Voi ahdistus

[äiskä]

Kyllä äitipuolilla on oikeus negatiivisiin tunteisiin. onhan biologisillakin. JUU, ja nimenomaan tämä on paikka niitä purkaa. En TODELLAKAAN tarkoittanut ettei niin saisi tehdä!

Lähinnä olen kokoajan tarkoittanut, että asian eteen kannattaa taistella, että juttu toimisi eikä ahdistaisi turhaan koska se on tosi sääli kaikkia kohtaan. Ja jos sitten kaikki on saatu toimimaan niin hyvin kuin vain voi saada toimimaan (tuskin täydellisesti kun kaksi eri perhettä) niin on varmaan aika miettiä sitä, että itse on halunnut uusperheeseen lähteä. Kukaan ei varmaan luvannut sen olevan helppoa ja sopeutumista taatusti vaaditaan. Tämän asian hyväksyminen ja pohtiminen voi sekin helpottaa ahdistusta.
Ja näitä tunteitahan voi fiksuna pohtia vaikka tällaisella keskustelu palstalla ja sitten saada erillaisia näkökulmia omaan ajatukseen.

Itse toivoisin että näitä ketjuja eksyisivät lukemaan myös muut biologiset äidit jotka lähettävät lapsiaan viikonloppuisille. Niin moni katkeruudellaan ja yhteistyökyvyttömyydellään saa varmaan osittain aikaan sen, että viikonloput ahdistavat äitipuolta. Ja kyllä varmaan sen ahdistuksen lapsi huomaa ja sitä tuskin oikeasti kukaan biologinen äitikään haluaa.
Kivaa olis myös jos etäisät eksyisivät lukemaan näitä juttuja jotta voisivat tukea oikeasti äitipuolta eivätkä lähtisi hemmottelemaan vk.loppu lasta tai pyörittämään arkea nurin lapsen takia. Lisäksi voisivat seisoa jämäkästi uuden vaimonsa rinnalla selvittämässä näitä yhteisiä kasvatuslinja asoita biologisen äidin kanssa. Tarkoitushan ei ole, että kukaan väsähtää ja niin käy jos arki menee nurin joka toinen vk.loppu (tai miten sitten lapsi käykään).

 

[äiteex2]

Äskeinen äiskä oli siis äiteex2

 

[uusi näkökulma]

Ulkopuolisen on aina kovin helppo antaa neuvoja ja ohjeita, siis sellaisen ihmisen joka ei itse elä vastaavassa tilanteessa. Eikös ne parhaat lastenhoitovinkit tulee juuri poikamiehiltä?!

Ydinperheessä omien lastensa kanssa elävälle on jotenkin vaikea saada sitä kuvaa, että millaista on uusperheessä; millaisia tunteita aikuiset käyvät läpi, millaisia "kuvioita" käytännössä perheessä on; miten itse kokee ne asiat. Kun on omat ja yhteiset ja toisten lapset, kun niin moni ihminen vaikuttaa oman perheen toimintaan ja tulee tunne, ettei voi itse suunnitella elämäänsä, ei itse päättää asioista jne.
Sitä on vaikea selittää.

Viikonloppulasten käytökseen ja toimintaan vaikuttaa hurjan paljon heidän lähihuoltajansa asenne etää ja tämän kumppania kohtaan. Sieltä saatetaan antaa toimintaohjeita miten olla ja mistä saa puhua ja mistä ei. Sieltä tulee selostuksia: se ei ole sun äitisi, sitä ei tarvitse totella.
Lapsi on lojaali vanhemmilleen ja toimii lähihuoltajan "ohjeiden" mukaan äitipuolta kohtaan.

Ihminen se on äitipuolikin. Jossain menee raja. Ihan loputtomiin ei jaksa. Ei kaikki ole yksipuolisesti aikuisesta tai just äitipuolesta lähtöisin olevaa: vuorovaikutussuhde ei voi olla vain äitipuolen harteilla ! Jos etälapsi päättää olla lojaali omalle äidilleen ja päättää inhota äitipuolta, olla tälle aina vaan ilkeä - kuinka monta viikonloppua kukaan jaksaa lyödä päätään seinään?

