voi ei,mun lapseni pelot ovat palanneet:(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja miten auttaa lasta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

miten auttaa lasta

Vieras
kyse ekaluokkalaisesta herkästä tytöstä. näkee painajaisia,pelkää nukkumaanmenoa,vaikka on yövalo,yöpehmo-kaverit,luettavaa jne. , pelkää että joku tulee ovesta jms. yhteen väliin tuntui että oli vain pelkoja:(

sitten kävi n. 2kk koulupsykologilla ja kuraattorilla juttelemassa. tilanne hieman helpotti,lapsi piti esim pelkopäiväkirjaa.
mutta nyt taas kun ei ole ole koulupsykologin ja kuraattorin juttusilla vähään aikaan, on alkanut taas pelot vaivata. nukkumaan menee usein itkun kanssa,pelkää niin:(

tottakai sitä yrittää lasta auttaa ja vakuutella ettei mitään hätää ole jne. mutta joskus tuntuu että miksi pitää olla noin vaikeaa:/
 
Omalla pojalla on kausittain aika vahvoja pelkotiloja.
On nyt neljännellä ja viimeisin vaikea kausi oli talvella, kesti joitain viikkoja. Edellisestä kerrasta oli ehtinyt hurahtaa vuosi.
Meillä vaan puhutaan, puhutaan, puhutaan ja halitaan kunnes murheet taas kaikkoavat eikä pelota.
 
Tiedän että tää kuulostaa joidenkin mielestä ihan pöllöltä ja joku saattaa mennä nitroille tämän asian takia, mutta meidän lapsilla ei oo pelkoja sen takia, että ollaan kerrottu niille, että taivaassa asuu Jeesus joka suojelee heitä koko ajan, myös silloin, kun isi ja äiti ei oo paikalla. Ja että on myös suojelusenkelit jotka suojelee. Niihin ne luottaa ja kokevat ettei tarvi pelätä pimeää eikä ees mörköjä kun Jeesus ajaa ne pois.
 
ettekö voisi nukkua samassa huoneessa...? Minä muistan pienenä pelänneeni yli kymmenenvuotiaaksi, sain nukkua vanhempieni vieressä (siis sänky oli vieressä), siinäkin pelkäsin ja joskus nukuin silti samassa sängyssä. Pelko oli ihan kauheaa :(
 
Jostakinhan ne pelot johtuu? Vaikka onkin herkkä lapsi niin se ei ole pelkästään syy. Mitä on tapahtunut,että läpsi pelkää? Onko tapahtunut jotakin vakavaa vai onko ollut jotakin muutoksia joista pelot voisivat johtua?
 
Kysypä joskus, haluaako lapsi piirtää kuvan siitä mitä pelkää. Sitten revitte kuvan. Jos yhtään auttaa, sitten piirretään ja revitään lisää kuvia niin kauan kuin tarpeen on. Sitten tietysti paljon puhumista, syliä ja yövalo.
 
Alkuperäinen kirjoittaja viera:
ettekö voisi nukkua samassa huoneessa...? Minä muistan pienenä pelänneeni yli kymmenenvuotiaaksi, sain nukkua vanhempieni vieressä (siis sänky oli vieressä), siinäkin pelkäsin ja joskus nukuin silti samassa sängyssä. Pelko oli ihan kauheaa :(

Miksi pelkäsit?Ja mitä?
 
Onko teillä turvaton ja rauhaton ympäristö vai mistä pelot ovat tulleet?
Annatteko katsoa vanhoille lapsille tarkoitettuja ohjelmia tvstä, tai pelata sellaisia pelejä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja jopo:
Kysypä joskus, haluaako lapsi piirtää kuvan siitä mitä pelkää. Sitten revitte kuvan. Jos yhtään auttaa, sitten piirretään ja revitään lisää kuvia niin kauan kuin tarpeen on. Sitten tietysti paljon puhumista, syliä ja yövalo.

peesi,käytetään paljon terapiassa. ja puhumista, puhumista.....
 
onko antaa vinkkejä miten saada 3 vuotiaalta kärpäs pelko pois? Pelkää eläviä kärpäsiä todella paljon, alkaa tärisemään, itkee hysteerisesti ym. Kerran jopa pyörtyi :/
Ollaan kerrottu että kärpäset ei tee mitään pahaa ym, näytetty kuvia, katsottu hyönteiskirjaa.
Neuvolassa eivät osanneet oikein auttaa asiaa millään lailla.

