voi sentään...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja paniikissa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

paniikissa

Vieras
tilanne on semmoinen, että lasta jossain määrin kiusataan koulussa. puhutaan pahaa ja muutama lapsi kirjoittaa hänestä vihkoon jotain haukkuma asiaa. tarkemmin yksi kirjoittaa ja kaksi ideoi.

onko tämä kiusaamista? opettajan mukaan tämä täyttää kiusaamisen merkit.

yhden lapsen äidille laitoin viestin, että voisiko puhua lapsensa kanssa siitä asiasta niin vastaus oli, että eivät ole puuttuneet tälläisiin asioihin ja tuskin asia niin mustavalkoinen on.

no, en ajatellutkaan että asia olisi mustavalkoinen ja erittäin mielelläni kuulisin myös oman lapseni tekemiset muilta, mutta opettaja oli kysynyt jo asiaa ns. kiusaajilta ja vastaus oli ollut ettei lapseni ole tehnyt heille mitään.

olen aivan paniikissa nyt kun olen näköjään suututtanut yhden äidin. omasta mielestäni yritin olla oikein ystävällinen ja saada asia ratkeamaan. mitä ihmettä minun pitäisi tehdä?
 
Kannattaisi varmaan pyytää opettajaa kokoamaan lapset ja lasten vanhemmat neuvotteluun (olisi ns. puolueeton henkilö, ilman tunnesidettä asian selvittäjänä). Ehkä tilannetta saataisiin ratkaistua sulassa sovussa tuolla keinolla.
 
Minusta olet toiminut ihan fiksusti. Sinuna minä soittaisin vielä tälle herneen nokkaansa vetäneelle äidille ja juttelisin asiasta. Voisi myös harkita sellaista palaverin pitämistä jossa kaikki asianosaiset ovat paikalla ja asia keskusteltaisiin loppuun.
Kysyisin myös omalta lapseltani näkeekö hän sellaisen hyväksi ideaksi.
 
No p*rkele, siinähän suuttuvat.

Soita rehtorille ja pyydä että kutsuu kokoon tuon kolmikon vanhempineen sekä teidän lapsen, tietysti vanhempineen hänkin sekä opettaja ja mahdollisesti vielä rehtorikin.
Yhteisestä juttutuokiosta voisi olla apua.

Minä en hyväksy kiusaamista, en missään muodossa ja tuollainen koplatoiminta on järkykkyä.
Olin itse juuri tuollaisessa juttelutilanteessa, kiusaajan äitinä :ashamed:
Oli oikeasti järkyttävää että minä olin tuollaisen kolmen koplan vanhemmista ainoa jolla ei ollut "selitystä" vaan ainoastaan mielipide että minun lapseni on toiminut väärin ja toiminnan tulee loppua. Heti.
Samoin olin ainoa joka antoi kiusatun lapsen äidille oman puhelinnumeronsa, pyyntönä soittaa heti jos kotona kuuluu yhtään mitään kiusaamiseen liittyvää minun lapseni taholta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Verokarhu laiskana:
Kannattaisi varmaan pyytää opettajaa kokoamaan lapset ja lasten vanhemmat neuvotteluun (olisi ns. puolueeton henkilö, ilman tunnesidettä asian selvittäjänä). Ehkä tilannetta saataisiin ratkaistua sulassa sovussa tuolla keinolla.

itse toivoisin näin, mutta opettaja on kovin nihkeä. tämä on ensimmäinen asia joka on opettajan mielestä kiusaamista. tottahan lapset aina tekee kaikenlaista ja puhuu kaikenlaista. itse kun toivoin, että asia olisi saatu hyvässä hengessä ratkaistua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tyttösenäiti:

Nostan sulle hattua! Hienoa toimintaa! Jokaisen vanhemman pitää muistaa että on varmaan omassa nuoruudessa ja lapsuudessa virheitä tehnyt ja ettei se oma kullannuppu välttämättä ole se luokan kiltein.
Minä koetan joskus olla yhtä fiksu äiti kuin sinä, sitten kun tuollainen on ajankohtaista =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tyttösenäiti:
No p*rkele, siinähän suuttuvat.

