V
"vieras"
Vieras
Kävimme äsken isäni kanssa kioskilla, olen vierailemassa siis täällä pienellä paikkakunnalla missä lapsuuteni asuin ja myöhemmin muutin muualle. Minua kiusattiin pahasti ja ylläri ylläri, kun menimme sinne kioskille niin mun ensimmäinen poikaystävä oli sit siellä töissä, joka myöhemmin osallistui myös mun kiusaamiseen.. Sitten sinne sattui myös saman ikäinen tyttö tai tietysti tänä päivänä nainen joka kiusasi minua aikoinaan koulussa. He eivät olleet kuitenkaan niitä pahimpia, mutta muistan kun aina nauroivat minulle ja mulkoilivat oudosti. Nyt mulla ja sillä naisella on ikää 23, sillon oltiin 13-15 kun kiusaaminen tapahtui, entinen poikaystäväni puolestaan 24.
Voi luoja että mua vitutti, ahdisti, suututti ja kaikkee niitä tunteita sekasin...
Mä en ymmärrä et miks mä en selvii näistä tälläsistä tilanteista kunnolla vieraillessani vanhempien luona, vaikka tapahtumista on jo jonkin aikaa. Just tollasessa pienessä, suljetussa tilassa, jossa se pystyy töllää koko ajan kun yritän rauhassa kahtoo mitä ostan on niin selkää riipivää... mä koitin/toiminkin mahdollisimman rauhallisesti ja hyvin, silti mun pulssi löi koko ajan tuhatta ja sataa siellä sisällä ja otti henkeen. Hitto kun voisin olla normaali!!
Ja nyt kerron että mikä suututti................................................. SE ET NÄÄ OLI KUN EI MITÄÄN IKINÄ OIS TAPAHTUNUKKAAN JA MUN ISÄN SILMIEN EESSÄ! Se jätkäkin oikeen palveli iloissaan ja hymyissä suin, mä olin koko ajan vaan puolustustilassa ja mun ilme oli varmaan nyrpee/tappava. Vaikka mun ois pitäny itteniki varmaan ottaa ihan erillainen asenne kun menin sinne sisään, ei vihasta. Usein onnistunki. Mut tää oli joku itsepuolustus reaktio ja et olin koko ajan valmius tilassa/varuillaan kun näin sen kioskin olevan täynnä ihmisiä. Jään vaan miettii et vaistosko ne sen mitä mie olin, kaikista koomisinta se oli varmaan vaan mulle kun mä olin niin myrtsi...
Pitäiskö mun syyttää itteeni kun en selvii näistä tilanteista aina normaalisti? oma järki sanoo jollakin tapaa, et tietenkään ei! koska mä hyvin tiedän et mistä nämä mun olotilat johtuu ja ei niille mahda enää sillain mitään, et niiden kanssa on opittava vaan elämään. Mut sit en taas tiiä, vittuako mä vanhoja jauhan ja en oo onnellinen... typerää.
Voi luoja että mua vitutti, ahdisti, suututti ja kaikkee niitä tunteita sekasin...
Mä en ymmärrä et miks mä en selvii näistä tälläsistä tilanteista kunnolla vieraillessani vanhempien luona, vaikka tapahtumista on jo jonkin aikaa. Just tollasessa pienessä, suljetussa tilassa, jossa se pystyy töllää koko ajan kun yritän rauhassa kahtoo mitä ostan on niin selkää riipivää... mä koitin/toiminkin mahdollisimman rauhallisesti ja hyvin, silti mun pulssi löi koko ajan tuhatta ja sataa siellä sisällä ja otti henkeen. Hitto kun voisin olla normaali!!
Ja nyt kerron että mikä suututti................................................. SE ET NÄÄ OLI KUN EI MITÄÄN IKINÄ OIS TAPAHTUNUKKAAN JA MUN ISÄN SILMIEN EESSÄ! Se jätkäkin oikeen palveli iloissaan ja hymyissä suin, mä olin koko ajan vaan puolustustilassa ja mun ilme oli varmaan nyrpee/tappava. Vaikka mun ois pitäny itteniki varmaan ottaa ihan erillainen asenne kun menin sinne sisään, ei vihasta. Usein onnistunki. Mut tää oli joku itsepuolustus reaktio ja et olin koko ajan valmius tilassa/varuillaan kun näin sen kioskin olevan täynnä ihmisiä. Jään vaan miettii et vaistosko ne sen mitä mie olin, kaikista koomisinta se oli varmaan vaan mulle kun mä olin niin myrtsi...
Pitäiskö mun syyttää itteeni kun en selvii näistä tilanteista aina normaalisti? oma järki sanoo jollakin tapaa, et tietenkään ei! koska mä hyvin tiedän et mistä nämä mun olotilat johtuu ja ei niille mahda enää sillain mitään, et niiden kanssa on opittava vaan elämään. Mut sit en taas tiiä, vittuako mä vanhoja jauhan ja en oo onnellinen... typerää.