Ihana kesä tulossa... :/ :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja km:
mutta meidän lapsilla ei oo pelkoja sen takia, että ollaan kerrottu niille, että taivaassa asuu Jeesus .

Toimii varmasti pienillä lapsilla jolla konkreettinen pelko kuten möröt. Itse en kuulu kirkkoon enkä koskaan ole kuulunutkaan mutta muistan lapsena rukoilleeni useasti kun on pelottanut.
Omalla pojalla vaan on paljon hankalampia aiheita mihin ei suojelusenkelit tai äitikään voi auttaa=(

Mutta rakkaus on kaiken a ja o.
 
Alkuperäinen kirjoittaja peetu:
Alkuperäinen kirjoittaja viera:
ettekö voisi nukkua samassa huoneessa...? Minä muistan pienenä pelänneeni yli kymmenenvuotiaaksi, sain nukkua vanhempieni vieressä (siis sänky oli vieressä), siinäkin pelkäsin ja joskus nukuin silti samassa sängyssä. Pelko oli ihan kauheaa :(

Miksi pelkäsit?Ja mitä?

no minä vaan pelkäsin... pimeää, kummituksia, lastenohjelmatkin tuntuivat pelottavilta. Ei ollut mitään "syytä" pelätä, oikein onnellinen lapsuus oli ja paljon läheisyyttä ja hyvä elämä kaikinpuolin. Mielikuvitus vain oli vilkas. Huomaan nyt omassa lapsessani joitain samoja piirteitä. En vain uskaltanut nukkua yksin ja tuskin uskaltaisin vieläkään
 
Alkuperäinen kirjoittaja hei:
onko antaa vinkkejä miten saada 3 vuotiaalta kärpäs pelko pois? Pelkää eläviä kärpäsiä todella paljon, alkaa tärisemään, itkee hysteerisesti ym. Kerran jopa pyörtyi :/
Ollaan kerrottu että kärpäset ei tee mitään pahaa ym, näytetty kuvia, katsottu hyönteiskirjaa.
Neuvolassa eivät osanneet oikein auttaa asiaa millään lailla.

Ihana kesä tulossa... :/ :/

Hypnoosihoito auttaa, kuten myös meditaatio tms.
Tosin kun kyseessä on lapsi, niin pitää oppia vaan elämään pelon kanssa. Fobioista ei itsestään pääse eroon, lapsena ei varsinkaan kun ei ymmärrä syitä pelon takana
 
Alkuperäinen kirjoittaja Silmukka-:
Alkuperäinen kirjoittaja km:
mutta meidän lapsilla ei oo pelkoja sen takia, että ollaan kerrottu niille, että taivaassa asuu Jeesus .

Toimii varmasti pienillä lapsilla jolla konkreettinen pelko kuten möröt. Itse en kuulu kirkkoon enkä koskaan ole kuulunutkaan mutta muistan lapsena rukoilleeni useasti kun on pelottanut.
Omalla pojalla vaan on paljon hankalampia aiheita mihin ei suojelusenkelit tai äitikään voi auttaa=(

Mutta rakkaus on kaiken a ja o.

No,mitähän ne voisivat olla?
 
Alkuperäinen kirjoittaja okko:

Mitkä?
 
Siis tarkoitin,että mitä nämä pelot ovat joihin ei voi auttaa äiti eikä muut?
 
Asioita mitkä ovat olemassa ja joita ei saa pyyhittyä pois.
Poika on erittäin herkkä ja makaa sängyssään esimerkiksi ajatellen että juuri samalla hetkellä teurastamoissa kärsii paljon eläimiä odottaen kuolemaa.
Myös tehtaat ja niiden saasteet tulevaisuudessa pelottavat häntä.
Murehtii maailman pahuutta. Onneksi nyt on kuukausia nukkunut taas hyvin eikä kantanut maailman taakkoja sydämellään.
 