Soita rehtorille ja pyydä että kutsuu kokoon tuon kolmikon vanhempineen sekä teidän lapsen, tietysti vanhempineen hänkin sekä opettaja ja mahdollisesti vielä rehtorikin.
Yhteisestä juttutuokiosta voisi olla apua.

Minä en hyväksy kiusaamista, en missään muodossa ja tuollainen koplatoiminta on järkykkyä.
Olin itse juuri tuollaisessa juttelutilanteessa, kiusaajan äitinä :ashamed:
Oli oikeasti järkyttävää että minä olin tuollaisen kolmen koplan vanhemmista ainoa jolla ei ollut "selitystä" vaan ainoastaan mielipide että minun lapseni on toiminut väärin ja toiminnan tulee loppua. Heti.
Samoin olin ainoa joka antoi kiusatun lapsen äidille oman puhelinnumeronsa, pyyntönä soittaa heti jos kotona kuuluu yhtään mitään kiusaamiseen liittyvää minun lapseni taholta.

No hitsi... Olen juu raskaana ja se laittaa liikuttumaan helposti, mutta silti... Toimit ihan älyttömän hienosti! Näin lapsille välittyy tosi tärkeitä arvoja -empatia ja moraali esim.- joita ihan varmasti elämässä tarvii.

Olisipa kaikki äidit kaltaisiasi!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tyttösenäiti:
No p*rkele, siinähän suuttuvat.

Soita rehtorille ja pyydä että kutsuu kokoon tuon kolmikon vanhempineen sekä teidän lapsen, tietysti vanhempineen hänkin sekä opettaja ja mahdollisesti vielä rehtorikin.
Yhteisestä juttutuokiosta voisi olla apua.

Minä en hyväksy kiusaamista, en missään muodossa ja tuollainen koplatoiminta on järkykkyä.
Olin itse juuri tuollaisessa juttelutilanteessa, kiusaajan äitinä :ashamed:
Oli oikeasti järkyttävää että minä olin tuollaisen kolmen koplan vanhemmista ainoa jolla ei ollut "selitystä" vaan ainoastaan mielipide että minun lapseni on toiminut väärin ja toiminnan tulee loppua. Heti.
Samoin olin ainoa joka antoi kiusatun lapsen äidille oman puhelinnumeronsa, pyyntönä soittaa heti jos kotona kuuluu yhtään mitään kiusaamiseen liittyvää minun lapseni taholta.

minä olisin ainakin tyytyväinen jos joku ilmoittaisi siitä että lapseni tekee väärin. ja kyllä syitä löytyy kaikkeen jos oikein aletaan kaivelemaan. voi kun kaikkien vanhemmat olisivat sellaisia kuin sinä.

voi miten onnellinen olen, kun kannustatte minua. olen niin paniikissa että sydän hakkaa, vatsa on kuralla ym. hermostumista asian tiimoilta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja paniikissa:
Alkuperäinen kirjoittaja Verokarhu laiskana:
Kannattaisi varmaan pyytää opettajaa kokoamaan lapset ja lasten vanhemmat neuvotteluun (olisi ns. puolueeton henkilö, ilman tunnesidettä asian selvittäjänä). Ehkä tilannetta saataisiin ratkaistua sulassa sovussa tuolla keinolla.

itse toivoisin näin, mutta opettaja on kovin nihkeä. tämä on ensimmäinen asia joka on opettajan mielestä kiusaamista. tottahan lapset aina tekee kaikenlaista ja puhuu kaikenlaista. itse kun toivoin, että asia olisi saatu hyvässä hengessä ratkaistua.

Jos opettaja ei halua asiaa hoitaa, ota yhteyttä ylemmäs. Mitä aiemmin asioihin puututaan sen varmemmin saadaan hyviä tuloksia aikaan. Ongelmat vain paisuvat ja pahenevat jos tälläiset jätetään hoitamatta.
 
toivotaan nyt että asia selviää tavalla tai toisella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pakkasrouva avannolla:
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Jos kiusaaminen tapahtuu koulussa pitää koulun ja opettajien puuttua asiaan.
joo niin pitää, ota yhteys kouluun ja sovi tapaaminen open kanssa, kyllä tuo on kiusaamista jos mikä

soitin jo opettajalle ja hän laittaa kiusaajien vanhemmille sähköpostia.
 
Yhteistyössä