Vinkki ponnistamisesta

[heps]

Luin tuossa epiduraaliketjua ja tuli mieleen oman kakkosen synnyttämisestä yksi juttu. Tarina on pitkä, joten lue vain, jos itsellä synnytys edessä tai muuten aihe kiinnostaa.

Eli esikoinen oli mulla laskeutunut ajoissa, synnyttämään mennessä avautumisvaiheessa oli kipuja (ilokaasu auttoi), mutta ei ollut sen suurempaa ponnistuksen tarvetta. Yhtäkkiä alkoi valtava ponnistamisen tarve (en edes itse huomannut sitä, mieheni huomasi minun ponnistavan) ja olinkin jo kokonaan auki ja oli siten lupakin ponnistaa.

Kakkosen kohdalla laskeutumista ei ollut tapahtunut. Kun supistukset alkoivat, minulle tuli jatkuvasti sellainen tunne, että ponnistuttaa. Olin kauhuissani, koska tiesin, etten voi olla vielä kokonaan auki ja yritin kaikin voimin laittaa vastaan sille tunteelle. Kätilö sitten sanoi, että ponnista vaan. Olin aivan hölmönä. Siis miten voin ponnistaa, jos en kerran ole edes auki? Joka supistuksella ponnistamisen tarvetta kuitenkin oli ja joka kerta piti varmistaa kätilöltä, että saanko mä oikeasti ponnistaa vaikken ole edes kokonaan auki. Ja sain luvan. Näin jälkikäteen arvelen (ei ole tieto), että jälkimmäisen kohdalla ponnistamisen tunne tuli siitä, että lasta piti työntää alaspäin, kun se ei kerran ollut samalla tavalla laskeutunut. Yhtäkkiä sitten tuli aivan valtava ponnistamisen tarve ja kätilön tsekattua tilanteen olinkin aivan kokonaan auki eli sitten alkoi se todellinen ponnistaminen.

Eli. Minulla oli luulo, ettei saa missään tapauksessa ponnistaa ellei ole kokonaan auki. Väärin. Kehoni kertoi aivan tarkkaan, mitä pitää tehdä - miten kovaa pitää ponnistaa jne. Tunne oli uskomaton. Olen kipuherkkä ihminen, mutta pärjäsin ilman epiduraalia. Joiltakin epiduraali hävittää ponnistamisen tunteen - minusta olisi ollut sääli, jos olisin menettänyt sen uskomattoman tunteen siitä, kuinka keho kertoo, mitä pitää tehdä. En suinkaan halua moittia epiduraalin ym. kivunlievittäjien ottajia - menin itsekin synnyttämään molempia ajatuksella "Kaikki mömmöt heti tänne". Kun kuitenkin oli tunne, että pärjään ilman, niin annoin mennä. Tämä vain yhtenä synnytyskertomuksena.

 

[ok]

sulla meni noin

mutta ei todellakaan ole mikään yleispätevä vinkki tai ohje. Kätilö tai lääkäri voi sen nähdä saako ponnistella. Itsellä 4 synnytystä ja kahdessa on pitänyt stoppailla ponnistamista tarpeesta huolimatta. Pitää luottaa asiantuntijoihin jotka ovat alhaalta tutkinut tilanteen, jos lupa heltiää niin sitten ok.

 

[jadal]

hei, nyt mä tajusin mistä todennäköisesti johtuu, että mua on ponnistuttanut yleensä uhan alkuvaiheessa jo. Mulla kun lapset on laskeutuneet vasta ponnistusvaiheessa.

 

[mimmuli]

Aika jänskää lukea tämmöstä juttua. Itselläni ollut vauvakuume pitkään mutta rahatilanteen takia vielä ajateltiin jättää lapsen tulo taloudellisesti paremmalle ajalle. Ja voin sanoa että synnyttäminen jännittää ihan kamalasti vaikkei se vielä ajankohtaista olekaan. Olen niin pieni, kapea lantio jne. Toivottavati kaikki menee sitten joskus hyvin..... :S

 

[s]

mun käsittääkseni ekassa synnytyksessä odotetaan, että paikat on aivan auki. Kudokset ovat ekslla kerralla niin tiukat.
Tokasta minäkin ponnistin vaikka puol senttiä jäi reunaa.

