Toggle sidebar

Voi joidenkin ero- ja uusperheiden lapsipoloisia....

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mirtti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

mirtti

Vieras
Lueskelinpa tuossa huvikseni noita uusperhe-keskusteluja... ja jo muutaman viestin perusteella alkoivat näiden perheiden lapset säälittää ja paljon. Nuo kuviot rassaavat hommaan (vapaaehtoisina) ryhtyneitä aikuisiakin, saati sitten lapsia ja nuoria, joilta kukaan ei ole kysynyt mitään ja joilla ei ole vaihtoehtoja. Surkeaa! Onko ihme että lapset ja nuoret oireilevat... miksi hyvät ihmiset edes rupeatte lapsia laittamaan sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa ette aio loppuelämäänne viettää? Ja jos ylitsepääsemättömiä mutkia (alkoholismi, väkivaltaisuus jne...) tulisikin matkaan, miksi se uusi perhe pitäisi pykäistä vuoden-parin sisällä pystyyn? Eivätkö lapset ole tärkeintä, ei se oma uusi onni (joka ei sekään välttämättä kestä)? Kyllähän joillain hommat toimivatkin, mutta uskonpa että hyvin pieni osuus ero- ja uusperheistä on sellaisia, joissa jokainen koko perhekuvion osapuoli on vilpittömästi tyytyväinen osaansa ja asioiden laitaan.

Huom. lisäsin otsikkoon sanan "joidenkin", koska arvelin että muuten tulee liian kiukkuista viestiä...
 
Samaa mieltä. Jotkut uusperheet toimivat loistavasti, mutta sitten on niitä joiden tilanne todella surettaa. Itse olen elänyt uusperheessä ja tunsin olevani vain jäänne entisestä ja Uuden Onnen tiellä. Se meni niin pitkälle, että uusi mies valehteli äidille (pieniä asioita toki) ja äiti uskoi mieluummin häntä kuin meitä lapsia.
 
Mä elän nyt parisuhteessa missä ei ole hellyyttä, seksiä, yhteistä aikaa, yhteisiä suunntelmia. Ei mitään. Nuorin lapsista 3v.

Toki haluan ja aion tätä suhdetta vielä yrittää jatkaa ja vaalia, mutta kertokaa ihmiset kuinka monta vuotta pitää elää yhdessä ihmisen kanssa jota ei kiinnosta sun ajatukset, eikä toiveet. Joka ei halua sinua fyysisesti eikä keskustelukumppaniksi.

Eihän se että eroaa tarkoita että täytyy mennä yhteen ihmisen kanssa joka ei kohtele asiallisesti lapsia.

Mutta kyllä mä vähän outona pidän sitäkin jos seuraavat 15v olisin vielä "kulissiliitossa" jotta lasten paras toteutuu. Entäs minä? Miten mun toiveeni ja haaveeni? Onko väärin haluta että joku rakastaa ja toivoo minulle hyvää?

15 vuoden kuluttua olen 50v. Mun mielestä ikävuodet 35-50 on kuitenkin aika pitkä aika ihmisen elämästä. Jos ne joutuu viettämään parisuhteessa yksin.
 
Jotkin uusperheet ei toimi, jotkin ydinperheet ei toimi. Totta on, että uusperheissä on omat ongelmansa ja varmasti on paljon lapsia ja aikuisia jotka siitä kärsii. Itselläni on monta tuttua jotka ovat ihan ydinperheessä lapsuutensa viettänyt, eivätkä ole vanhempiinsa missään yhteydessä. On ollut alkoholismia, tyranniaa, väkivaltaa yms. Että voihan sen ottaa aiheeksi "poloiset uusperhelapset" tai "poloiset ydinperhelapset", kaikkia löytyy :)

Ja jotenkin vaan tuntuu hullulta, että jos olet perheen perustanut ja ero tulee, ei vanhemmat saisi enää uutta kumppania hankkia ennen kuin lapset on aikuisia. Mutta silloin tuleekin "poloiset uusperheiden aikuislapset"-ongelma.
 
  • Tykkää
Reactions: Data, nöppönen, Kastanja ja 1 muu
[QUOTE="vieras";25144988]Mä elän nyt parisuhteessa missä ei ole hellyyttä, seksiä, yhteistä aikaa, yhteisiä suunntelmia. Ei mitään. Nuorin lapsista 3v.

