Eli tilanne sellanen että viime vuonna tyttäreni kulki koulumatkat erään tytön kanssa. Tämä tyttö oli aina aamusin niin kiukkunen ja pahantuulinen että matkat oli sitten sitä että kiukutteli meidän likalle ja koulun jälkeen matkat kulki sitten jonkun muun kanssa tai juos meidän tyttöä karkuun, jättäen siis joukon ulkopuolelle. En puuttunut asiaan,mietin että saavat itse selvittää välinsä.Monasti meidän tyttö myös sano ettei halua kulkea sen tytön kans kun aina on niin kiukkunen, hyvin sinnitteli kuitenkin kevään loppuun.
Tänä syksynä sitten meidän tyttö tutustu toiseen tyttöön jonka kanssa kulkee matkat, tämä kolmas tyttö tulee välillä matkoja yhdessä näiden kahden kanssa ja tänä aamuna sain puhelun tämän toisen tytön äidiltä että meidän tyttö ja uusi tyttö jättävät heidän tytön joukon ulkopuolelle supattelemalla ja juoksemalla karkuun...hmmm....eli samaa mitä oma tyttönsä teki viime vuonna.
Kerroin sitten tälle äidille hänen oman tytön tehneen sitä samaa viimevuonna, mutta periaatteesta en soittanut ja kertonut asiasta. Hänen mielipiteensä nyt kuitenkin on että hänen tyttö otettava joukkoon mukaan. No, ei siinä mitään, voivat toki ottaa, mutta tiedän että meidän tytöllä ja sillä toisella on niin pahoja ristiriitoja viime vuoden perusteella, että meidän likka vetää kyllä herneen syvälle sieraimeen kun tänään pidän "puhuttelun" ja niin sanotusti joudun pakottaa ottaa sen kolmannen tytön siihen mukaan, vaikka eivät haluisikaan.
Mitä tekisitte? Onko vanhempien paikka yleensä edes puuttua tälläseen? Kyse ei ole kuitenkaan kiusaamisesta johon puuttuisin kyllä heti, vaan yksinkertasesti siitä että "kolmas pyörä on liikaa" ja ketään ei voi pakottaa kulkee toisen kanssa. En minäkään puhutellut viime vuonna tätä tyttöä kun jätti meidän tytön joukon ulkopuolelle.