Kuvittele, että sinun lapsesellasi on kaveri, joka käy teillä usein. Tämä vieras lapsi käyttäytyy sinun kodissasi aika huonosti, eikä tottele sinua eikä välitä teidän perheenne säännöistä: esim. kävelee kengät jalassa sisällä, riisuu märät ulkovaatteet teidän sohvalle, tulee ruoka-aikana ja tuijottaa sitten teidän syömisiä keittiön oven suulla tai jos kutsut hänetkin ruokapöytään, hän syö epäsiististi ja valittaa että ruoka on pahaa yms. Hän suhtautuu sinuun ja sinun kotiisi ja kaikkeen mitä teillä on, välinpitämättömästi. Hän ei piittaa teidän kotinne säännöistä . Otat lapsen puhutteluun monta kertaa, sanot hänelle kauniisti miten teillä ollaan ja huomioit lapsen. Käytös ei silti muutu.
Annatko tämän lapsen tulla kotiisi kerta toisensa jälkeen? Milloin hermotut, sanot että nyt loppui? Vai sanotko vaan: hän on lapseni paras ystävä, minun kotini on hänenkin kotinsa, ei se mitään että hänen käynnin jälkeen me kaikki olemme pahalla päällä, koti on kaaoottiinen, kaikki herkut syöty kaapista, lelut rikottu, jotain vähän varastettukin tai mitä nyt onkaan....

Tai entäs, jos anoppi tulee kylään kotiisi. Miehesi keskittyy äidin läsnäoloon niin vahvasti, että suunnilleen unohtaa sinun olemassaolosi. Sinä kokkaat ja passaat kahvit pöytään yms., yrität tulla mukaan keskusteluun yms., mutta silti tunnet itsesi vahvasti ulkopuoliseksi omassa kodissasi. Miehesi ei ole sinusta kiinnostunut, hän keskittyy äitiinsä. Anoppi ja mummo ei ole sinusta kiinnostunut, hän keskittyyy poikaansa. Ja tämä tapahtuu sinun kodissasi, vaikkapa kerran kuussa viikonlopun ajan. Olet ulkopuolinen omassa kodissasi. Et voi vaikuttaa siihen, tuleeko anoppi vai ei, et siihen mitä ko. viikonloppuna tehdään tai tapahtuu...

Jos ei ikinä ole vastaavaa kokenut, on sen kuvitteleminen vaikeaa. Mutta neuvoja voidaan toki jakaa!!

 

[uusi näkökulma]

\

Kai sitä saa muutkin ottaa kantaa kuin ne jotka on parhaita ottaa kantaa?
Eikä tämä niin vieras asia minullekkaan ole kun uusioperhe olemme mekin, paljon äitipuolia kuuluu ystäviin ja itse olen eroperheen lapsi.
Henk.koht. asia kiinnostaa tietty siksi, että joka toinen vk.loppu lähetän lapseni yhden äitipuolen luokse. Oikeastaan vasta joku aika sitten kunnolla tajusin, kuinka negatiivisia tunteita joillain äitipuolilla voi olla lasta kohtaan. Jotkut jopa purkavat sitä lapseen ja näillä keskustelupalstoilla uskaltavat sen myöntää, mutta siis vain JOTKUT. Tälläinen taatusti pelottaa jokaista biologista äitiä joka lapsensa etäperheeseen lähettää. Siksi myös tälläiset jutut minä huomaan.

Minulle tulee mieleen että onko siis äitipuolella oikeutta komentaa etälasta?

Meidän nk. uusperheemme on käynyt monta riitaa läpi liittyen miehen viikonloppulapsiin.
Lopulta minä väsyin, päätin että on tehtävä jotain ihan konkreettista. Alkuapu saatiin ystävältä, joka on kyllä alan ihmisiä - monessakin mielessä.

Meillä lähti siis uusperhe-ajattelu uudelle näkökannalle. Käytännössä mikään meillä ei muutu, käytännössä toimimme kuten ennenkin. Muutos on omissa asenteissamme ja ajattelussamme.

Lapset viettävät arkensa äitinsä luona ja saavat tai ovat saamatta eväät elämälle häneltä. Kovin paljoa emme voi tehdä muutaman päivän aikana kuukaudessa, esim. joittenkin tapojen tai elämänasenteiden opettamisen suhteen.
Meidän perheemme toimii aika eri tavalla kuin etälasten äitikotona toimitaan. Meillä on elämää kodin ulkopuolellakin, ystäviä, meillä on vapaampaa, meillä ei ole kellontarkkaa aikataulua, mutta lastenkin kuuluu huolehtia esim. omista tavaroistaan yms. Esim. lasten kuuluu pedata vuode, korjata omat lelut yms. tavarat paikoilleen, syödä siististi ja viedä astiat tiskialtaaseen syönnin jälkeen jne.