Kyllä näihinkin pelkoihin voisi auttaa nämä suojelusenkelit esimerkiksi jos ei jumalaa halua asioihin liittää. Lapsi tarvitsee tukijoita jotta tuntisi olonsa turvalliseksi. Lapsen tehtävä on olla lapsi,aikuiset ja muut enkelit yms huolehtii vakavimmista asioista. Tietenkin jos trauma on ehtinyt jo tapahtua niin sitten eheytystyö on todella tärkeää. Antakaa lasten olla lapsia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ippe:
Alkuperäinen kirjoittaja Silmukka-:
Alkuperäinen kirjoittaja okko:
Alkuperäinen kirjoittaja Silmukka-:
Alkuperäinen kirjoittaja okko:
Alkuperäinen kirjoittaja Silmukka-:
Alkuperäinen kirjoittaja km:
mutta meidän lapsilla ei oo pelkoja sen takia, että ollaan kerrottu niille, että taivaassa asuu Jeesus .

Omalla pojalla vaan on paljon hankalampia aiheita mihin ei suojelusenkelit tai äitikään voi auttaa=(

Mutta rakkaus on kaiken a ja o.

No,mitähän ne voisivat olla?

Mitkä?

Siis tarkoitin,että mitä nämä pelot ovat joihin ei voi auttaa äiti eikä muut?

Asioita mitkä ovat olemassa ja joita ei saa pyyhittyä pois.
Poika on erittäin herkkä ja makaa sängyssään esimerkiksi ajatellen että juuri samalla hetkellä teurastamoissa kärsii paljon eläimiä odottaen kuolemaa.
Myös tehtaat ja niiden saasteet tulevaisuudessa pelottavat häntä.
Murehtii maailman pahuutta. Onneksi nyt on kuukausia nukkunut taas hyvin eikä kantanut maailman taakkoja sydämellään.
niin sitten eheytystyö on todella tärkeää. Antakaa lasten olla lapsia.

Miten en ole antanut lapsen olla lapsi?
Enkelit, Jeesus ja Jumalakin on meille vallan tervetullut mutta poika ei taida niihin uskoa. Monelle voi olla apua noista asioista mutta uskon että omalle lapselle ei.
Eläintentaivaalla vielä joku vuosi sitten lohdutteli itseään.
 
Mä itkin itseni uneen joka ilta tuossa iässä (6-7-v), niin että äiti vallan hermostui välillä. Pelkäsin kuolemaa ja äiti istui monena iltana juttelemassa illalla sängyn vieressä. Olisin kaivannut vain puhumista ja puhumista ja turvallisuuden tunnetta. Olen aika herkkis, ja äitini ei puolestaan ymmärtänyt sitä ollenkaan. Äiti aina hermostui lopuksi ja jäin yksin sänkyyn itkemään. Sitten vaihe meni ohi, ja tuli pahempana murkkuiässä (kuoleman pelko). Aikuisiällä olen itse asiat miettinyt ja saanut sielunrauhan, mutta äidille olen katkera vieläkin. Neuvoni on, että kuuntele ja kuuntele ja kuuntele. Vaikka välillä väsyttäisikin lapsen pelot.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ---:
Onko teillä turvaton ja rauhaton ympäristö vai mistä pelot ovat tulleet?
Annatteko katsoa vanhoille lapsille tarkoitettuja ohjelmia tvstä, tai pelata sellaisia pelejä?

lapsi katselee vain ja ainoastaan lastenhjelmia. emme anna aikuisten ohjelmia katsoa.videopelejä tms meillä ei pelata. perheessä on mielenterveysongelmia ja reilu vuosi sitten asuttiin erillään (siis lasten isi eri asunnossa).
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Pyytäisin taas keskusteluapua sieltä kuraattorilta tms.perheneuvolassa saisitte myös asiantuntevaa apua. Nämä asiat kannatta ottaa tosissaan ettei mielenterveysongelmat kasaantuisi lapsen harteille. Tiedän mistä puhun-kokemusta on ja paljon. Tsemppiä,muistakaa että ette ole ainoita ja voitte selvitä ja parantua,mutta aikaa se vie.
 
Mun ystäväni läheisiin lapsiin suojelusenkelit vaikuttivat seuraavalla tavalla: Toinen seisoi keskellä tietä ja toinen sanoi, tule pois, ettei auto aja päälle. Tiellä seisova vastaa: ei mun tarvi, kun Jeesus pelastaa ja taivaassa on paljon mukavampi olla kuin täällä maan päällä.

Eipä kulunut kuin muutama punainen minuutti, kun nämä lapset lopettivat seurakuntakerhoilut. Vastuutonta meininkiä.

Samoin omassa päiväkodissa herkimmät lapset itkivät seurakunnan tädin ristiin naulitsemispuheiden jälkeen, että semmoista varjelusta sieltä suunnalta...
 
Yhteistyössä