P
paniikissa
Vieras
tilanne on semmoinen, että lasta jossain määrin kiusataan koulussa. puhutaan pahaa ja muutama lapsi kirjoittaa hänestä vihkoon jotain haukkuma asiaa. tarkemmin yksi kirjoittaa ja kaksi ideoi.
onko tämä kiusaamista? opettajan mukaan tämä täyttää kiusaamisen merkit.
yhden lapsen äidille laitoin viestin, että voisiko puhua lapsensa kanssa siitä asiasta niin vastaus oli, että eivät ole puuttuneet tälläisiin asioihin ja tuskin asia niin mustavalkoinen on.
no, en ajatellutkaan että asia olisi mustavalkoinen ja erittäin mielelläni kuulisin myös oman lapseni tekemiset muilta, mutta opettaja oli kysynyt jo asiaa ns. kiusaajilta ja vastaus oli ollut ettei lapseni ole tehnyt heille mitään.
olen aivan paniikissa nyt kun olen näköjään suututtanut yhden äidin. omasta mielestäni yritin olla oikein ystävällinen ja saada asia ratkeamaan. mitä ihmettä minun pitäisi tehdä?