 

[s]

Aika jänskää lukea tämmöstä juttua. Itselläni ollut vauvakuume pitkään mutta rahatilanteen takia vielä ajateltiin jättää lapsen tulo taloudellisesti paremmalle ajalle. Ja voin sanoa että synnyttäminen jännittää ihan kamalasti vaikkei se vielä ajankohtaista olekaan. Olen niin pieni, kapea lantio jne. Toivottavati kaikki menee sitten joskus hyvin..... :S

sillä ei ole väliä onko lantio ulkoapäin katsottuna kapea. sisätila ratkaisee =0)

 

[mimmuli]

Huh huh, tiukkaa on. ;D Mutta jospa se joustaa.

 

[s]

hei, nyt mä tajusin mistä todennäköisesti johtuu, että mua on ponnistuttanut yleensä uhan alkuvaiheessa jo. Mulla kun lapset on laskeutuneet vasta ponnistusvaiheessa.

no nyt muistu mieleen, et kolmannessa synnytyksessä ponnistelin kanssa vauvaa alaspäin, ennen ponnistusvaihetta. Mullakaan ei oo ikinä laskeutunu ennen kuin synnytys käynnissä/ aivan loppuvaiheessa

 

[mimmuli]

Missä kohtaa lääkärit sitten katsovat parhaaksi keisarinleikkauksen? Sehän se sitten on ratkaisu...

 

[Y]

Aika jänskää lukea tämmöstä juttua. Itselläni ollut vauvakuume pitkään mutta rahatilanteen takia vielä ajateltiin jättää lapsen tulo taloudellisesti paremmalle ajalle. Ja voin sanoa että synnyttäminen jännittää ihan kamalasti vaikkei se vielä ajankohtaista olekaan. Olen niin pieni, kapea lantio jne. Toivottavati kaikki menee sitten joskus hyvin..... :S

sillä ei ole väliä onko lantio ulkoapäin katsottuna kapea. sisätila ratkaisee =0)

neuvolalääkäri viimeisessä tarkistuksessa teki sisätutkimksen ja "antoi luvan" normaali alatie synnytykselle... mutta merkatessaan tiedot korttiin yhtäkkiä sanoi "ai sulla onkin noin vähän pituutta hmm kyllähän sä oletkin aika siro ja pieni saat kyllä mennä vielä äitipolille arvioitavaksi..." jotenkin ihme että jos ei tota pituutta olis huomannu en olis tarvinnu minnekkään arvioon....

 

[söpöjooseppi]

Voi kun olisin lukenut tämän tekstin vähän yli kaksi viikkoa sitten Tämän toisen synnytyksessä odottelin kauheassa ponnistuksentarpeessa yli puoli tuntia JÄRKYTTÄVISSÄ supistuskivuissa että reuna häviäisi.
Puoli tuntia tuntuu lyhyeltä ajalta nyt kun ajattelee, mutta niissä kivuissa ja ponnistuksentarpeessa se tuntui ikuisuudelta! Kun vihdoin sain luvan ponnistaa syntyi tyttö kahdessa minuutissa :heart:

 

[mimmuli]

Mitä ihmettä? Miten pituus siihen vaikuttaa? Noh, tässä on vaan 162 cm että mitenkähän kävisi...

 

[Kiitos]

Ap kirjoituksestasi!
Itse olen haaveillut synnytkysestä ilman puudutuksia, eli tyyliin pelkkä ilokaasu.
Esikoisen synnytys oli pitkä ja epiduraalin sain, ponnistus vaiheessa puudutuksen teho oli enää heikko ja tunsin ponnistamisen tarpeen, koin tämän helpoimmaksi vaiheeksi kun jokainen ponnistaminen helpotti supistuksent tuomaa kipua, ja kerrankin sai todella tehdä jotain.

Kuopuksen aikaan otin spinaalin ja voin sanoa et en tuntenut niin mitään. Kätilö käski vain ponnistaa ja ilman minkään laista tuntoa (kipua tms.) lapsi syntyi.
Toisaalta kiva kun oli kivuton, mutta jotenkin tuntui ettei päässyt synnytykseen "mukaan".

Kaikki pelottelee että kuinka kaameeta on synnyttää ilman puudutteita, mutta kirjoituksesi oli antoi oikein positiivisen kuvan puudutteettomasta synnytyksestä.
Ehkäpä saan itsekin vielä tämän joskus kokea Tunne siitä että luottaa oman kroppansa merkkeihin ja tuntemuksiin, on varmasti hienoa.

