U
Uusiopakattu
Vieras
Hei kanssasisaret !
Painin nykyään jatkuvasti jaksamisen rajamailla uusioperhekuviossa...
Molemmilla meillä lapset entisestä liitosta. Lapset ja perhemme voi kaikin puolin hyvin!! Olemme ajatelleet koko ajan lapsia ja heidän tuntemuksiaan uudisperhettä kohtaan. Annamme rakkautta ja yritämme kaikin keinoin kasvattaa hyvin lapsemme. Läheisyys ja rakkaudenosoitukset on kaikki toteutettu tyyliin "pikkuhiljaa" ja "haistelemalla" heränneitä tuntemuksia. (lapset 6-3-vuotiaita, molemmilla yhteishuoltajuudet.).
Kirjoitan muutamia mielessä olevia asioita ja toivon ajatuksia ja kokemuksia uusioperheen arjessa selviämiseen.
Ongelmana exät... Milloin mikäkin asia huonosti!!
Yhteisistä järjestyssäännöistä poiketaan, vaan siksi että saataisiin aiheutettua meille paha mieli ja mahdollisesti ongelmia.
Lapsia manipuloidaan, lahjotaan ja kaikki lapsiin liittyvät "ongelmat" mielletään toisen vanhemman niskoille. Ensin valitetaan ettei ole omaa aikaa lapsilta ja sitten toisessa käänteessä syytetään lasten "kaappaamisesta" (=liian vähän aikaa lasten kanssa). Lapsiin liittyvä terveydenhuolto ja päävastuu kyllä jätetään toisen vanhemman vastuulle.
Rakastamme mieheni kanssa toisiamme valtavasti ja olemme saaneet toisiamme tukien parsittua entisten liittojen aiheuttamat haavat kasaan. Yritän joka päivä ymmärtää hammasta purren exiä ja niiden pahoja ajatuksia/katkeruutta. Nielen kaiken ja ajattelen, että rakkautemme kestää ihan mitä vain. Uskon, että suhteemme kestää, kunhan saamme keskusteltua avoimesti asioista ja muistaa kuinka rakkaita lapsemme ovat. Toisiamme tukien ja rakastaen..
Nyt alkaa vaan olemaan mitta täynnä. :headwall: Kaikkemme olemme yrittäneet, niin hyvässä kuin pahassa (=välinpitämättömyys). Tuntuu että seinät kaatuu, kun aina on joku "määräilemässä" tahtia ja järjestelemässä meidän elämää!!! Jos kaksi ihmistä on löytänyt toisensa ja ajattelee elämässä lapsia ennen kaikkea, MIKSI joku voi olla sellainen että jaksaa pilata aina kaiken ja saa siitä varmasti jonku mielihyvän.
Hommaa on jatkunut muutaman vuoden verran, eikä mitään tolkkua asioihin ole vieläkään saatu. Olemme yrittäneet lähestulkoon kaikkea.
Kertokaahan minulle hyvät ystävät:
Miten te jaksatte arjessa ?
Jos teillä on ollut "piinaava" suhteen alkuvaihe exien takia, kuinka kauan sitä on mahdollisesti jatkunut ja miten olette asioihin saaneet uutta pontta ja järjestystä ?
Painin nykyään jatkuvasti jaksamisen rajamailla uusioperhekuviossa...
Molemmilla meillä lapset entisestä liitosta. Lapset ja perhemme voi kaikin puolin hyvin!! Olemme ajatelleet koko ajan lapsia ja heidän tuntemuksiaan uudisperhettä kohtaan. Annamme rakkautta ja yritämme kaikin keinoin kasvattaa hyvin lapsemme. Läheisyys ja rakkaudenosoitukset on kaikki toteutettu tyyliin "pikkuhiljaa" ja "haistelemalla" heränneitä tuntemuksia. (lapset 6-3-vuotiaita, molemmilla yhteishuoltajuudet.).
Kirjoitan muutamia mielessä olevia asioita ja toivon ajatuksia ja kokemuksia uusioperheen arjessa selviämiseen.
Ongelmana exät... Milloin mikäkin asia huonosti!!
Yhteisistä järjestyssäännöistä poiketaan, vaan siksi että saataisiin aiheutettua meille paha mieli ja mahdollisesti ongelmia.
Lapsia manipuloidaan, lahjotaan ja kaikki lapsiin liittyvät "ongelmat" mielletään toisen vanhemman niskoille. Ensin valitetaan ettei ole omaa aikaa lapsilta ja sitten toisessa käänteessä syytetään lasten "kaappaamisesta" (=liian vähän aikaa lasten kanssa). Lapsiin liittyvä terveydenhuolto ja päävastuu kyllä jätetään toisen vanhemman vastuulle.
Rakastamme mieheni kanssa toisiamme valtavasti ja olemme saaneet toisiamme tukien parsittua entisten liittojen aiheuttamat haavat kasaan. Yritän joka päivä ymmärtää hammasta purren exiä ja niiden pahoja ajatuksia/katkeruutta. Nielen kaiken ja ajattelen, että rakkautemme kestää ihan mitä vain. Uskon, että suhteemme kestää, kunhan saamme keskusteltua avoimesti asioista ja muistaa kuinka rakkaita lapsemme ovat. Toisiamme tukien ja rakastaen..
Nyt alkaa vaan olemaan mitta täynnä. :headwall: Kaikkemme olemme yrittäneet, niin hyvässä kuin pahassa (=välinpitämättömyys). Tuntuu että seinät kaatuu, kun aina on joku "määräilemässä" tahtia ja järjestelemässä meidän elämää!!! Jos kaksi ihmistä on löytänyt toisensa ja ajattelee elämässä lapsia ennen kaikkea, MIKSI joku voi olla sellainen että jaksaa pilata aina kaiken ja saa siitä varmasti jonku mielihyvän.
Hommaa on jatkunut muutaman vuoden verran, eikä mitään tolkkua asioihin ole vieläkään saatu. Olemme yrittäneet lähestulkoon kaikkea.
Kertokaahan minulle hyvät ystävät:
Miten te jaksatte arjessa ?
Jos teillä on ollut "piinaava" suhteen alkuvaihe exien takia, kuinka kauan sitä on mahdollisesti jatkunut ja miten olette asioihin saaneet uutta pontta ja järjestystä ?