Toki haluan ja aion tätä suhdetta vielä yrittää jatkaa ja vaalia, mutta kertokaa ihmiset kuinka monta vuotta pitää elää yhdessä ihmisen kanssa jota ei kiinnosta sun ajatukset, eikä toiveet. Joka ei halua sinua fyysisesti eikä keskustelukumppaniksi.

Eihän se että eroaa tarkoita että täytyy mennä yhteen ihmisen kanssa joka ei kohtele asiallisesti lapsia.

Mutta kyllä mä vähän outona pidän sitäkin jos seuraavat 15v olisin vielä "kulissiliitossa" jotta lasten paras toteutuu. Entäs minä? Miten mun toiveeni ja haaveeni? Onko väärin haluta että joku rakastaa ja toivoo minulle hyvää?

15 vuoden kuluttua olen 50v. Mun mielestä ikävuodet 35-50 on kuitenkin aika pitkä aika ihmisen elämästä. Jos ne joutuu viettämään parisuhteessa yksin.[/QUOTE]

Oletteko kauan olleet yhdessä? Ja milloin teidän suhde ajautui tuohon jamaan? En kysele piikitelläkseni vaan ihan silkasta uteliaisuudesta. Nykyään niin monelle käy noin ja vasta naimisiin menneenä haluaisin saada vinkkejä, miten tuommoisen voisi ehkäistä.

Tsemppiä sulle ja toivottavasti saat onnea elämääsi tavalla tai toisella! :)
 
En sanonutkaan, etteikö voisi erota, jos syyt ovat painavat, kuten juuri väkivaltaisuus... ihmettelen vain sitä, miksi uudet perheet perustetaan niin nopeasti ja miten sekavia perhekuvioita noihin liittyy. Saman katon alla sinun, minun ja meidän lapset - paitsi niinä viikonloppuina, kun sinun lapset ovat äidillään tai minun isällään tai ne sinun kaksi muuta lasta ovat täällä... ja ne "vanhat lapset" voivat olla ihan pikkuisia vielä. Enpä siis ihmettele että heistä voi tuntua siltä etteivät kuulu minnekään ja että isä/äiti/kumpikaan ei enää välitä, onhan uusi perhe ja uusi vauva ja sitten vielä ne uudet "puoli"siskot ja -veljet, jotka saavat aina asua isän/äidin kanssa...

ja tuohon tilanteeseen että mies ei tunnu enää välittävän pätkän vertaa - puhukaa, menkää terapiaan, neuvojalle... jos yhteinen tahto löytyy eikä noita todellisia ongelmia ole, liitto on varmasti pelastettavissa!
 
ja toki voi hankkia uuden kumppanin ennen kuin lapset ovat aikuisia. mutta jonkinlaista suru- ja miettimisaikaa kannattaisi varmasti viettää paitsi lasten niin myös itsensä kannalta, ennen kuin perustaa kokonaan uuden perheen...
 
Kun lasta ruvettiin exän kanssa yrittämään niin kyllä silloon oli ajatuksena, että yhdessä ollaan loppuelämä ja saadaan lisää lapsia. Ei mennyt kuitenkaan niin.

Eli todella typerää ajatella, että ihmiset tekee lapsia huvikseen jokaasen vastaantulijan kans ja ajatellaan jo eroa ennen lapsen syntymää.
 
Mun mielestä avioero on ihan ok, jos syytä löytyy. Mun mielestä tässä kritisoitiin nyt enemän sitä, että on pakko ottaa joku uusi kumppani saman tien! Kun se ei enää siinä vaiheessa ole pelkästään äidin/isän kumppani vaan sitä joutuvat sitten lapsetkin katselemaan, halusivat tai eivät. Eikö voisi olla sen verran epäitsekäs ja ajatella lapsiaan (sekä opetella itse olemaan välillä yksinkin), ettei tarvitsisi heti olla sitä uutta kumppania kyljessä?
 
Ero ja siihen liittyvät asiat varmasti aiheuttavat joskus paljon katkeruutta ja omat ongelmansa tulevaan parisuhteeseen tai vanhemmuuteen. Ydinperhe ei aina suojaa katkeruudelta, eikä aina siltäkään että perhe-elämään sekaantuisi muitakin. Varmasti on paljon ihmisiä jotka voisivat enemmän harkita kenen kanssa lapsia tekevät tai keiden antaa lastensa elämään vaikuttaa, mutta paljon on myös onnistuneita uusperheitä, joissa lapsilla on vain entistä enemmän rakastavia aikuisia.
 