 

[Kippuravarvas]

Voi kun olisin lukenut tämän tekstin vähän yli kaksi viikkoa sitten Tämän toisen synnytyksessä odottelin kauheassa ponnistuksentarpeessa yli puoli tuntia JÄRKYTTÄVISSÄ supistuskivuissa että reuna häviäisi.
Puoli tuntia tuntuu lyhyeltä ajalta nyt kun ajattelee, mutta niissä kivuissa ja ponnistuksentarpeessa se tuntui ikuisuudelta! Kun vihdoin sain luvan ponnistaa syntyi tyttö kahdessa minuutissa :heart:

Ihan hyvä että kuuntelit kuitenkin sitä kätilöäs.

 

[s]

Mitä ihmettä? Miten pituus siihen vaikuttaa? Noh, tässä on vaan 162 cm että mitenkähän kävisi...

pituus tosiaan vaikuttaa, en tiedä varmasti miksi. Mulla kans 162cm , että ei ole esteenä ;0)

 

[pieni]

mulla oli esikoinen 4250g ja ite oon vaan 156,5cm ja hyvin mahtui

 

[emmu]

Pieni tyttö täällä vain. Tosin, painokin vähän huolestuttaa. Mutta kyllähän ne tutkii sitten ja ammattilaise osaa neuvoa.

 

[vieras]

Mä oon kanssa miettinyt tätä nyt, kun kakkosen syntymä lähestyy ja kelaan ekaa synnytystä.

Kätilö jätti mut tosi yksin pitkäksi aikaa enkä tajunnut ponnistuksen tarpeen olevan sitä, mitä se varmaan oli. Eli kramppasin sängyllä ja vastustin tunnetta enkä tajunnut sitä. Luulin jotenkin kai erilaiseksi tai odotin "lupaa" tms. Sitten lopulta tajusin asian ja soitin kelloa. Luulen, että kohtu väsyi tuossa aika paljon.

 

[s]

mulla oli esikoinen 4250g ja ite oon vaan 156,5cm ja hyvin mahtui

iso jötkäle =0)

Lääkäri sanoi mulle synnytysarviossa, että : kyllä täältä 5 kilonen mahtuu ;0) Ei tullu kyl niin isoo.

 

[matkailija]

Voi kun olisin lukenut tämän tekstin vähän yli kaksi viikkoa sitten Tämän toisen synnytyksessä odottelin kauheassa ponnistuksentarpeessa yli puoli tuntia JÄRKYTTÄVISSÄ supistuskivuissa että reuna häviäisi.
Puoli tuntia tuntuu lyhyeltä ajalta nyt kun ajattelee, mutta niissä kivuissa ja ponnistuksentarpeessa se tuntui ikuisuudelta! Kun vihdoin sain luvan ponnistaa syntyi tyttö kahdessa minuutissa :heart:

No kuvittele että mä kärvistelin liki 3h siinä hirveässä ponnistamisen tarpeessa lapsi oli kasvotarjonnassa ja painatti kudoksia, ponnistamistarve tuli liian aikaisin. Se oli k-a-m-a-l-a-a. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin, muksu asettui oikein päin ja sitten saikin jo pian ponnistaa

 

[poikia3]

Musta tärkeempää on mennä avoimin mielin sille synnärille. Esim. minä olen kuvitellut, että liikkumalla voisin estää kipuja jne. Ihan niinkuin neuvolassa kerrotaan.

No mut on ekassa synnytyksessä käsketty pystyasennosta sänkyyn, kun vauvan sydän äänet romahti. Olin loppuajan sängyssä ja sain kivunlievitykseksi epiduraalin, kun ei ollut enää luonnollisia lievityskeinoja käytössä ja ilokaasusta tulin vain pahoinvointiseksi. Kun vauva sitten vihdoin syntyi selvisi, että napanuora oli kolmesti vauvan kaulan ympäri.

Samoin kävi kuopuksen kanssa, jouduin olemaan sängyssä jopa tietyn ajan kontillani, että sydän äänet palautuisivat normaaleiksi - ja loppusynnytys oltiin sängyssä ei puhettakaan muusta. Silloin mun supparit olivat niin karmeita, että oli onni että sain epiduraalin. Hoin vain koko ajan ennen epiduraalin saamista - hengitä, hengitä. Sillä olin menossa ihan hirmu lukkoon kivusta, ja silloin en olisi enää muistanut edes itkultani hengittää. Kuopuksella oli sitten solmu napanuorassa.