Monta vuotta yritimme saada lapset integroitua meidän perheeseemme näiden tapaamisviikonloppujen aikana. Että he olisivat osa meidän perhettä ja kuuluisivat meidän perheeseen ja siihen kuuluu tietysti meidän perheen säännöt, joiden mukaan eletään.
Näille lapsille tämä ei onnistunut. Se tuotti aina yhtä suurta vaikeutta. Joka viikonloppu tilanne oli ikään kuin uusi. Se oli rasittavaa. Taustalla oli heidän äitinsä, joka aika ajoin kippaa lastensa päälle oman vihansa ja katkeruutensa ja kertoo, mitä me muut ihmiset olemme, mitä emme ole, mitä me tunnemme ja ajattelemme yms. Lapset uskovat äitiään täysin ehdoitta, ilman yhtäkään kritiiikkiä. Heidän käytöksessäänv meillä ja etenkin minua kohtaan näkyi äidin vaikutus.

Nyt pistimme siis pakan uusiksi.
Ei tämä meidän perhe ole miehen lasten perhe. Heidän perheensä on siellä, missä he elävät arkensa ja suurimman osan elämäänsä: äitinsä luona.
Meille he tulevat kylään joka toinen vkl. Se ei tarkoita että tämä joku täyden palvelun talo olisi: he elävät meidän säänöillä nämä "kyläily-tapaamis-viikonloppunsa".
Näillä lapsilla oli joskus perhe, johon kuului äiti, isä ja nämä lapset. Sitä perhettä ei enää ole. Se hajosi. Lapset jäivät äidilleen. Lasten perhe ja koti muodostuu nykyään siis äidin ympärille.

Minulla ja miehelläni on nyt tämä perhe tässä, joka muodostuu meidän ympärillimme. Siihen kuuluu ihmisiä, joista osa asuu tässä meidän kanssamme: me olemme siis perhe. Perheeseemme kuuluu myös ihmisiä, jotka vain käyvät täällä silloin tällöin ja lähtevät sitten pois, takaisin omaan perheeseensä.

Näinhän käy kun lapset muuttavat kotoa pois: perhekäsitys menee uusiksi. Aikuiset lapset muodostavat oman perheensä. He kyllä kyläilevät ja tapailevat, mutta heillä on se oma perhe siellä toisaalla.

Samalla tavalla on nyt etälasten kohdalla.

Ja niin hölmöltä kuin se tuntuu tai kuulostaa, uskon että tämä tulee onnistumaan.
Mies kesittyy nyt myös minuun, eikä käännä minulle selkäänsä joka toinen vkl. Hän kuitenkin keskittyy myös lapsiinsa, mutta myös minä olen olemassa. Hän ei siis hylkää joka toinen vkl tätä perhettä ollakseen "vanhan" perheensä kanssa. Etälapset liittyvät meihin, mutta emme yritä heitä enää tunkea tähän samalla ponnella kuin aiemmin. Hehän vain käyvät täällä.
Viikonloppuarjen toiminnassa, käytännössä, tämä ei näy mitenkään. Mutta asenteissa on tapahtunut muutos. Se vaikuttaa ilmapiiriin. Joka alkaa muuttua paremmaksi, toivon.

Toivottavasti edes joku uusperheellinen tajusi mitä tarkoitan.

 

[uusi näkökulma]

\

Eiköhän lapselle parasta ole normaalin kodin tarjoaminen myös etäperheessä kaikista paras vaihtoehto. Tosin kasvatuksellisista säännöistä on pitänyt varmaan neuvotella yhteisiä linjoja. Ikävää olisi jos kotona esim. ei saa katsoa joitain ohjelmia, mutta etäkodissa ei välitetä tai kotona ei saa kiroilla, mutta etäkodissa saa jne..(en väitä, että edellä kirjoittaneilla näin olisi). Kokemuksesta voin sanoa, että välejä huonontaa se jos kasvatus vesitetään aina joka toinen vk.loppu ja sekaisin siitä menee lapsikin.
Usein kuulee just, että isällä saa jonkinlaista erityiskohtelua. Käydään tivolissa, syödään hamppareita, valvotaan myöhään jne. hetken päästä ihmetellään kun lapsi on vaativa ja ei tyydykkään vähään, alkaa kiukutella ja on hankala.
Eli siis ei erityiskohtelua, mutta yhteisillä pelisäännöillä ihan lapsen takia!