[QUOTE="eee";25147886]Mun mielestä avioero on ihan ok, jos syytä löytyy. Mun mielestä tässä kritisoitiin nyt enemän sitä, että on pakko ottaa joku uusi kumppani saman tien! Kun se ei enää siinä vaiheessa ole pelkästään äidin/isän kumppani vaan sitä joutuvat sitten lapsetkin katselemaan, halusivat tai eivät. Eikö voisi olla sen verran epäitsekäs ja ajatella lapsiaan (sekä opetella itse olemaan välillä yksinkin), ettei tarvitsisi heti olla sitä uutta kumppania kyljessä?[/QUOTE]

Juuri tätä tarkoitin. Ja nimenomaan vielä niin, että muutetaan nopeasti yhteen ja niitä uuden kumppanin lapsiakin muuttaa mukaan ja sitten ruvetaan pykäämään vielä uusia muksuja. Kyllä vähemmästäkin on pieni ihminen tuuliajolla...
 
Ihan oikeassa olet niistä kuvioista, eivät ihan niiden ihmisten touhuja, joilla on sydän ja elämänarvot kohdallaan. Ihmiset harvoin ovat hyviä vanhempia tai tarpeeksi vahvoja yksinään, ilman tukiverkostoa ja puolison tuki on perheessä tärkeä. Esim. oma äitini on persoonaltaan ailahteleva, eikä ihan jalat maassa oleva muutenkaan. Mutta meille perheenjäsenille tietysti hyvin rakas ja hänellä on tärkeä osuus kasvatuksessamme.

Tulee nykyään jostain näistä keskusteluista mieleen, joissa haukutaan ex-puolisoa milloin minkäkin suhteellisen pienen asian vuoksi, että kuinka hän on hirveä ja epäonnistunut ihminen ja kohta viedään oikeudessa lapset jne... entäs jos oma isäni olisi jättänyt äidin kun olimme lapsia ja hankkinut uuden, tasapainoisemman vaimon? Koska hän itsekin oli hyvin koulutettu, toimeentuleva ja järkevä? Sitten he olisivat vaatineet lasten nimissä huoltajuutta, koska äitini olisi varmasti romahtanut eikä olisi muutenkaan missään nimessä pärjännyt yksin. (Hän olisi varmasti tehnyt itsemurhan, jos olisi menettänyt meidät.) Tuntuisi aivan järkyttävältä ajatukselta, jos olisimme hylänneet äidin, sama kuin heitettäisiin lapsi pois jos hän ei ole tarpeeksi cool.

Onni on niillä lapsilla, jotka saavat elää ydinperheessä, josta välittyy että lähimmäisistä välitetään silloinkin kun he eivät sitä ansaitse ja pienet, lämpimät ajatukset onnen lähteet ovat niitä tärkempiä. Miten ihana asia onkaan lapsella, jolla on yksi koti ja molemmat vanhemmat asuvat siellä.

Monesti niissä uusperhe keskusteluissa ollaan täysin hakoteillä siitä, mikä lapselle on tärkeintä ja tuntuu että tärkeiden asioiden puuttumista yritetään korvata kaikella muulla. Kovaan ääneen kaikki ovat kyllä lasten puolesta puhujia mukamas.
 
Ei niissä eroissa mitään, mitä vain voi käydä vuosienkin päästä. Kenelle vain. Mutta se, miten joissain perheissä kohdellaan lapsia, on inhottavaa. Lapsella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua, se on tosiasia. Mutta miksi lapselle ei anneta aikaa sopeutua?