 

[joanna]

joskus lyhyillä ihmisillä saattaa olla ahdas lantio.
minä tunnen 3 lyhyttä naista jolle tehty sektiot ahtaan lantion vuoksi. kun taas yhtään pitkää en tiedäkkään.

 

[pieni]

mulla oli esikoinen 4250g ja ite oon vaan 156,5cm ja hyvin mahtui

iso jötkäle =0)

Lääkäri sanoi mulle synnytysarviossa, että : kyllä täältä 5 kilonen mahtuu ;0) Ei tullu kyl niin isoo.

tais olla vauvalla vähän ahdasta ku oli varpaat ihan kippurassa ja vinossa ku syntyi. painoarvio vauvasta oli 3090g että aika kivasti pieleen meni
äitipolilla arviossa ja röntgenissä jouduin käymään ku eivät osanneet sanoo mahtuuko vai ei edes tuo 3kg. mutta hienostihan sieltä noinkin iso tuli

 

[ap]

Ap kirjoituksestasi!
Itse olen haaveillut synnytkysestä ilman puudutuksia, eli tyyliin pelkkä ilokaasu.
Esikoisen synnytys oli pitkä ja epiduraalin sain, ponnistus vaiheessa puudutuksen teho oli enää heikko ja tunsin ponnistamisen tarpeen, koin tämän helpoimmaksi vaiheeksi kun jokainen ponnistaminen helpotti supistuksent tuomaa kipua, ja kerrankin sai todella tehdä jotain.

Kuopuksen aikaan otin spinaalin ja voin sanoa et en tuntenut niin mitään. Kätilö käski vain ponnistaa ja ilman minkään laista tuntoa (kipua tms.) lapsi syntyi.
Toisaalta kiva kun oli kivuton, mutta jotenkin tuntui ettei päässyt synnytykseen "mukaan".

Kaikki pelottelee että kuinka kaameeta on synnyttää ilman puudutteita, mutta kirjoituksesi oli antoi oikein positiivisen kuvan puudutteettomasta synnytyksestä.
Ehkäpä saan itsekin vielä tämän joskus kokea Tunne siitä että luottaa oman kroppansa merkkeihin ja tuntemuksiin, on varmasti hienoa.

Ole hyvä vain. En minäkään etukäteen suunnitellut synnyttäväni ilman ilokaasua kummempaa kivunlievitystä, mutta näin jälkikäteen olen onnellinen, että niin tein. Kakkonen oli tosin nelikiloinen ja tuntuikin siltä, mutta silti! Olen tuota 1-vuotiaan taaperrusta katsellessani ihmetellyt sitä, kuinka luonto voi antaa jotain noin ihmeellistä. Vielä suurempana ihmeenä olen pitänyt sitä, kuinka keho todellakin voi kertoa, mitä pitää tehdä. Kuten alussa kirjoitin, en esikoisen kohdalla edes älynnyt ponnistavani - niin luonnostaan se tuli. Mutta ketään en ala neuvomaan kivunlievityksen enkä minkään muunkaan kanssa. Tämä on vain minun kokemus synnytyksistäni.

 

[s]

mulla oli esikoinen 4250g ja ite oon vaan 156,5cm ja hyvin mahtui

iso jötkäle =0)

Lääkäri sanoi mulle synnytysarviossa, että : kyllä täältä 5 kilonen mahtuu ;0) Ei tullu kyl niin isoo.

tais olla vauvalla vähän ahdasta ku oli varpaat ihan kippurassa ja vinossa ku syntyi. painoarvio vauvasta oli 3090g että aika kivasti pieleen meni
äitipolilla arviossa ja röntgenissä jouduin käymään ku eivät osanneet sanoo mahtuuko vai ei edes tuo 3kg. mutta hienostihan sieltä noinkin iso tuli

Mullakin meni kakkosesta painoarvio pieleen, mutta toiseen suuntaan. Kolmonen olikin yli 4 kg, vaikka sanottiin et samaa kokoluokkaa kun edellisetkin ( 3,5-3,8 kg )