vielä minä täällä, riesaksi asti jo

Ei, miehen lapset eivät saa meillä erityiskohtelua. Mutta emme me ala elämään miehen exän kodin tavoilla !! Meillä eletään kuten meillä eletään ja etälapset pyörivät siinä mukana.
Viikonloppuna meillä ollaan vapaalla. Etälapset eivät elä meillä arkea, vaan viikonloppua ja vapaa-aikaa. Sille ei mitään voi, me emme lauantaita tais unnuntaita maanantaiksi voi muuttaa.
Emme valvo myöhään, mutta kun äiti-kotona valot sammuu jo klo 20, se on meistä kohtuuton aika tämän ikäsille. Lisäksi lapset haluavat katsoa joitakin ohjelmia, joista koulukaverit puhuvat, eikä heillä ole aavistustakaan mistä on kyse. Salkkari ei minusta ole lasten ohjelma, äidin luona se on.
Risat kengät tai liian isot tms. vaatteet eivät ole lasten kouluvaatteita, ei aina edes koti- tai viikonloppuvaatteita, äidin mielestä on.
Lapsen omaa tahtoa on myös kunnioitettava. Lapsen kanssa on myös keskusteltava miksi hän jotain haluaa, miksi jotain ei voi tehdä, tms., äidin luona on sanelupolitiikka.
Ihan taatusti silloin kasvatukselliset näkökulmat ovat erilaiset; ihan varmasti lapset äidillään kiukuttelevat, kun hetken aikaa näkevät, että on olemassa myös lasta kunnioittava ja kuunteleva elämäntapa, ja se ei ole äidin luona. Hyvä että kiukuttelevatkin: se kertoo, että he alkavat kritisoida äitiään. Jospa se äiti tajuaisi ja sallisi lapsilleen itsenäisyyttä ja mahdollisuutta omiin tunteisiin, omiin ajatuksiin, omiin mielipiteisiin. Ehkä meille sitten tulisi kylään oikeita ihmisiä, eikä onttoja ja tyhjiä lapsia, joista ainakin toisella vastaus kaikkeen kysymykseen on "en tiedä" (onko jano, sattuiko, haluatko lisää, väsyttääkö jne)

 

[Justiinsa]

kauhistuttaa että näin paljon ongelmia teillä... Minulla oli äitipuoli ja ihan mukavasti meni viikonloppuisin, ei nyt erityisemmin menty kenenkään oman ohjelman mukaan, vaan kaikkien toiveiden mukaan. Lapset emme määränneet ohjelmaa, eikä äitimme opastanut vihaamaan äitipuolta, vaan he tulivat ainakin meidän lasten näkökulmasta hyvin toimeen silloin kun piti. Ja säännöt olivat varmasti normaalit normit, emme olleet itään hulttiolapsia (joista saa lukea täällä äitipuolinen kirjoittelusta).

kaikki muuttui kun vuosien päästä syntyi äitipuolelle oma lapsi ja silloin hän alkoi haukan lailla vahtia isämme tekemisiä meidän suhteen. Ennen syntymää olimme tulevia siskoja, mutta syntymän jälkeen äitipuoli ei enää halunnut muistaa meitä lapsensa siskoina. Heille tuli ero, mutta ei tuosta syystä.

Ja huom. pidimme erityisen paljon sisarpuolestamme.

 

[uusäippä]

Voi kuinka tututlta kuulostaa nimim.uusi näkökulma, veraus anopista ja lapsen kaverista on kuin meiltä kotoa kun etä-lapset tulevat meille. Kiva kun teillä on saatu systeemiin joku tolkku. Meillä vaan jatketaan samassa loputtomassa suossa tarpomista. Mikään ei tunnu auttavan. Tai melko paljon kai tekee se että miehesi vetää kanssasi yhtenäistä linjaa, toisin kuin meillä. Mieheni tuntee kai syyllisyyttä erosta ja siitä että on poissa lasten arjesta ja hyvittää sitä heille juuri tyyliin naminamit ja nakkimakkarat ym. hupiviikonloppu kun etä-lapset meillä. Olen hänelle yrittänyt kuvailla tuntojani, mutta hänellä sokea piste lasten käyttäytymiselle (kai tuosta syyllisyydestäkin johtuva) Aika uuvuttavaa tämä on ja tuntuu kyllä että haluaisin heittää hanskat nurkkaan aika ajoin. Tosin onneksi on tämä palsta jolla voi tuntojaan purkaa, noista "hyvistä uusperheenhoito-ohjeista" huolimatta

 

[minä]

Ehkä mies haluaa päästä helpolla tuolla nakki-limpsa linjalla. Jos sinä hoidat arkikokkaamiset, ei kehtaa odottaa, että ko vkl hoidat myös muut lapset?

Nakki-limpsa linjasta voit kuitenkin syyttää vain miestäsi, et lapsia. Hän aikuisena ne päätökset tekee ja kasvatusvastuu on myös hänellä.