Lapsi ei saa oireilla, ei näyttää tunteitaan. Teini jos erehtyy näin tekemään, teini on vain hankala eikä halua äidille/isälle uutta onnea. Kellään näin ajattelevista vanhemmista ei tunnu edes miettivän, voisiko se teini vain haluta sanoa, miltä tuntuu, ja se siitä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja mirtti:
Lueskelinpa tuossa huvikseni noita uusperhe-keskusteluja... ja jo muutaman viestin perusteella alkoivat näiden perheiden lapset säälittää ja paljon. Nuo kuviot rassaavat hommaan (vapaaehtoisina) ryhtyneitä aikuisiakin, saati sitten lapsia ja nuoria, joilta kukaan ei ole kysynyt mitään ja joilla ei ole vaihtoehtoja. Surkeaa! Onko ihme että lapset ja nuoret oireilevat... miksi hyvät ihmiset edes rupeatte lapsia laittamaan sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa ette aio loppuelämäänne viettää? Ja jos ylitsepääsemättömiä mutkia (alkoholismi, väkivaltaisuus jne...) tulisikin matkaan, miksi se uusi perhe pitäisi pykäistä vuoden-parin sisällä pystyyn? Eivätkö lapset ole tärkeintä, ei se oma uusi onni (joka ei sekään välttämättä kestä)? Kyllähän joillain hommat toimivatkin, mutta uskonpa että hyvin pieni osuus ero- ja uusperheistä on sellaisia, joissa jokainen koko perhekuvion osapuoli on vilpittömästi tyytyväinen osaansa ja asioiden laitaan.

Huom. lisäsin otsikkoon sanan "joidenkin", koska arvelin että muuten tulee liian kiukkuista viestiä...
Click to expand...

Minä sanoisin, että "voi joidenkin perheiden lapsia".
Se, että rajaa voivottelun vain uusperheissä huonosti voiville lapsille on mielestäni aika hupsua - kyllä se lapsen pahoinvointi on pahoinvointia (ja hyvinvointi hyvinvointia) ihan siitä riippumatta, millainen on perheensä kokoonpano.

:)
 
  • Tykkää
Reactions: fifiia
Lapsia käy sääli,elän itse uusperhe-elämää.Vanhempien jatkuvat riitelyt,kiusanteot ja lastensuojeluilmoitukset kostautuu vain lapsille.Kumpaankaan 'kotiin' ei ole tervetullut ja joka paikassa on tiellä.
 
Mä voin ainakin sanoa, että yksi elämäni parhaista asioista oli vanhempieni ero ja isäni uudelleen naimisiin meno. Ilman sitä mun elämässäni ei olisi aivan ihania siskopuolia ja äitipuolta. Että eiköhän niitä pahoinvoivia lapsia ole sekä uusperheissä että ydinperheisäs.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mummeliisa:
Minä sanoisin, että "voi joidenkin perheiden lapsia".
Se, että rajaa voivottelun vain uusperheissä huonosti voiville lapsille on mielestäni aika hupsua - kyllä se lapsen pahoinvointi on pahoinvointia (ja hyvinvointi hyvinvointia) ihan siitä riippumatta, millainen on perheensä kokoonpano.

:)
Click to expand...

No tämä avaus on tehty uusperheitä koskevien keskustelujen herättämänä joten miksi kirjoittaa ydinperheistä tässä.
 
Kyllä uusperhe on lapsille aina tietynlainen järkytys. Itse voin sanoa asiaa kokeilleena että meille ei tule ketään miestä sotkemaan lasteni elämää vain siksi että minä itsekkäästi haluan. Eihän niiltä lapsilta useinkaan kysytä haluatteko te tälläisen tilanteen, he vaan sopeutuu hiljaa tai vähemmän hiljaa. Lasten mielipide menee minulla edelle tässä kohtaa, omaa onnea ehtii kyllä odotteleen.
 
[QUOTE="vieras";25148420]Kyllä uusperhe on lapsille aina tietynlainen järkytys. Itse voin sanoa asiaa kokeilleena että meille ei tule ketään miestä sotkemaan lasteni elämää vain siksi että minä itsekkäästi haluan. Eihän niiltä lapsilta useinkaan kysytä haluatteko te tälläisen tilanteen, he vaan sopeutuu hiljaa tai vähemmän hiljaa. Lasten mielipide menee minulla edelle tässä kohtaa, omaa onnea ehtii kyllä odotteleen.[/QUOTE]

Millaisia kokemuksia sinulla on loistavatsi toimivasta uusperheestä, joka rikastuttaa kaikkien jäsentensä eklämää?

Mietin vain tuota lausetta "itse asiaa kokelleena"... Eikö kokemus ole aika vaillinainen jos koskee vain yhdellä lailla onnistunutta/epäonnistunutta kokoonpanoa?
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Uusimmat

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa