voimaa ja intoa riittää tehdä vaikka mitä, joten vaikka hän olisi tehnyt illalla tunnin läksyjä, käynyt urheilutreeneissä, soitellut vähän kitaraa, niin silti hän saattaa lähteä vielä skeittaamaan tai kaverille parin kilometrin päähän fillarilla.

Olen itsekin ollut todella vilkas tapaus lapsena ja minäkin olen sellaista paljon aikaan saavaa sorttia. Se suuri energisyyden määrä on ikävää vanhemmille pikkulapsivaiheessa, mutta uskokaa pois, että kyllä siitä vielä iloakin on. Tärkeää on vain ohjata se energisyys lasta kiinnostaviin asioihin ja liikuntaan.

Kannattaa muistaa, että lapset ja ylipäätään me ihmiset olemme erilaisia. Jossakin Jenkeissä poikaani olisi varmaan jo tupattu rauhoittavia, jotta hänestä saisi "keskiverromman", mutta minusta on hienoa, kun on erilaisia persoonallisuuksia.